sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Euroopan aseriisunta terroristien edessä

”Asekiellot ovat historiassa olleet aina totalitaaristen hallintojen toimenpidelistan kärkikymmenikössä.”

Miksi tarkastelen EU:n ”äkillistä” asedirektiiviä kriittisesti? Koska suhtautumalla yliolkaisesti näin suureen asiaan kuin kokonaiseen kansalaisaseriisuntaan olisin kuin hämärässä nukkekodissa tuntematta sen kellariosaston todellisia motiiveja.

Meillä on mielipiteenvapaus mutta joskus on hyvä tietää, mistä on kysymys, ennen kuin on jotain mieltä.

Pitkä valmistelu - hämärät syyt

Itselataavien kieltoa Euroopassa on nimittäin valmisteltu kauan. Siinä ajassa olisi ollut mahdollista teettää päätöksenteon tueksi selvityksiä tai käyttää varsin kattavasti kaikkien alojen asiantuntijalausuntoja. Ne ovat tyypillisesti oleellinen osa tällaisten asioiden valmistelutyötä, mutta jostain syystä lopputuloksesta päätellen nämä ovat ikään kuin vahingossa jääneet kokonaan tekemättä. Tämän perusteella ei voi välttyä päätelmältä, että koko hankkeen todellinen tarkoitus on hallintoalamaisten aseistariisunta.

Yksityinen aseenomistus ei sovi EU-liittovaltion ja sen taustavaikuttajien intresseihin. Heillä on muita suunnitelmia. Tämä sama asekieltokuvio on tapahtunut historian saatossa monta kertaa ennenkin.

Ulkoministeriössä oli jo vuosia sitten vireillä tällainen hanke eikä se kuuluisi sen hallinnon alaan paitsi EU:n kautta. Muutenhan se olisi sisäministerin tontilla.

Tuntuu siltä, että poliittisesti oikeaa hetkeä on odotettu. Monet kansalaiset yhdistävät vain terroristit ja tuliaseet, eivätkä jaksa perehtyä asiaan syvemmin. Eikä aseista tarvitse pitää, olkoonkin harrastus- tai reserviläisvälineitä.

EU haluaa suojata talousdiktatuurin selustan siltä varalta, että hallintoalamaiset eivät jostain syystä iloitsisi tulevista ajoista.

Belgian aseet

Tuskin kukaan epäilee, etteikö terroristi aseet ja räjähteet löydä kaikissa tilanteissa. Ei se nytkään käynyt Ranskan vallesmannilta lupia hakemassa. 

Belgia on täynnä aseita. Vuoden 2006 jälkeen se kielsi liki kaikki aseet. 850 000 luvallista. Vuoden kuluttua 200 000 oli kiikutettu poliisiin ja laskettiin, että nyt maassa olikin 1,8 miljoonaa laitonta asetta, mutta ei montaa luvallista ja siten rekisterissä oikealle henkilölle. Ihmiset eivät halunneet luopua perusoikeudestaan, omistamisesta ja olivat katkeria koska olivat maksaneet aseet ja verot ja luvat. Niinpä he kadottivat aseita. Äkkiäkö se vene sorsastaessa keinahtaa ja ase hukkuu.

Maa on siis täynnä erilaista roinaa juuri koska on niin kovat kiellot mikä lisää luvattomien määrää ja rekisteröimättömyyttä ja aina joku alamaailman aseseppä auttaa yhdistämään. Onhan järjestöllä käyttää kymmeniä miljoonia toimintaansa.

Pahat aavistukset

Eurokriisi on jatkunut monta vuotta eikä parannusta ole näköpiirissä. Nuorisotyöttömyys on monessa EU-maassa räjähtämässä käsiin maahanmuuton ohella, ja kansaa enenevissä määrin harmittaa. Rahamiehet haluavat nyt turvata asemansa ja omaisuutensa perinteisellä työkalulla eli kansalaisoikeuksia rajoittamalla. Asekiellot ovat historiassa olleet aina totalitaaristen hallintojen toimenpidelistan kärkikymmenikössä.


