perjantai 25. joulukuuta 2015

Uussuomettuminen ponnistaa menneisyyden varjoista

"SAK:n viestintäjohtajan Riitta Juntusen rankka mahdollinen vakoilutausta herättää suorastaan häpeää."

Seppo Tiitisen jääminen eläkkeelle eduskunnan pääsihteerin virasta ja keskustelu informaatiovaikuttamisesta vaikuttaisi tekevän Suomen ilmapiirin myönteisemmäksi tilinteolle ja puhdistautumiselle, joka meillä jätettiin tekemättä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Asialla on vakavat vaikutukset rajoittuneeseen itsenäisyyteemme Venäjän-politiikassa. Suomettuminen on palaamassa idänpolitiikkaan.

Välillä joku tekee avauksen. Carl Haglundin avustaja Patrik Gayer kirjoitti Svenska Dagbladetissa: ”Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton romahdettua kävivät miehityksen alla olleet Keski- ja Itä-Euroopan valtiot systemaattisesti läpi historiaansa. Niin kutsuttujen lustraatiolakien kautta avattiin julkisuuteen, kuka toimi yhteistyössä KGB:n tai Stasin kanssa. Suomen on aika tehdä samoin" (suom. Pekka Virkki).

Suomessa näihin täkyihin ei yleensä tartuta. Helsingin Sanomat tai Yleisradio eivät liiemmin ole kiinnostuneet vanhojen asioiden perkaamisesta tai nähneet esimerkiksi 1980-luvun vaikuttaja-agenttien tai tiedonantajien merkitystä nykypäivän kannalta. Se on valitettavaa. Asialla todella on valtava merkitys. Ei KGB lakannut; nimi vain vaihtui.

Lustraatiosta on tehty tietokirja muutaman vihaisen tutkijan toimesta. Teos kannattaa toki ottaa vakavasti, vaikka herrat äreitä ovatkin.

Usein jutuissa mainitaan niin sanottu Tiitisen lista. Sillä on merkitystä lähinnä yhden puolueen (SDP) kannalta, ja keskittyminen pelkästään Stasi-linjaan jättäisi vielä suuremman kokonaisuuden varjoonsa. Ongelma on kuitenkin siinä, että kummallekaan ei tehdä yhtään mitään.

Mikä onkaan Tiitisen lista?

Stasin Helsingin asiamies eversti Ingolf Freyer antoi Saksan tiedustelulle luettelon suomalaisista Stasin (mahdollisesti myös KGB:n) kontakteista. Presidentti Mauno Koivisto ja Supon silloinen päällikkö Seppo Tiitinen päättivät, ettei aloiteta toimenpiteitä vaan lista salataan. Myöhemmin Mauno Koivisto kertoi listasta muistelmissaan, mitä voi pitää tietoisena haluna kiinnittää siihen jälkipolvien huomiota. Seppo Tiitinen kertoi edelleen listasta Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2002. 

On mahdollista, että Koivisto katsoi ajan olevan kypsä päästääkseen vinkin ilmoille. Supo piti kuitenkin erilaisia narratiiveja käyttäen tiukasti kiinni salaamisesta. Ensimmäinen narratiivi oli valtakunnan turvallisuus ja toinen luottamuksellisena annetun tiedon pitäminen tiedusteluyhteistyön tiedustelupelisääntöjen vuoksi. Kolmas oli se, että kyseessä on vain ”viitetieto”.

Kun alkoi näyttää selvältä, että oikeusasteet tulevat mahdollisesti määräämään listan julkiseksi, sävy vaihtui. Alettiin vähätellä listalla olevien arvoa Stasi-mielessä ja kertoa, että he ovat vain henkilöitä, joista Stasi on ollut kiinnostunut, eipä juuri muuta. On vielä neljäskin argumentti: nimittäin se, että turhaa vahinkoa tulisi (viattomille) ihmisille.

