perjantai 22. heinäkuuta 2016

Euroopan arvot jälleen testissä

Nauratti. EU:ssa pyörii nyt selitys, että Turkin integraatio on ollut poliittista teatteria, jonka avulla on pyritty vaikuttamaan "Turkin ihmisoikeustilanteeseen". Tästä tulee totta kai hyvä mieli. On kuin olisi lukenut jonkin raikkaan jutun, jossa Jani Kaaro kertoo mukavia. Ei sitä halua alkaa repiä rikki.

Tämä Erdoganin kanssa kuhertelun selittäminen on tyyppiesimerkki vahvistususkosta. Kun maailmanlopun lahko huomaa, että maailmanloppu tuli ja meni mutta duunipäivä on silti edessä, miten he selittävät asian? Tietenkin sanomalla, että Jumala pelasti heidän rukoustensa tähden maailman ja peruutti suunnitelmansa. Ei väliä, kuka saa tämän ilmestyksen, se helpottaa kaikkia ja vahvistaa uskoa.

Sillä me olemme käyttäytyneet kuin saksalaiset siviilit toisen maailmansodan aikana. He sanoivat: me emme tienneet. Mutta kuka muka ei ihmetellyt? Meille on puhuttu Turkin "ihmisoikeuskehityksestä" samalla tavoin kuin presidentti Halonen aina puhui Venäjän "demokratiakehityksestä". Siis siitä toisesta jutusta, jota ei ollut. Ei se meiltä vastuuta poista. Pitää vähän itsekin miettiä.

Poliittista teatteria on toki ollut, nimittäin Turkissa.Toni Alaranta kirjoitti jo vuonna 2014.

Nykypäivänä tarkasteltuna vaikuttaa yhä ilmeisemmältä, että AKP:n johdolle EU-jäsenyysneuvottelut ovat olleet puhtaasti välineellisiä, toisin sanoen neuvotteluprosessin aloittaminen ja ylläpitäminen ovat palvelleet aivan muita päämääriä kuin pyrkimystä tehdä Turkista EU:n jäsen.

Lyhyesti ilmaistuna voikin sanoa, että sen jälkeen kun AKP oli EU:n puoltaman demokratiadiskurssin puitteissa saanut asetettua omille kannattajilleen tärkeät teemat yhteiskunnan uudeksi normiksi, puoluetta tai sen kannattajakuntaa ei ole enää kiinnostunut sen enempää EU kuin liberaalidemokratia. Toisin sanoen kun poliittiset vastustajat armeijasta ja oikeuslaitoksesta on saatu putsattua EU-reformien avulla, EU on käynyt AKP:n johdolle tarpeettomaksi – taloutta lukuun ottamatta.

Näin siis jo vuonna 2014.

EU ei rakentanut mitään näytelmää. Mutta eliitti oli valmis joustamaan muutaman piestyn ja pidätetyn kohdalla. Turkissakin integraatiota halusi eliitti, mutta ei kansa. Olli Rehnin epäkiitolliseksi tehtäväksi tuli kokea Monnet´n laajentumishuuman ja rauhantahdon loppuvan mahdollisesti Aasian rajalle, mutta parhaansa hän teki.

Olli Rehn: Turkey membership ‘vital’ for EU

Future enlargements are “a vital part of the solution” to problems that the EU will face in the decades to come, according to Commissioner Olli Rehn. The “progressive and well-managed” integration of Turkey into the European Union should be part of this strategy, he says in an exclusive interview with EurActiv. 

http://www.euractiv.com/section/central-europe/interview/olli-rehn-turkey-membership-vital-for-eu/

Jos Turkki jollekin maalle on strategisesti tärkeä, niin Yhdysvalloille. On se sitä EU:llekin, kumppani Kaukasuksella ja Lähi-idässä ja tärkeä EU:n energiansaannin kannalta, mutta Yhdysvalloille todella merkittävä Syyrian, Iranin ja Irakin naapurimaana, joka kuuluu Natoon ja jossa on Incirlikin tukikohta. Erikoisjoukot kyllä osaavat sulkea silmänsä pikku murheilta.

Sitten on se oma autuaiden piiri, joiden mielestä Erdogan toimii oikein ja se on ymmärrettävää ja vallankaappauskin oli tietysti CIA:n juoni kuten Ukrainassakin. NWO ja niin pois päin. Tällä kerralla äärioikeisto ei mene tähän mukaan, kuten Ukrainan kohdalla meni, sillä Erdogan tietää islamia.

EU:lla on henki ja ideologia, joka joskus sokaisee, mutta sen humaanit arvot ovat kauniimpia kuin sen talousarvot. Niiden yhteensovittaminen Turkissa ei onnistunut. Nyt on nähty jo kaksi rajaa, mihin Monnet´n hengen ja myös pankkimaailman matka päättyi:  Mustallemerelle ja Bosporin silloille. Molemmissa kuoli ihmisiä ja kuolee vielä paljon.

Mutta me olimme siellä vain ihmisoikeuksien tähden? Okei.




tiistai 5. heinäkuuta 2016

Paljon melua tyhjästä

Lyhyestä virsi kaunis. Lehdet ovat tulvillaan ennustuksia siitä, mitä jos ja miten nyt. Aina turvallisuusvajeesta sisämarkkinoihin. Britannia on EU:n suurin sotilaallinen voima ja toiseksi suurin kansantalous. Se on myös Naton keskeinen jäsen, ja Nato on yhdeksän EU-maan puolustuksen kivijalka. Lissabonin sopimuksen mukaan siitä saavat murusia muutkin.

Saksa ja IMF ovat hiukan säyseämpiä kuin suomalaiset EU:n puolustajat. Riehuminen saattaa olla turhaa.

Pääministeri, joka mahdollisti kansanäänestyksen, on eronnut. Ukip-puolueen johtaja on eronnut. Kaksi merkittävintä kampanjajohtajaa ovat eronneet.

Parlamentti aikanaan päättää. Syön hatullisen paskaa, jos Britannia eroaa.

Kuningatar ilmeisesti ainoana ei ymmärrä olla huolissaan asemastaan. No, ehkei leave-äänestäjien massakaan vielä.

Farage ja Johnson tiesivät tarkkaan. Koko ajan.

Maailmaa hallitaan vähällä järjellä ja sen vähänkin itsekkyys ja ahneus peittävät. Cameron aloitti pelin oman ja puolueensa vallan vuoksi. Uransa aikana hän usein piiloutui EU:n taakse. Kannatuksensa vuoksi populistitkin pelasivat. Koko Eurooppa huojuu parin perseen takia.

Poliitikon ainoa todellinen huoli yleensä on se, miten tulisi valituksi uudelleen. Nyt sama huoli johti vallan sijasta eroihin, mutta ei näillä veijareilla henkilökohtaista hätää ole. Palkka juoksee, istuttavia oksia riittää.

Kansaa en syytä enkä halveksi. Sen sijaan olen huolissani siitä, etteivät ihmiset ymmärrä, mistä sylttytehtaasta eropropaganda, valheet ja tuki kansallismielisille viime kädessä lähtevät.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Luottamuspula politiikkaan on suurin sisäinen vihollinen

Soininvaara jätti politiikan. Katainen karkasi. Vapaavuori lähti. Haglund lopettaa. Mistä on kysymys? Ja mitä siitä seuraa, jos poliitikot itse ensimmäisenä pettyvät poliittiseen järjestelmään?

Terrorismintutkija näkee poliittisen väkivallan uhan kasvavan

Leena Malkki ei haastatteluissa varasta showta toimittajalta, ja siksi hänestä tulee turhan vaisu kuva eikä hänen substanssinsa nykyajan kamalien tyrkkymediasääntöjen mukaisesti nouse riittävästi esiin.

Hän on yksi Suomen pätevimmistä tutkijoista. Helsingin yliopistossa pidetyssä Studia generaliassa (4.2.2016) hän piti alustuksen, joka valaisi aurinkoa tarkemmin Eurooppaa, maailmaa ja Suomen poliittista tilannetta. Alustuksen pääpiirteet voi lukea tästä. Viittaan kuitenkin juttuun sen luottamuksen osalta, jota Suomen politiikkaa kohtaan kotimaamme sisällä tunnetaan.

Malkki kiinnittää huomiota haurastuneeseen luottamukseen: Poliittisen väkivallan tutkimuksen perusteella vaikuttaa, että laittomiin toimintakeinoihin tarttumisen taustalla on ollut usein pettymys perinteisiin poliittisen vaikuttamisen keinoihin ja epäluottamus valtiovallan toimintaa kohtaan.

Tutkija toteaa luottamuksen olevan katkolla. Maahanmuuttoon liittyen meillä tuntuu olevan sellaisia asioita puimatta, joita muualla on jo tässä vaiheessa ehditty käydä läpi. Emme ole myöskään aikoihin olleet tilanteessa, jossa yhteiskunnan keskeisestä arvopohjasta vallitsisi näin selvää erimielisyyttä.

Hän kiinnittää huomiota erilaisiin kannustajiin ja kiihottajiin:

Aina ennen vähänkään laajempaa väkivaltaista poliittista liikehdintää on havaittavissa keskusteluja, joissa väkivallan oikeutusta ja merkitystä rakennetaan. Tämä tapahtuu esimerkiksi suhteuttamalla omien tavoitteiden ajamiseksi käytettävää väkivaltaa vastustajan paljon vakavampina pidettyihin rikkomuksiin, epäinhimillistämällä sen mahdollisia uhreja ja syyttämällä esimerkiksi valtiovaltaa tai tekojen kohteita siitä, että he ovat itse toiminnallaan aiheuttaneet koko tilanteen.

Väkivaltaan lobbaamisesta tunnistaa sekä anarkistien että äärioikeiston taustajoukot. Mikäli niihin suuntautuvaa ohjailulankaa kerii, saattaa päästä jopa samaan alkulähteeseen, mutta kyse on pitkälti globaalista kehityksestä.


Onko politiikka muuttunut ilveilyksi?


Yli kuukausi kului edellä mainitusta Studia generaliasta, kun Jan Vapaavuoren kirja julkaistiin. Vapaavuoren mukaan politiikka viihteellistyy ja pinnallistuu. Johtaviin asemiin nousee patologisia narsisteja. Miltei heti perään saapui Carl Haglundin ilmoitus siitä, miten hän jättää RKP:n puheenjohtajuuden petyttyään politiikkaan.

Nämä ovat hyvin vakavia merkkejä. Myös Osmo Soininvaara jätti eduskunnan hiukan pettyneissä tunnelmissa ja kirjoitti huolestuttavista ilmiöistä. Hänen mukaansa avustajat ovat useita ministereitä pätevämpiä ja monet heistä ovat lainassa etujärjestöistä tai lobbausjärjestöistä. Hänenkin teoksessaan (Jäähyväiset eduskunnalle) oli havaintoja siitä, miten monet miettivät liikaa julkisuuskuvaansa kuin työtä sinänsä. Tämä ei kuitenkaan ollut pääasia. Soninvaara näki  useiden poliitikkojen olevan hyviä, mutta jonkinlaisen järjestelmänmuutoksen häämöttävän:

Yksi syy politiikan huonoon toimintaan on varmaankin siinä, että eduskunta päättää vääristä asioista, detaljeista eikä strategioista. Maan talouden horjuessa valtiovarainvaliokunta järjestää syksyllä suuren kuulemisen. Maakuntien edustajat on kutsuttu kertomaan, mitä tiehankkeita heillä on sydämellään. Sehän se tärkein asia onkin!

Vääristä asioista väärin on maakuntien edustajien keskinäinen kaupankäynti tierahoista, joka sivuuttaa surutta faktoihin – esimerkiksi liikennemääriin – perustuvan valmistelun. Yleisperiaatteet kuuluisivat eduskunnalle, eivät yksittäiset tienpätkät. Niistä pitäisi päättää maakunnissa.


Jotta demokratia alkaisi toimi tuloksellisesti, poliitikkojen on alettava päättää oikeista asioista nykyaikaisia menetelmiä käyttäen. Demokraattiset instituutiomme ovat yli sata vuota vanhoja. Siinä välissä maailma on muuttunut paljon. Kansanvallan käytännöt pitäisi siirtää nykyaikaan.

Olisikin luontevinta, että poliittinen järjestelmämme uudistuu kehittämällä demokratiaa. Muussa tapauksessa globaalin ja yleiseurooppalaisen liikehdinnän tuloksena Suomessa järjestelmää alkavat muuttaa kiivaat vähemmistöt. Ainakin protestit voimistuvat ja raaistuvat.


Ja loppukevennys:

Pääministeri Alexander Stubb hassuttelee tikkatauluna.







maanantai 8. helmikuuta 2016

Uusi vaaleanharmaa vaihe

Pientä maskirovkaa

Luotaan erään asiantuntijan kanssa käytyä keskustelua, mitä tulee itärajan maahanmuuttoasiaan.

Valtion rajassa on kaksi puolta. Jos henkilö tulee Suomen raja-asemalle ja ilmaisee olevansa pakolaisen asemassa, Suomen olemassa olevien valtiosopimusten mukaan henkilö on päästettävä Suomen rajojen sisäpuolelle. Sopimukset eivät ole Suomen ja Venäjän välisiä, vaan Suomen ja käytännössä kaikkien YK:n jäsenmaiden välisiä. Olemassa olevien raja- ja valtiosopimusten mukaan Suomi ei voi palauttaa henkilöä takaisin, jos vastaanottava osapuoli ei ole ilmaissut ottavansa henkilöitä vastaan.

Jos Venäjä ilmaisee, että Venäjää olemassa olevat sopimukset eivät enää koske, Suomen pitäisi palauttaa henkilöt takaisin kotimaihinsa.

Venäjä siis valtiona joko tieten tai tietämättään rikkoo olemassa olevia sopimuksiaan kumpaankin suuntaan. Miksi?

Jos Venäjä tarkoituksellisesti rikkoo sopimuksia, kyseessä on EU:n ja Venäjän välisten suhteiden eskalaatio. Tämä on vakava asia. Viime kädessä sodan aloituksessa on kyse siitä, että valtioiden välisiin sopimuksiin ei voi enää luottaa ja niitä tarkoituksellisesti rikotaan yksi kerrallaan. Tällaista sopimusrikkomuspolkua sekä Suomi että EU haluaa välttää viimeiseen saakka.

On kommentoitu (esimerkiksi Pekka Haavisto), että EU -tasolla pitäisi tehdä jotain. 

Todennäköisimmin presidentti Niinistö ja korkein viranomaistaso on sopinut, että tätä ei nosteta ensimmäisenä esille EU:n ulkorajaongelmana vaan Suomi yrittää selvittää tilannetta kahdenvälisesti Venäjän kanssa. Jos EU sekaantuu asiaan, ainoa keino käsitellä asiaa EU -valtioiden parlamenteissa olisi keskustelu Venäjän eskalaatiosta.

Lisäksi kyse on toistaiseksi ollut verraten pienistä määristä verrattuna niihin kulkijoihin, joita paperittomina valui koko Euroopan läpi, joka Merkelin johdolla on rikkonut omat sopimuksensa (Dublin, Schengenin ulkorajatarkastus), jotta siirtolaiset eivät olisi jääneet Balkanille jumiin.
Ei ole tavatonta, että raharuhtinaisiin perustuvassa yhteiskunnassa oligarkit toimivat välittämättä siitä, mikä on vaikutus koko valtakunnan imagoon.

Moni pitää Venäjän toimintaa irrationaalisena ja harkitsemattomana. EU:n kannalta kumpikin vaihtoehto on vaikea, mutta suunnitelmallisuudesta on näyttöä, kun seuraa kaikkea tapahtuvaa ja kokoaa langat. Ei Krimin, Itä-Ukrainan tai Syyrian operaatioissa näy suunnittelemattomuus tai harkitsemattomuus. Niiden hoitamiseen tarvitaan jopa aikamoista logistiikkaa. EU on pakotepelissä mutta peliä pelaa kaksi ihan oikein kortein.

Tapaus Väyrynen

Johan Bäckman ilmaisi kannatuksensa Paavo Väyrysen uudelle puoluehankkeelle jo kymmenen päivää ennen kuin Väyrynen julkisti asian. Koska Väyrynen ei ole tavannut Bäckmania, yhteinen pöytä ja infopiste ovat idässä. Mikäli näin on, oli tarkoituskin, että oikea käskijä huomataan. Väyrynen vaikutti yllättyvän, kun Bäckmanista kysyttiin. Hänen traaginen heikkoutensa johtaa siihen, että vanhaa egoa voidaan myös käyttää hyväksi. Ja sitä käytetään.

Väyrynen ei hyväksy jäseniksi kuin valmiin kansanedustajan tai mepin, joka on suoraan vallan paikalla. Tukijäseneksi hän hyväksyy kaikki ja kutsuu heitä eri puolueista sanoen, että haluaakin heidän pysyvän omien puolueidensa jäseninä. Tämä on uudenlainen painostuskeino. Tukiyhdistyksen rahoitus tulee myös olemaan mielenkiintoinen aspekti.

Väyrynen ei aio erota Keskustasta.

Euroeroon pyrkivä pumppu ei tee mitään ”jytkyä”. Siitä ei olekaan kyse, vaan siitä, että liike voi nousta kokoaan suuremmaksi monitahoisen verkostonsa ansiosta. Kyse ei myöskään ole pelkästä Väyrysen yksityisestä kiusanteosta, vaikka hänen ”loukattu” egonsa on suuri katalysaattori. Suomen Keskusta oli aikanaan syvällä KGB:n käpälässä eikä koskaan puhdistautunut. Aika ajoin se joutuu nokkimaan tuon asian. Sen edustajien toiminnassa yleisemminkin näkyy menneestä suomettumisen maailmasta nouseva tulkinta ajan ilmiöihin. Näin on myös Matti Vanhasen tuoreessa kirjassa, jossa hän ottaa kantaa Itä-Ukrainaan sisällissotana.

Väyrynen on vanhojen K-linjalaisten kokonaan antautuneiden joukossa. Toimien ajoitus on täydellinen. Keskustan ja perussuomalaisten kannattajista osa on Väyrysen EU- ja eurokriittistä linjan takana jo valmiiksi. Hanke on siis tarkoitettu horjuttamaan pääministeripuoluetta ja hämmentämään kaikkia puolueita, mutta luultavasti sekä Keskustan että muiden puolueiden kurinalaisuus säilyy, koska he näkevät pelin kauemmas vaikka siitä ei vieläkään ääneen puhuta. Suurimmat tukijansa Väyrynen saa Itsenäisyyspuolueen ja Piraattipuolueen kaltaisisista yhdistyksistä eikä se tule olemaan hänelle kunniaksi.

Propagandassa on ennen näkemättömiä piirteitä. Kaikkien asioiden tarkoituksellinen sotkeminen skitsofreeniselle tasolle on psyykkistä väkivaltaa. Väyrynen on yksi painostussodan ase. Mies, joka vuonna 1980 istui KGB-eversti Viktor Vladimirovin todistuksen mukaan hänen kanssaan suunnittelemassa Suomen laillisen hallituksen kaatamista, on ollut nukkuva solu, joka voidaan herättää toimeen. Missään toisessa länsimaassa hänellä ei olisi voinut olla poliittista uraa Vladimirovin paljastuksen jälkeen.

Meillä on monta asiaa löysästi kiinni niin kauan kuin yhteiskunnassa on hänen kaltaisiaan. Tämä saattaa tuntua heikkoudelta, mutta tässä on myös demokratian vahvuus. Me kestämme Väyrysen tyhmyyden mutta emme valitse hänen polkuaan. Kulkekoon sitä ihan itse vain.


Ei tule Väyrysestä tähän maahan presidenttiä. Eikä postimiestä. Mutta siitäkään tässä ei ole kyse. Ei kukaan, ei edes homman tilaaja niin oleta. Ainoastaan Väyrynen luulee. Traagista.