Konformismista totalitarismiin


Totalitarismi onnistuu loppujen lopuksi vasta, kun kansa saadaan hegemoniaan. Tämä on psykologiaa. Ihminen on yleensä konformisti: koska hän ei tiedä, mitä tehdä, hän tekee samaa kuin muutkin. Totalitarismia on se, kun kansalainen etukäteen alkaa ajatella kuten olettaa häneltä vaadittavan. Tähän ei päästä vain yksisilmäisellä medialla, koska syntyy miltei aina vastaliike, jonkinlainen tuurejunnilamaisuus. Helpoiten tulokseen pääsee, kun saa käyttää väkivaltaa ja pakkokeinoja. EU on tähän valmis. Kansalaisten aseriisunta on pelkkä alku.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Malli Cajanderista model Niinistöön


Taloushistorian professori Ilkka Nummela kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Historian kosto - Suomen talvisota kehyksissään (Siltala): ”Toisin kuin esitetään sijoitettiin 1930-luvulla muuhun Eurooppaan verrattuna runsaasti maanpuolustukseen.”

Nummelan mukaan talvisodan alussa vaatetuksen ongelmat ratkaistiin nopeasti, päiväateria sisälsi 4 150 kilokaloria ja asetilannekin oli parempi kuin on väitetty.

Apina on kriittinen, vaikka ei olekaan talousprofessori. Ainakaan panssarintorjuntatykkejä ja konepistooleita ei ollut tarpeeksi. Miten tällainen täysin päinvastainen ajatus aikaisempaan tutkimukseen saadaan aikaiseksi?

Eräs tuttu kapiainen kommentoi:

Suomi käytti 1920-luvulla keskimäärin 3% BKT:stä puolustukseen ja 1930-luvulla 4%. Kuulostaa komealta. Mutta kun huomioi sen, että maamme oli köyhä ja kärsi vielä 1930-luvun lamasta, eivät reaalisummat suuria ole. Puolustusvoimien rakentaminen lähti liikkeelle lähes nollasta, ja rahaa meni paljon perusrakenteiden luomiseen varustautumisen sijasta. Olisi mielekkäämpää verrata, paljonko rahaa per sotilas käytettiin ja tällöinkin pitäisi huomioida puolustusvoimien lähtötaso. Oman haasteensa toi se, että yli 100 000 asevelvollista jäi kouluttamatta heidän heikon terveydentilansa ja aliravitsemuksen takia, mikä kuvaa hyvin taloutemme tilaa itsenäisyyden alussa.

Paljon tarvittavaa suorituskykyä jäi toki saamatta sotilasjohdon virheiden takia. Hankittiin "nopeita" pommittajia hävittäjäkoneiden sijaan, kun joku oli lukenut Douhet´ta liikaa. Viivyteltiin panssarintorjunta-aseiden hankinnassa, vaikka rahaa olisi ollut, kun ei päästy yksimielisyyteen siitä, mitä hankitaan. Pyrittiin tukemaan kotimaista teollisuutta jääräpäisyyteen saakka ymmärtämättä, että sodan uhan kasvaessa ei ole aikaa rakentaa omaa tuotantokykyä. Parempi olisi ollut hankkia materiaali ulkomailta. Hankittiin kalliit panssarilaivat sinänsä ihan hyvänä ajatuksena varmistaa Ahvenanmaalle nopeasti siirrettävissä oleva puolustus. Tosin sen olisi ehkä voinut tehdä tehokkaammin kevyillä yksiköillä ja liikkuvalla rannikkotykistöllä.

Onneksi jotain meni sentään oikein, kuten jalkaväen talvisodankäynnin ja siihen soveltuvien varusteiden kehittäminen, suojeluskunnat ja YH.

Miten nyt?

Tilanne on huono.

Ennen talvisotaa tehtiin virheitä, mutta puolustusta yritettiin kansantalouden vähäisestä kantokyvystä huolimatta kohtuullisesti kehittää. Silloin Suomi oli todella köyhä. Nyt olemme paljon rikkaampia, mutta ei löydy edes 1,3% BKT:sta maanpuolustukseen.

Poliitikoilta puuttuu lisäksi strateginen pitkän tähtäimen suunnittelukyky ja tahto, kun puhutaan kansallisesta turvallisuudesta. Asiantuntijat ovat vuosikymmenen varoittaneet terrorismista ja Venäjän arvaamattomuudesta. Mitään ei kuitenkaan tehdä, vaikka asiat alkavat tulla syliin. Ei ole tiedustelulainsäädäntöä eikä lainsäädäntöä EU-maiden tukemisesta, ja turvallisuusviranomaiset on "tehostettu" polvilleen. Nyt äimistellään, kun poliisimiehen kouluttaminen kestää kolme vuotta eikä heitä saada nopeasti lisää. Puolustusvoimien henkilöstöä on juuri leikattu 15% eikä ammattisotilaita tule lisää yhtään sen nopeammin kuin poliisejakaan. Poliitikot höpisevät, että annetaan EU-maille tueksi poliisivoimaa (jota ei ole antaa) tai siviilikriisinhallintaa (jota vastaanottaja ei halua). Valtionhallinnon ainoa turvallisuusreservi on puolustusvoimat, mutta sitä ei voida käyttää omien lakiemme vuoksi.

Vapaaehtoinen reservi on ottanut vastuuta reserviläisten kouluttamisesta, kun PV:n on ollut pakko vähentää kertausharjoituspäiviä saadakseen toimintamenot riittämään edes varusmiehiin. Nyt reserviläisiltä halutaan viedä aseet Euroopan komission päätöksellä, eikä suomalaisilla poliitikoilla taida olla munaa vastustaa. Lisäksi vapaaehtoiselta maanpuolustukselta leikataan 400 000 euroa. Valtion budjetin kannalta ehdotettu leikkaus on varsin mitätön, mutta sen merkitys on MPK:lle ja järjestöille erittäin suuri.

Eivät olleet pöllömpiä, 1930-luvun poliitikot.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ranska pyysi apua

Ranska pyysi apua

Ei Hollande meitä Syyrian hiekoille pyytänyt. Siellä riittää amerikkalaisia, ranskalaisia ja venäläisiä. Siitä ei olekaan kyse. Kyse on valmiudesta - Euroopan yhtenäisyydestä ja valmiudesta nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Toki Ranskan omasta politiikastakin, mutta meidän kannaltamme se on sivuseikka. Meidän kannaltamme on tärkeää huomata, mitä meistä paljastui, kun unionin jäsenmaa pyysi apua.

Kriisinhallintalainsäädäntömme puitteissa emme oikeastaan voisi antaa kuin lämmintä kättä. Kyllä se on muualla pantu merkille. Mitä seurauksia sillä on?

Voimme keskenämme pyöritellä lakeja ja asetuksia ja vedota erikoisolosuhteisiin tai vaikka mustaan marraskuuhun, mutta turvallisuuspolitiikkamme uskottavuus määritellään viime kädessä maan rajojen ulkopuolella. Suomi saattaa olla kyvykäs puolustamaan itseään, mutta Suomi on helvetin huono liittolainen. Suomi ei voi liittyä Natoon, ei valvoa Islannin ilmatilaa aseistettuna, ei osallistua rauhaan pakottamiseen, ei tehdä sitä eikä tätä. Ulkopolitiikan johto piilottelee lakiensa takana, mutta asia näkyy kaikille kuin jänis täydenkuun valossa.

EU:n "turvatakuut" on poliittinen toimi. EU-maat luonnollisesti hyväksyvät pyynnön yksimielisesti ja Suomikin auttaa "kaikin laillisin keinoin". Samalla Suomen käsittämättömän surkea turvallisuusajattelu paljastuu kaikessa raadollisuudessaan. Me olemme olleet kuin emu-lintu pää hiekassa piilossa, mutta muut näkevät ison pelokkaan perseemme.

"EU-pilari"

Yksi Suomen turvallisuuspolitiikan kulmakivistä on ollut - EU.

EU ei kuitenkaan ole puolustusliitto. Sen avunantolauseke on luettavissa Lissabonin sopimuksen artiklassa 42.7. Se velvoittaa auttamaan. Olemme kuitenkin omilla sisäisillä lainsäädännöillämme kuohineet mahdollisuutemme toimia EU-yhteistyössä sotilaallisena toimijana - vaikka Euroopan mittakaavassa meillä on hyvin vahvat puolustusvoimat.

Turvallisuuspolitiikassa on viime vuosina puhuttu sen suurista ja nopeista muutoksista. Paljon konkreettista ei puheiden lisäksi ole tehty. Tilanne on ollut tiedossa koko ajan, ja presidentti on yrittänyt avata säkkiä Kultaranta-tapaamisissa. Hänen olemuksestaan näkyy välillä kärsimättömyys. Porukka puhuu ja puhuu kuin ehovin Kirsikkapuistossa, mutta kukaan ei tee mitään.

Eräs tuttavani kirjoitti: "Toiminta on - yhdellä sanalla kuvattuna - vastuutonta. Kuvittelevatko poliitikkomme, että Suomi voi ikuisesti luovia idän ja lännen välillä - että voidaan olla mukana sopimuksissa, joita ei sitten niiden realisoituessa ole mahdollista noudattaa lainsäädäntömme tähden?"

Ei tietenkään voi. On valittava, olemmeko yksin vai kuulummeko muihin. Ja mihin kuulumme.

Suomen kriisinhallintalaki ja Lissabonin sopimus ovat ristiriitaiset, mikäli tarkoituksena on se, että voisimme oikeasti auttaa ketään, edes Ruotsia, jos se olisi hyökkäyksen kohteena. Tuijotettaisiinko kaikissa tapauksissa vain lakeja ja asetuksia, joita kyllä Härmässä piisaa? Eiväthän lait kata elämän ja maailman kriisien monimutkaisuutta ja muutoksia ja niiden epäennustettavuutta koskaan. Pitäisikö hallituksella olla joku joustavampi valtakirja käytössä?

Miksi puolustuslakiamme ei ole saatettu vastaamaan jo vuonna 2007 tehtyä Lissabonin sopimusta?

Aikaa on ollut.

Presidentti Niinistö on puhunut EU:n yhteisen puolustuksen tarpeellisuudesta, mutta mainitsi realistisesti suurlähettiläspäivillä, "ettei EU:n turvatakuita kannata liioitella". Hän piti silti niiden vahvistamista tarkoituksenmukaisena toimintana.

EU:n poliittiseen haaseeseen olisi tietenkin pitänyt tarttua kaksin käsin ja nähdä se tilaisuutena. Näimme kuitenkin lähinnä venkoilua. Lupasimme tiedusteluapua. Siitä onkin aivan helkkaristi lisäarvoa, meidän tiedustelustamme. Kyllä Pariisi helpottui. Juuri on itketty lisäresursseja siihen, kun eivät enää riitä silmät ja korvat edes omassa maassa. Sekä supon päällikkö että presidentti ovat todenneet tiedustelumme olevan resursseiltaan jälkijunassa. Niin myös Orpo. Ja tätä nälkään kuollutta silakkaa tarjotaan Euroopalle.

Saisiko Ranskan pyyntö viimeinkin tämän maan heräämään? Emme voineet antaa edes Ruotsille apua sukellusveneselkkauksen aikana - ja samaan aikaan höpistään teoreettisia "Pohjoismaisesta yhteistyöstä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa".

Hollanden politiikka nostaa itseään ja vahvistaa kupruilevaa Euroopan unionia on tässä myös takana. Toki. Mutta olivat syyt mitä tahansa, meille paljastui luihujen poliitikkojemme katteeton turvallisuusajattelu. Ja vaikka mitään strukturoitua Euroopan yhteistä puolustusta ei ole, vaan sen hoitaa Nato-maissa sotilasliitto, Lissabonin sopimus on olemassa yhteiseurooppalaisena hankkeena ja toiset maat ovat jo lainsäädännöllisesti kyvykkäämpiä tarjoamaan toisilleen apua.

Tässä maassa on tehty paljon virheitä. Samalla nämä virheet ovat aiheuttaneet juuri ne asiat, joita virheiden tekijät ovat vastustaneet. Natoa on väitetty Yhdysvaltain käsikassaraksi, mitä se taas ei ole. Samassa Nato-pelossaan Suomi on siirtynyt 20 vuoden aikana lähemmäksi Yhdysvaltoja kuin se olisi koskaan Naton jäsenenä joutunut tekemään.

Pieni urhea Suomi

Kukaan ei uhraa maailmanrauhaa viisimiljoonaisen kansan takia, ei ainakaan sellaisen liittoutumattoman maan, joka on joko kaikkien merkittävien turvallisuussopimusten ulkopuolella tai josta sopimuskumppanina ei ole juuri mitään vastavuoroista hyötyä.

Kun paska iskee tuulettimeen, sillä maalla ei ole Euroopassa yhtään ystävää.

Suurimmalla osalla kansasta ei ole pienintäkään käsitystä siitä, miten nopeasti tilanne perkelöityy. Ei sillä välttämättä tarvitsekaan olla - mutta poliitikkojemme toiminta on anteeksiantamattoman tökeröä. Ajopuuna oleminen on tie perikatoon.