Tämä ei ole uskottavaa, kun katsoo, miten Alpo Rusia kohdeltiin. Hänestä Supo ei piitannut pätkääkään vaan teki Kalevi Sorsan entisen poliittisen avustajan Seppo Nevalan johdolla hämäysoperaation, jonka varjossa muut tutintalinjat jätettiin. Ei kiinnostanut presidentti Ahtisaaren avustajan maine samalla kun oikeita vakoojia varjeltiin. Ahtisaaren torjuminen oli Kalevi Sorsan viimeinen palvelus itään, ja siihen temppuun kelpasi myös suojelupoliisi.

Suojelupoliisin yleisen osaston päällikkönä 1989‒1993 toiminut Juhani Väänänen on kertonut, että Kalevi Sorsan nimi on Supon 1990 saamalla Tiitisen listalla.

Tämän teorian mukaan vahvoissa asemissa olleiden poliitikkojen, virkamiesten ja poliittisten avustajien kiinnijääminen tai pelkästään leimautuminen pyrittiin estämään ja saamaan Ahtisaari masennetuksi. Supon päällikkönä toimi Sorsan lähipiiriin kuulunut Seppo Nevala, jonka oli nimittänyt tehtävään sosiaalidemokraattien johtama Paavo Lipposen ykköshallitus.

Tietenkään emme tiedä kaikkea. Rusin kohdalla tutkintakynnys ylittyi, mutta häntä ei syytetty törkeästä vakoilusta. Mahdollinen vakoilu taas oli rikoksena vanhentunut.

Seppo Nevalalta asiaa ei voi kysyä. Hän teki itsemurhan vuonna 2008.

Tiitisen lista ei edes ole ainoa lista. Vuonna 1999 toimitettiin Supolle uusi kymmenen nimen lista. Lista oli saatu Stasin arkistosta niin kutsutun Rosenholz-koodiavaimen avulla. Rozenholz-listalla esitetyt koodinimet Steffen, Dietrich, Mantel ja Pohlman sekä Horn jätettiin tutkimatta, vaikka heidän DDR:lle 1980-luvulla välittämikseen on nimetty lähes 300 asiakirjaa.

Supon toimia on väkevästi moittinut muiden muassa Alpo Rusi. Yksi suojelupoliisin työntekijä oli näkyvästi Rusin kirjanjulkistamistilaisuudessa ja sai päällikkö Antti Pelttarilta kirjallisen varoituksen. Paavo Selinin vaikeudet Supossa alkoivat jo vuonna 2005 Seppo Nevalan haukuttua hänet pystyyn Nato-lausuntojen takia. Mutta oliko nyt jo eläkkeelle jäänyt Selin varsinainen ongelma? Tuskin. Ilmeisesti kukaan Nevalan jälkeisistä päälliköistä ei ymmärrä riittävästi, että laitoksen vanhoissa henkilövalinnoissa olisi paljonkin kriittistä tutkittavaa.

Listaa vähätellään

Listaa on myös vähätelty sillä perusteella, että se olisi vain ”yksityishenkilön ajattelua” ja että oikea tieto on operatiivisissa korteissa ja Rosenholz-aineistossa.  Katsotaanpa, miten asia on.

BND:n Helsingin aseman päällikkö, joka oli aikaisemmin toiminut salanimellä lähetystösihteeri Hans Pfailer antoi listan, ja lista suodatettiin nimenomaan Rosenholz-operaatiossa, jossa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu onnistui hankkimaan Stasin ulkomaantiedustelupalvelun (Hauptverwaltung Aufklärung, HVA) arkistoista kriisitilannetta varten tehdyn kopion toisesta Itä-Euroopan maasta. Stasi-lista käytännössä on Rosenholz-aineistosta. Stasi lista on vain tullut reittiä CIA - BND. Helsingin Sanomat sotki asiaa artikkelissaan väittäen, että tässä on varmaan "vain DDR:n aikaisia kulttuurisuhdemerkintöjä". Hesarilla ei kuitenkaan pitäisi olla mitään tietoa listasta. Se tieto on suojelupoliisilla.

Helsingin hallinto-oikeus päätti vuonna 2008, että lista on annettava sitä pyytäneelle toimittajalle. Poliisijohtaja Mikko Paatero, joka teki jo toisen johtamistekonsa koko uransa aikana (aikaisempi oli estää Jukka Lahden murhatutkinnan siirto keskusrikospoliisille), tuli harvinaisen voimallisesti esiin ja pyysi Suojelupoliisia valittamaan oikeuden päätöksestä. Korkein hallinto-oikeus kumosikin päätöksen. Supo sai pitää listansa.

185 eri henkilöä on toimittanut Suomesta tietoja Stasille vuosina 1961‒1988. Asiakirjat on hävitetty. Tiedetään vain otsikot ja lyhyt sisältöviite. Ja mikä hauskinta, Stasi-vakoilu oli vain rippunen verrattuna KGB:n vastaavaan. Ja nämä ihmiset ovat edelleen asemissa, muiden muassa tärkeissä valiokunnissa. Kaikki meidän kaistapäiset tai muusta Euroopasta poikkeavat ulko- ja turvallisuuspoliittiset ulostulomme juontavat juurensa hyvin vaikutusvaltaisesta porukasta, jotka oikeastaan pitäisi tuomita maanpetoksesta.

Stasin osuus vakoilusta oli vain noin prosentti. Yleensä uusia nimiä tulee esiin saksalaisten omissa tutkimuksissa. Sitten epäillyt kiistävät, ja asia jää yleensä siihen. 

Jollain yliopistouraa tehneellä matematikolla ei olekaan niin suuri merkitys kuin poliitikoilla, jotka tekevät ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Toisaalta SAK:n viestintäjohtajan Riitta Juntusen rankka mahdollinen vakoilutausta herättää suorastaan häpeää. Miksi Supo ei edes antanut papereita syyttäjälle? 

Hurjaa on myös lukea, miten Pauli Saarinen kirjoitti Riitta Juntusen vakoilusta yksityiskohtaisesti (tutkijan pyynnöstä), Uuden Suomen päätoimittaja poisti tekstin Johan Bäckmanin vaatimuksesta! Hurja vakoiluansioluettelo on tässä.

Mutta itse Bäckmaniin ei kosketa. Tätä onkin moni ihmetellyt.

Salamurhia ja sabotaasia

Helmut Müller-Enbergsiä haastateltiin 19.1.2015 Saksan televisiokanavilla. Häneltä kysyttiin, mitä hän odottaa vielä paljastuvaksi Stasin aineistoista. ”Murhia”, vastasi Müller-Enbergs. Hänen mukaansa Stasilla oli ”märkä osasto”, joka teki salamurhia myös DDR:n ulkopuolella, KGB:n kanssa yhteistyössä. Tässä selvittelytyössä kaikki Stasin ”operaatioalueella” toimineet residentuurat tulisi läpivalaista. Myös Freyerin johtama residentuura Helsingissä vuosilta 1986‒90.

Ammattitaitoa maassa ainakin oli. KGB:n Helsingin osaston tehokkain kontaktihenkilö (eli kotiryssä) Viktor Vladimirov oli Suomen vuosiensa välillä salamurha- jasabotaasiosaston päällikkö. 

Tutkimuslupia ei ole haettu


Tiitisen listasta on siis kohistu ja tutkimuslupia on voinut hakea kevätkesästä asti. Toimittaja Jari Korkki teki yllättävän havainnon ja kirjoitti: ”Kaiken meuhkaamisen jälkeen luulisi siis, että Supon postiluukku Helsingin Ratakadulla olisi jo mennyt hakemuksista tukkoon, mutta näin ei todellakaan ole. Suposta saadun tiedon mukaan tutkimuslupia ei ole myönnetty, koska yhtään hakemusta ei ole jätetty.”

Tutkijat eivät yksinkertaisesti uskalla. Pauli Saarinenkin toimi tutkijan bulvaanina yrittäessään saada blogin kautta julkisuuteen asioita. Tutkija ei voinut ottaa riskiä. Niin syvällä yhteiskunnassa tämä paise on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti