perjantai 25. joulukuuta 2015

Uussuomettuminen ponnistaa menneisyyden varjoista

"SAK:n viestintäjohtajan Riitta Juntusen rankka mahdollinen vakoilutausta herättää suorastaan häpeää."

Seppo Tiitisen jääminen eläkkeelle eduskunnan pääsihteerin virasta ja keskustelu informaatiovaikuttamisesta vaikuttaisi tekevän Suomen ilmapiirin myönteisemmäksi tilinteolle ja puhdistautumiselle, joka meillä jätettiin tekemättä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Asialla on vakavat vaikutukset rajoittuneeseen itsenäisyyteemme Venäjän-politiikassa. Suomettuminen on palaamassa idänpolitiikkaan.

Välillä joku tekee avauksen. Carl Haglundin avustaja Patrik Gayer kirjoitti Svenska Dagbladetissa: ”Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton romahdettua kävivät miehityksen alla olleet Keski- ja Itä-Euroopan valtiot systemaattisesti läpi historiaansa. Niin kutsuttujen lustraatiolakien kautta avattiin julkisuuteen, kuka toimi yhteistyössä KGB:n tai Stasin kanssa. Suomen on aika tehdä samoin" (suom. Pekka Virkki).

Suomessa näihin täkyihin ei yleensä tartuta. Helsingin Sanomat tai Yleisradio eivät liiemmin ole kiinnostuneet vanhojen asioiden perkaamisesta tai nähneet esimerkiksi 1980-luvun vaikuttaja-agenttien tai tiedonantajien merkitystä nykypäivän kannalta. Se on valitettavaa. Asialla todella on valtava merkitys. Ei KGB lakannut; nimi vain vaihtui.

Lustraatiosta on tehty tietokirja muutaman vihaisen tutkijan toimesta. Teos kannattaa toki ottaa vakavasti, vaikka herrat äreitä ovatkin.

Usein jutuissa mainitaan niin sanottu Tiitisen lista. Sillä on merkitystä lähinnä yhden puolueen (SDP) kannalta, ja keskittyminen pelkästään Stasi-linjaan jättäisi vielä suuremman kokonaisuuden varjoonsa. Ongelma on kuitenkin siinä, että kummallekaan ei tehdä yhtään mitään.

Mikä onkaan Tiitisen lista?

Stasin Helsingin asiamies eversti Ingolf Freyer antoi Saksan tiedustelulle luettelon suomalaisista Stasin (mahdollisesti myös KGB:n) kontakteista. Presidentti Mauno Koivisto ja Supon silloinen päällikkö Seppo Tiitinen päättivät, ettei aloiteta toimenpiteitä vaan lista salataan. Myöhemmin Mauno Koivisto kertoi listasta muistelmissaan, mitä voi pitää tietoisena haluna kiinnittää siihen jälkipolvien huomiota. Seppo Tiitinen kertoi edelleen listasta Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2002. 

On mahdollista, että Koivisto katsoi ajan olevan kypsä päästääkseen vinkin ilmoille. Supo piti kuitenkin erilaisia narratiiveja käyttäen tiukasti kiinni salaamisesta. Ensimmäinen narratiivi oli valtakunnan turvallisuus ja toinen luottamuksellisena annetun tiedon pitäminen tiedusteluyhteistyön tiedustelupelisääntöjen vuoksi. Kolmas oli se, että kyseessä on vain ”viitetieto”.

Kun alkoi näyttää selvältä, että oikeusasteet tulevat mahdollisesti määräämään listan julkiseksi, sävy vaihtui. Alettiin vähätellä listalla olevien arvoa Stasi-mielessä ja kertoa, että he ovat vain henkilöitä, joista Stasi on ollut kiinnostunut, eipä juuri muuta. On vielä neljäskin argumentti: nimittäin se, että turhaa vahinkoa tulisi (viattomille) ihmisille.

Tämä ei ole uskottavaa, kun katsoo, miten Alpo Rusia kohdeltiin. Hänestä Supo ei piitannut pätkääkään vaan teki Kalevi Sorsan entisen poliittisen avustajan Seppo Nevalan johdolla hämäysoperaation, jonka varjossa muut tutintalinjat jätettiin. Ei kiinnostanut presidentti Ahtisaaren avustajan maine samalla kun oikeita vakoojia varjeltiin. Ahtisaaren torjuminen oli Kalevi Sorsan viimeinen palvelus itään, ja siihen temppuun kelpasi myös suojelupoliisi.

Suojelupoliisin yleisen osaston päällikkönä 1989‒1993 toiminut Juhani Väänänen on kertonut, että Kalevi Sorsan nimi on Supon 1990 saamalla Tiitisen listalla.

Tämän teorian mukaan vahvoissa asemissa olleiden poliitikkojen, virkamiesten ja poliittisten avustajien kiinnijääminen tai pelkästään leimautuminen pyrittiin estämään ja saamaan Ahtisaari masennetuksi. Supon päällikkönä toimi Sorsan lähipiiriin kuulunut Seppo Nevala, jonka oli nimittänyt tehtävään sosiaalidemokraattien johtama Paavo Lipposen ykköshallitus.

Tietenkään emme tiedä kaikkea. Rusin kohdalla tutkintakynnys ylittyi, mutta häntä ei syytetty törkeästä vakoilusta. Mahdollinen vakoilu taas oli rikoksena vanhentunut.

Seppo Nevalalta asiaa ei voi kysyä. Hän teki itsemurhan vuonna 2008.

Tiitisen lista ei edes ole ainoa lista. Vuonna 1999 toimitettiin Supolle uusi kymmenen nimen lista. Lista oli saatu Stasin arkistosta niin kutsutun Rosenholz-koodiavaimen avulla. Rozenholz-listalla esitetyt koodinimet Steffen, Dietrich, Mantel ja Pohlman sekä Horn jätettiin tutkimatta, vaikka heidän DDR:lle 1980-luvulla välittämikseen on nimetty lähes 300 asiakirjaa.

Supon toimia on väkevästi moittinut muiden muassa Alpo Rusi. Yksi suojelupoliisin työntekijä oli näkyvästi Rusin kirjanjulkistamistilaisuudessa ja sai päällikkö Antti Pelttarilta kirjallisen varoituksen. Paavo Selinin vaikeudet Supossa alkoivat jo vuonna 2005 Seppo Nevalan haukuttua hänet pystyyn Nato-lausuntojen takia. Mutta oliko nyt jo eläkkeelle jäänyt Selin varsinainen ongelma? Tuskin. Ilmeisesti kukaan Nevalan jälkeisistä päälliköistä ei ymmärrä riittävästi, että laitoksen vanhoissa henkilövalinnoissa olisi paljonkin kriittistä tutkittavaa.

Listaa vähätellään

Listaa on myös vähätelty sillä perusteella, että se olisi vain ”yksityishenkilön ajattelua” ja että oikea tieto on operatiivisissa korteissa ja Rosenholz-aineistossa.  Katsotaanpa, miten asia on.

BND:n Helsingin aseman päällikkö, joka oli aikaisemmin toiminut salanimellä lähetystösihteeri Hans Pfailer antoi listan, ja lista suodatettiin nimenomaan Rosenholz-operaatiossa, jossa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu onnistui hankkimaan Stasin ulkomaantiedustelupalvelun (Hauptverwaltung Aufklärung, HVA) arkistoista kriisitilannetta varten tehdyn kopion toisesta Itä-Euroopan maasta. Stasi-lista käytännössä on Rosenholz-aineistosta. Stasi lista on vain tullut reittiä CIA - BND. Helsingin Sanomat sotki asiaa artikkelissaan väittäen, että tässä on varmaan "vain DDR:n aikaisia kulttuurisuhdemerkintöjä". Hesarilla ei kuitenkaan pitäisi olla mitään tietoa listasta. Se tieto on suojelupoliisilla.

Helsingin hallinto-oikeus päätti vuonna 2008, että lista on annettava sitä pyytäneelle toimittajalle. Poliisijohtaja Mikko Paatero, joka teki jo toisen johtamistekonsa koko uransa aikana (aikaisempi oli estää Jukka Lahden murhatutkinnan siirto keskusrikospoliisille), tuli harvinaisen voimallisesti esiin ja pyysi Suojelupoliisia valittamaan oikeuden päätöksestä. Korkein hallinto-oikeus kumosikin päätöksen. Supo sai pitää listansa.

185 eri henkilöä on toimittanut Suomesta tietoja Stasille vuosina 1961‒1988. Asiakirjat on hävitetty. Tiedetään vain otsikot ja lyhyt sisältöviite. Ja mikä hauskinta, Stasi-vakoilu oli vain rippunen verrattuna KGB:n vastaavaan. Ja nämä ihmiset ovat edelleen asemissa, muiden muassa tärkeissä valiokunnissa. Kaikki meidän kaistapäiset tai muusta Euroopasta poikkeavat ulko- ja turvallisuuspoliittiset ulostulomme juontavat juurensa hyvin vaikutusvaltaisesta porukasta, jotka oikeastaan pitäisi tuomita maanpetoksesta.

Stasin osuus vakoilusta oli vain noin prosentti. Yleensä uusia nimiä tulee esiin saksalaisten omissa tutkimuksissa. Sitten epäillyt kiistävät, ja asia jää yleensä siihen. 

Jollain yliopistouraa tehneellä matematikolla ei olekaan niin suuri merkitys kuin poliitikoilla, jotka tekevät ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Toisaalta SAK:n viestintäjohtajan Riitta Juntusen rankka mahdollinen vakoilutausta herättää suorastaan häpeää. Miksi Supo ei edes antanut papereita syyttäjälle? 

Hurjaa on myös lukea, miten Pauli Saarinen kirjoitti Riitta Juntusen vakoilusta yksityiskohtaisesti (tutkijan pyynnöstä), Uuden Suomen päätoimittaja poisti tekstin Johan Bäckmanin vaatimuksesta! Hurja vakoiluansioluettelo on tässä.

Mutta itse Bäckmaniin ei kosketa. Tätä onkin moni ihmetellyt.

Salamurhia ja sabotaasia

Helmut Müller-Enbergsiä haastateltiin 19.1.2015 Saksan televisiokanavilla. Häneltä kysyttiin, mitä hän odottaa vielä paljastuvaksi Stasin aineistoista. ”Murhia”, vastasi Müller-Enbergs. Hänen mukaansa Stasilla oli ”märkä osasto”, joka teki salamurhia myös DDR:n ulkopuolella, KGB:n kanssa yhteistyössä. Tässä selvittelytyössä kaikki Stasin ”operaatioalueella” toimineet residentuurat tulisi läpivalaista. Myös Freyerin johtama residentuura Helsingissä vuosilta 1986‒90.

Ammattitaitoa maassa ainakin oli. KGB:n Helsingin osaston tehokkain kontaktihenkilö (eli kotiryssä) Viktor Vladimirov oli Suomen vuosiensa välillä salamurha- jasabotaasiosaston päällikkö. 

Tutkimuslupia ei ole haettu


Tiitisen listasta on siis kohistu ja tutkimuslupia on voinut hakea kevätkesästä asti. Toimittaja Jari Korkki teki yllättävän havainnon ja kirjoitti: ”Kaiken meuhkaamisen jälkeen luulisi siis, että Supon postiluukku Helsingin Ratakadulla olisi jo mennyt hakemuksista tukkoon, mutta näin ei todellakaan ole. Suposta saadun tiedon mukaan tutkimuslupia ei ole myönnetty, koska yhtään hakemusta ei ole jätetty.”

Tutkijat eivät yksinkertaisesti uskalla. Pauli Saarinenkin toimi tutkijan bulvaanina yrittäessään saada blogin kautta julkisuuteen asioita. Tutkija ei voinut ottaa riskiä. Niin syvällä yhteiskunnassa tämä paise on.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Vastajihadismin markkinat ovat auki

Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen radikaalit oikeistopuolueet ovat nousseet monissa Euroopan maissa jopa poliittisesti ratkaisevaan asemaan. Siksi on syytä tarkkaan katsoa, mitä kaikkea tällainen radikalismi pitää sisällään.

Nämä ovat epämiellyttäviä juttuja, mutta olemme juntturissa tämän kanssa siihen asti, kunnes yleiseurooppalainen politiikka toimii.

Vastajihadistit


Yksi äänekkäimmistä liikkeistä on aatteellinen liike, jota voi kutsua vastajihadiksi. Se on islamia vastustava sekä maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta arvosteleva liike. He arvostelevat erityisesti muslimien maahanmuuttoa ja sen seurauksia, jotka he näkevät tuhoisiksi erityisesti Euroopalle. He ovat huolissaan kantaväestön kulttuurin säilymisestä ja syyttävät vallanpitäjiä muslimien maahanmuuton edistämisestä. Tunnettu vastajihadisti oli Anders Behring Breivik.  Suojelupoliisin tutkimusraportissa on kuvattu tätä ideologiaa ja sen suomalaisia yhteyksiä. Tämä raportti kannattaa lukea kokonaan:

Vastajihadistit viittaavat usein ”sisällissotaan” ja siihen, että lopulta vain väkivalta voi pelastaa tuhoutuvan Euroopan. Tällainen, vaikkakin hatara, kommentti on löydettävissä myös Jussi Halla-Aholta.

Norjalainen Oyvind Strømmen viittasi teoksessaan Äärioikeisto, vastajihadismi ja terrorismi Euroopassa  (Tammi 2013) Halla-Ahon sanoihin: Länsimaisen sivilisaation osaksi ei ole tullut tehdä valintaa sodan ja rauhan välillä. Sen on valittava sodan ja tuhoutumisensa välillä. Jumalaa monikultturisteilla ei ole, mutta mitä Rosa Meriläinen, Heidi Hautala ja Mikko Puumalainen sanovat lapsilleen sitten, kun pimeys on laskeutunut? Ainakaan minä en vuodattanut verta? Ainakin minä olin eettinen?

Vastajihadisti jakaa länsimaisten yhteiskuntien perinteiset arvot, ja eurobarometrien mukaan suuri joukko eurooppalaisia jakaa myös sen mielipiteet. Siksi populistista oikeistoradikalismia tulisi nimittää demokraattisen liberalismin vastaiseksi eikä demokratian vastaiseksi. Sitä ei kuitenkaan ole tutkittu nykyisyyteen kuuluvana ilmiönä, vaan muinaisjäännöksenä, jolla on yhteyksiä fasismiin ja natsismiin - jotka taas olivat pohjimmiltaan vasemmistolaisia. Antijihadismia pitäisi tutkia omana ilmiönään. Ymmärrän pelon siitä, että siten se tulisi hyväksytyksi, mutta pian kolmasosa kaikista eurooppalaisista on "oikeistopopulisteja" ja silloin on myöhäistä rypistää ja miettiä, miksi näin kävi. Ilmiö vaatii tinkimättömän käsittelyn, vaikka se toisi mukanaan epämiellyttävän näyn esimerkiksi monikulttuurisuusunelmaan liittyvien toimien osittaisesta epäonnistumisesta.

Väkivaltaisin haara

Suomen vastarintaliike vastustaa monikulttuurisuutta, islamia, maahanmuuttoa, rotujen sekoittumista, homoseksuaalisuutta ja Euroopan unionin jäsenyyttä. Järjestön syntilistalla ovat hyökkäys Helsingin Pride-kulkueeseen, Jyväskylän kirjastopuukotus ja muutamia pahoinpitelyjä. SVL on ruotsalaisen vastaavan järjestön kopio, ja kaikilla Euroopan uusnatseilla on toimiva yhteys Venäjän äärinationalisteihin.

Mitään aukotonta yhteyttä Perussuomalaistan puoluetoimistoon ei ole, mutta liikkeiden yhteys joihinkin perussuomalaisiin poliitikkoihin on todistettu. Ja löytyy vastajihadisteja muistakin puolueista. Mikael Brunila kirjoitti oivaltavasti: Kun maahanmuuttovastaiset ja rasistiset ajatukset leviävät marginaalista poliittiseen valtavirtaan, myös marginaalin marginaali levenee. Rasismin poliittinen valtavirtaistuminen tekee tilaa oikeistolaisten ääriliikkeiden laajenevalle kirjolle.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ei-ole-yhta-aarioikeistoa-keita-suomen-vastarintaliike-kutsui-helsinkiin/

Lisäksi Suomessa toimii toisistaan irrallaan olevia äärioikeistolaisia ryhmittymiä, joiden lukumäärää on vaikea arvioida.


Äärioikeiston suosikkisivustot- ja lehdet ovat luonnollisesti Magneettimedia ja MV-lehti. Näille vastajihadismin ja uusnatsismin airueille aukesi laaja ikkuna sen jälkeen kun sisäministeriö pyysi mediaa kampanjaan turvapaikanhakijoiden puolesta pelätessään kansalaisreaktioita. Loka-marraskuun aikana saattoi törmätä yhä laajenevaan käsitykseen siitä, ettei "valtamedialla" ollut enää uskottavuutta. Nyt tuota virhettä on korjattu, ja ainakin Yleisradio pyrkii uutisoimaan realistisesti, mikä sisältää luonnostaankin paljon myönteistä.

Hiljainen hyväksyntä väkivaltaisille liikkeille



Monet ovat ihmetelleet, miten taas kerran väki suurin joukoin asettuu tällaisten liikkeiden hangaroundiksi. Asia on kuitenkin verraten yksinkertainen. Suomessa ei ole poliittista puoluetta, jonka taakse ne suomalaiset, joiden mielestä elintasopakolaisuutta tai edes hallitsematonta maahanmuuttoa on vastustettava, voisivat kanavoida mielipiteensä. Nämä liikkeet, rasistiset liikkeet, tarjoavat vastauksen. Perussuomalaisilla on henkilöyhteyksiä näihin liikkeisiin mutta hallituspuolueena se on kesyyntymässä, kuten kommunisteille aikanaan kävi. Kiihkeimmät vastajihadistit pitävät jo Halla-Ahoakin kohta petturina. Lisäksi Euroopan unionin austerity-politiikka ja euron kuristava ote työntää ihmisiä äärioikeiston laariin. On niitäkin, jotka ovat saaneet yksinkertaisesti tarpeekseen "yksittäistapauksista" ja kaikinpuolisesta kiemurtelusta. Eivät he malta odottaa sosiologisten ongelmien ratkeamista ajan kanssa.


Oli miten oli, nämä onnettomat tukevat pohjimmiltaan väkivaltaisen ja vihamielisen, ihmisarvon kieltävän liikkeen, joka kokee olevansa sodassa kansallisten perinteittemme puolesta ja niiden säilyttämiseksi.


Tämä hyväksyntä on monin verroin vaarallisempaa kuin joku kuulapääporukka, joka hurjimmillaan pystyy laittamaan rasistisia tarroja seiniin. Se tuo liikkeiden liepeille jonkinlaista älyllistä fasismia, joka kykenee jo juonimaan ja valtaamaan lisää alaa.


612-kulkue itsenäisyyspäivänä 2015 oli kurinalainen osoitus tästä. Poliisit saivat paljon näkyvyyttä pitäessään yhteenottoon pyrkivät mielenosoittajat loitolla, mutta tarkkasilmäinen huomasi, että marssijoilla oli omat järjestysmiehet, jotka vahtivat kohdetta sisäänpäin. He valvoivat omien marssijoidensa käytöstä. Oli tärkeää, ettei kukaan riko mitään. Anarkistit taas pelasivat heidän propagandapussiinsa joka ikisellä liikkeellä.


Nyt olisi tärkeää lopettaa hölmö kiljuminen. Taas kerran jälkipyykissä kiinnitetään huomiota epäolennaisuuksiin. Käyttikö poliisi liikaa voimaa? Ei käyttänyt. Ilta-Sanomien toimittaja, joka oli mediaväestä ainoa oikean yhteenoton todistaja antoi täysin vapauttavan lausunnon poliisille. Mutta sen sijaan, että ymmärrettäisiin pelin kokonaiskuva, ainakin Kansan Uutiset menee suoraa päätä harhapolulle. Ilmeisesti sen viiteryhmäläisiä oli Mechelininkadun hölmöntölmäyksessä mukana.


Paholaisen kanssa ei ole leikkimistä. Se on viekas ja hämäävä. Sen voi voittaa vain rehellisyydellä, ei vastapropagandalla eikä taivaanrannan maalailulla. Kyllä se kompastuu vielä näppäryyteensä, kuten tässä ovat aivan selvästi muutkin kompastuneet.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Euroopan aseriisunta terroristien edessä

”Asekiellot ovat historiassa olleet aina totalitaaristen hallintojen toimenpidelistan kärkikymmenikössä.”

Miksi tarkastelen EU:n ”äkillistä” asedirektiiviä kriittisesti? Koska suhtautumalla yliolkaisesti näin suureen asiaan kuin kokonaiseen kansalaisaseriisuntaan olisin kuin hämärässä nukkekodissa tuntematta sen kellariosaston todellisia motiiveja.

Meillä on mielipiteenvapaus mutta joskus on hyvä tietää, mistä on kysymys, ennen kuin on jotain mieltä.

Pitkä valmistelu - hämärät syyt

Itselataavien kieltoa Euroopassa on nimittäin valmisteltu kauan. Siinä ajassa olisi ollut mahdollista teettää päätöksenteon tueksi selvityksiä tai käyttää varsin kattavasti kaikkien alojen asiantuntijalausuntoja. Ne ovat tyypillisesti oleellinen osa tällaisten asioiden valmistelutyötä, mutta jostain syystä lopputuloksesta päätellen nämä ovat ikään kuin vahingossa jääneet kokonaan tekemättä. Tämän perusteella ei voi välttyä päätelmältä, että koko hankkeen todellinen tarkoitus on hallintoalamaisten aseistariisunta.

Yksityinen aseenomistus ei sovi EU-liittovaltion ja sen taustavaikuttajien intresseihin. Heillä on muita suunnitelmia. Tämä sama asekieltokuvio on tapahtunut historian saatossa monta kertaa ennenkin.

Ulkoministeriössä oli jo vuosia sitten vireillä tällainen hanke eikä se kuuluisi sen hallinnon alaan paitsi EU:n kautta. Muutenhan se olisi sisäministerin tontilla.

Tuntuu siltä, että poliittisesti oikeaa hetkeä on odotettu. Monet kansalaiset yhdistävät vain terroristit ja tuliaseet, eivätkä jaksa perehtyä asiaan syvemmin. Eikä aseista tarvitse pitää, olkoonkin harrastus- tai reserviläisvälineitä.

EU haluaa suojata talousdiktatuurin selustan siltä varalta, että hallintoalamaiset eivät jostain syystä iloitsisi tulevista ajoista.

Belgian aseet

Tuskin kukaan epäilee, etteikö terroristi aseet ja räjähteet löydä kaikissa tilanteissa. Ei se nytkään käynyt Ranskan vallesmannilta lupia hakemassa. 

Belgia on täynnä aseita. Vuoden 2006 jälkeen se kielsi liki kaikki aseet. 850 000 luvallista. Vuoden kuluttua 200 000 oli kiikutettu poliisiin ja laskettiin, että nyt maassa olikin 1,8 miljoonaa laitonta asetta, mutta ei montaa luvallista ja siten rekisterissä oikealle henkilölle. Ihmiset eivät halunneet luopua perusoikeudestaan, omistamisesta ja olivat katkeria koska olivat maksaneet aseet ja verot ja luvat. Niinpä he kadottivat aseita. Äkkiäkö se vene sorsastaessa keinahtaa ja ase hukkuu.

Maa on siis täynnä erilaista roinaa juuri koska on niin kovat kiellot mikä lisää luvattomien määrää ja rekisteröimättömyyttä ja aina joku alamaailman aseseppä auttaa yhdistämään. Onhan järjestöllä käyttää kymmeniä miljoonia toimintaansa.

Pahat aavistukset

Eurokriisi on jatkunut monta vuotta eikä parannusta ole näköpiirissä. Nuorisotyöttömyys on monessa EU-maassa räjähtämässä käsiin maahanmuuton ohella, ja kansaa enenevissä määrin harmittaa. Rahamiehet haluavat nyt turvata asemansa ja omaisuutensa perinteisellä työkalulla eli kansalaisoikeuksia rajoittamalla. Asekiellot ovat historiassa olleet aina totalitaaristen hallintojen toimenpidelistan kärkikymmenikössä.


Konformismista totalitarismiin


Totalitarismi onnistuu loppujen lopuksi vasta, kun kansa saadaan hegemoniaan. Tämä on psykologiaa. Ihminen on yleensä konformisti: koska hän ei tiedä, mitä tehdä, hän tekee samaa kuin muutkin. Totalitarismia on se, kun kansalainen etukäteen alkaa ajatella kuten olettaa häneltä vaadittavan. Tähän ei päästä vain yksisilmäisellä medialla, koska syntyy miltei aina vastaliike, jonkinlainen tuurejunnilamaisuus. Helpoiten tulokseen pääsee, kun saa käyttää väkivaltaa ja pakkokeinoja. EU on tähän valmis. Kansalaisten aseriisunta on pelkkä alku.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Malli Cajanderista model Niinistöön


Taloushistorian professori Ilkka Nummela kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Historian kosto - Suomen talvisota kehyksissään (Siltala): ”Toisin kuin esitetään sijoitettiin 1930-luvulla muuhun Eurooppaan verrattuna runsaasti maanpuolustukseen.”

Nummelan mukaan talvisodan alussa vaatetuksen ongelmat ratkaistiin nopeasti, päiväateria sisälsi 4 150 kilokaloria ja asetilannekin oli parempi kuin on väitetty.

Apina on kriittinen, vaikka ei olekaan talousprofessori. Ainakaan panssarintorjuntatykkejä ja konepistooleita ei ollut tarpeeksi. Miten tällainen täysin päinvastainen ajatus aikaisempaan tutkimukseen saadaan aikaiseksi?

Eräs tuttu kapiainen kommentoi:

Suomi käytti 1920-luvulla keskimäärin 3% BKT:stä puolustukseen ja 1930-luvulla 4%. Kuulostaa komealta. Mutta kun huomioi sen, että maamme oli köyhä ja kärsi vielä 1930-luvun lamasta, eivät reaalisummat suuria ole. Puolustusvoimien rakentaminen lähti liikkeelle lähes nollasta, ja rahaa meni paljon perusrakenteiden luomiseen varustautumisen sijasta. Olisi mielekkäämpää verrata, paljonko rahaa per sotilas käytettiin ja tällöinkin pitäisi huomioida puolustusvoimien lähtötaso. Oman haasteensa toi se, että yli 100 000 asevelvollista jäi kouluttamatta heidän heikon terveydentilansa ja aliravitsemuksen takia, mikä kuvaa hyvin taloutemme tilaa itsenäisyyden alussa.

Paljon tarvittavaa suorituskykyä jäi toki saamatta sotilasjohdon virheiden takia. Hankittiin "nopeita" pommittajia hävittäjäkoneiden sijaan, kun joku oli lukenut Douhet´ta liikaa. Viivyteltiin panssarintorjunta-aseiden hankinnassa, vaikka rahaa olisi ollut, kun ei päästy yksimielisyyteen siitä, mitä hankitaan. Pyrittiin tukemaan kotimaista teollisuutta jääräpäisyyteen saakka ymmärtämättä, että sodan uhan kasvaessa ei ole aikaa rakentaa omaa tuotantokykyä. Parempi olisi ollut hankkia materiaali ulkomailta. Hankittiin kalliit panssarilaivat sinänsä ihan hyvänä ajatuksena varmistaa Ahvenanmaalle nopeasti siirrettävissä oleva puolustus. Tosin sen olisi ehkä voinut tehdä tehokkaammin kevyillä yksiköillä ja liikkuvalla rannikkotykistöllä.

Onneksi jotain meni sentään oikein, kuten jalkaväen talvisodankäynnin ja siihen soveltuvien varusteiden kehittäminen, suojeluskunnat ja YH.

Miten nyt?

Tilanne on huono.

Ennen talvisotaa tehtiin virheitä, mutta puolustusta yritettiin kansantalouden vähäisestä kantokyvystä huolimatta kohtuullisesti kehittää. Silloin Suomi oli todella köyhä. Nyt olemme paljon rikkaampia, mutta ei löydy edes 1,3% BKT:sta maanpuolustukseen.

Poliitikoilta puuttuu lisäksi strateginen pitkän tähtäimen suunnittelukyky ja tahto, kun puhutaan kansallisesta turvallisuudesta. Asiantuntijat ovat vuosikymmenen varoittaneet terrorismista ja Venäjän arvaamattomuudesta. Mitään ei kuitenkaan tehdä, vaikka asiat alkavat tulla syliin. Ei ole tiedustelulainsäädäntöä eikä lainsäädäntöä EU-maiden tukemisesta, ja turvallisuusviranomaiset on "tehostettu" polvilleen. Nyt äimistellään, kun poliisimiehen kouluttaminen kestää kolme vuotta eikä heitä saada nopeasti lisää. Puolustusvoimien henkilöstöä on juuri leikattu 15% eikä ammattisotilaita tule lisää yhtään sen nopeammin kuin poliisejakaan. Poliitikot höpisevät, että annetaan EU-maille tueksi poliisivoimaa (jota ei ole antaa) tai siviilikriisinhallintaa (jota vastaanottaja ei halua). Valtionhallinnon ainoa turvallisuusreservi on puolustusvoimat, mutta sitä ei voida käyttää omien lakiemme vuoksi.

Vapaaehtoinen reservi on ottanut vastuuta reserviläisten kouluttamisesta, kun PV:n on ollut pakko vähentää kertausharjoituspäiviä saadakseen toimintamenot riittämään edes varusmiehiin. Nyt reserviläisiltä halutaan viedä aseet Euroopan komission päätöksellä, eikä suomalaisilla poliitikoilla taida olla munaa vastustaa. Lisäksi vapaaehtoiselta maanpuolustukselta leikataan 400 000 euroa. Valtion budjetin kannalta ehdotettu leikkaus on varsin mitätön, mutta sen merkitys on MPK:lle ja järjestöille erittäin suuri.

Eivät olleet pöllömpiä, 1930-luvun poliitikot.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ranska pyysi apua

Ranska pyysi apua

Ei Hollande meitä Syyrian hiekoille pyytänyt. Siellä riittää amerikkalaisia, ranskalaisia ja venäläisiä. Siitä ei olekaan kyse. Kyse on valmiudesta - Euroopan yhtenäisyydestä ja valmiudesta nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Toki Ranskan omasta politiikastakin, mutta meidän kannaltamme se on sivuseikka. Meidän kannaltamme on tärkeää huomata, mitä meistä paljastui, kun unionin jäsenmaa pyysi apua.

Kriisinhallintalainsäädäntömme puitteissa emme oikeastaan voisi antaa kuin lämmintä kättä. Kyllä se on muualla pantu merkille. Mitä seurauksia sillä on?

Voimme keskenämme pyöritellä lakeja ja asetuksia ja vedota erikoisolosuhteisiin tai vaikka mustaan marraskuuhun, mutta turvallisuuspolitiikkamme uskottavuus määritellään viime kädessä maan rajojen ulkopuolella. Suomi saattaa olla kyvykäs puolustamaan itseään, mutta Suomi on helvetin huono liittolainen. Suomi ei voi liittyä Natoon, ei valvoa Islannin ilmatilaa aseistettuna, ei osallistua rauhaan pakottamiseen, ei tehdä sitä eikä tätä. Ulkopolitiikan johto piilottelee lakiensa takana, mutta asia näkyy kaikille kuin jänis täydenkuun valossa.

EU:n "turvatakuut" on poliittinen toimi. EU-maat luonnollisesti hyväksyvät pyynnön yksimielisesti ja Suomikin auttaa "kaikin laillisin keinoin". Samalla Suomen käsittämättömän surkea turvallisuusajattelu paljastuu kaikessa raadollisuudessaan. Me olemme olleet kuin emu-lintu pää hiekassa piilossa, mutta muut näkevät ison pelokkaan perseemme.

"EU-pilari"

Yksi Suomen turvallisuuspolitiikan kulmakivistä on ollut - EU.

EU ei kuitenkaan ole puolustusliitto. Sen avunantolauseke on luettavissa Lissabonin sopimuksen artiklassa 42.7. Se velvoittaa auttamaan. Olemme kuitenkin omilla sisäisillä lainsäädännöillämme kuohineet mahdollisuutemme toimia EU-yhteistyössä sotilaallisena toimijana - vaikka Euroopan mittakaavassa meillä on hyvin vahvat puolustusvoimat.

Turvallisuuspolitiikassa on viime vuosina puhuttu sen suurista ja nopeista muutoksista. Paljon konkreettista ei puheiden lisäksi ole tehty. Tilanne on ollut tiedossa koko ajan, ja presidentti on yrittänyt avata säkkiä Kultaranta-tapaamisissa. Hänen olemuksestaan näkyy välillä kärsimättömyys. Porukka puhuu ja puhuu kuin ehovin Kirsikkapuistossa, mutta kukaan ei tee mitään.

Eräs tuttavani kirjoitti: "Toiminta on - yhdellä sanalla kuvattuna - vastuutonta. Kuvittelevatko poliitikkomme, että Suomi voi ikuisesti luovia idän ja lännen välillä - että voidaan olla mukana sopimuksissa, joita ei sitten niiden realisoituessa ole mahdollista noudattaa lainsäädäntömme tähden?"

Ei tietenkään voi. On valittava, olemmeko yksin vai kuulummeko muihin. Ja mihin kuulumme.

Suomen kriisinhallintalaki ja Lissabonin sopimus ovat ristiriitaiset, mikäli tarkoituksena on se, että voisimme oikeasti auttaa ketään, edes Ruotsia, jos se olisi hyökkäyksen kohteena. Tuijotettaisiinko kaikissa tapauksissa vain lakeja ja asetuksia, joita kyllä Härmässä piisaa? Eiväthän lait kata elämän ja maailman kriisien monimutkaisuutta ja muutoksia ja niiden epäennustettavuutta koskaan. Pitäisikö hallituksella olla joku joustavampi valtakirja käytössä?

Miksi puolustuslakiamme ei ole saatettu vastaamaan jo vuonna 2007 tehtyä Lissabonin sopimusta?

Aikaa on ollut.

Presidentti Niinistö on puhunut EU:n yhteisen puolustuksen tarpeellisuudesta, mutta mainitsi realistisesti suurlähettiläspäivillä, "ettei EU:n turvatakuita kannata liioitella". Hän piti silti niiden vahvistamista tarkoituksenmukaisena toimintana.

EU:n poliittiseen haaseeseen olisi tietenkin pitänyt tarttua kaksin käsin ja nähdä se tilaisuutena. Näimme kuitenkin lähinnä venkoilua. Lupasimme tiedusteluapua. Siitä onkin aivan helkkaristi lisäarvoa, meidän tiedustelustamme. Kyllä Pariisi helpottui. Juuri on itketty lisäresursseja siihen, kun eivät enää riitä silmät ja korvat edes omassa maassa. Sekä supon päällikkö että presidentti ovat todenneet tiedustelumme olevan resursseiltaan jälkijunassa. Niin myös Orpo. Ja tätä nälkään kuollutta silakkaa tarjotaan Euroopalle.

Saisiko Ranskan pyyntö viimeinkin tämän maan heräämään? Emme voineet antaa edes Ruotsille apua sukellusveneselkkauksen aikana - ja samaan aikaan höpistään teoreettisia "Pohjoismaisesta yhteistyöstä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa".

Hollanden politiikka nostaa itseään ja vahvistaa kupruilevaa Euroopan unionia on tässä myös takana. Toki. Mutta olivat syyt mitä tahansa, meille paljastui luihujen poliitikkojemme katteeton turvallisuusajattelu. Ja vaikka mitään strukturoitua Euroopan yhteistä puolustusta ei ole, vaan sen hoitaa Nato-maissa sotilasliitto, Lissabonin sopimus on olemassa yhteiseurooppalaisena hankkeena ja toiset maat ovat jo lainsäädännöllisesti kyvykkäämpiä tarjoamaan toisilleen apua.

Tässä maassa on tehty paljon virheitä. Samalla nämä virheet ovat aiheuttaneet juuri ne asiat, joita virheiden tekijät ovat vastustaneet. Natoa on väitetty Yhdysvaltain käsikassaraksi, mitä se taas ei ole. Samassa Nato-pelossaan Suomi on siirtynyt 20 vuoden aikana lähemmäksi Yhdysvaltoja kuin se olisi koskaan Naton jäsenenä joutunut tekemään.

Pieni urhea Suomi

Kukaan ei uhraa maailmanrauhaa viisimiljoonaisen kansan takia, ei ainakaan sellaisen liittoutumattoman maan, joka on joko kaikkien merkittävien turvallisuussopimusten ulkopuolella tai josta sopimuskumppanina ei ole juuri mitään vastavuoroista hyötyä.

Kun paska iskee tuulettimeen, sillä maalla ei ole Euroopassa yhtään ystävää.

Suurimmalla osalla kansasta ei ole pienintäkään käsitystä siitä, miten nopeasti tilanne perkelöityy. Ei sillä välttämättä tarvitsekaan olla - mutta poliitikkojemme toiminta on anteeksiantamattoman tökeröä. Ajopuuna oleminen on tie perikatoon.

torstai 22. lokakuuta 2015

Kaksi kantaa sopeutukseen ja kolmas linja

Ykkösaamussa 23.10.2015 oli mielenkiintoinen kaksikko. Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen ja hyvinvointisosiologian professori Juho Saari puhuivat maan tilanteesta. Toimittaja kyseli säästötalkoiden kohdstumisesta pienituloisiin.


Sipilän logiikka


Pursiainen esitti tapansa mukaan rämäkästi, että talkoot on väärä sana ja sanasta pitäisi luopua. Verotus on tapissa. Maamme ongelmat ovat laajalle väestönosalle maksetuissa tuissa, joihin ei nykyisessä mitassa riitä rahaa. Ongelmat eivät ole rikkaiden päässä, koska he eivät niitä tukia saa. Kansaa turhaan harhautetaan puheella ”talkoista”, koska hallitus haluaa tehdä päätöksiä siellä, missä ongelmat ovat.

Purisainen on ainakin selkeä. Ei talkoita - köyhä pärjätköön itse. Nimittäin sitähän talkoot ovat: autetaan naapuria. Pursiainen esittää suorasukaisesti, ettei kannata puhua talkoista, kun köyhän katto vuotaa. Mitäpä se rikkaalle kuuluu.

Huomasin, että hän ei puhuessaan ajatellut tätä semantiikkaa, vaan halusi luonnehtia jotain ainakin hallituksessa järkeväksi miellettyä asiaa.

Sipilän ajatus kauneimmillaan menee niin, että toimilla parannetaan työllisyyttä ja parhaimmillaan kärsimys on väliaikainen. Talouden nousu toisi mahdollisuuden taas jakaa hyvinvointia. Pursiainen myönsi, että on aivan toinen kysymys, tapahtuuko sitten näin.


Pohja vuotaa leipäjonoon


Hyvinvointisosiologian professori Juho Saari muistutti, että Suomessa 2/3 ei pidä leikkauksia reiluina ja on olemassa osa, jonka luottamus viranomaisiin ja hallitukseen on todella heikko, tutkimusten mukaan kehitysmaatasolla. Kyse on viheliäisestä ongelmasta. Suomalainen yhteiskunta on todella ankara kaikkein heikoimmille. Asumiskustannuksiin - vuokralaisiin - tehtävät päätökset iskevät juuri tähän väestönosaan, ihmisiin, jotka ovat leipäjonoissa. Ensimmäisenä pitäisi tilkitä tämä pohja, joka vuotaa pahiten.



Juho Saaren teesit esiteltiin jo reilu vuosi sitten Helsingin Sanomissa. "Kun tällaiseen operaatioon lähdetään, ei pidä miettiä erikseen ylivelkaantuneita, alkoholisteja, asunnottomia ja työttömiä." Suomessa on kyllä monenlaisia palveluita ja tukia putoamisvaarassa oleville. Ne eivät toimi kuten pitäisi. Palvelut on viritetty liian hienostuneiksi.

"Meillä on menty liian pitkälle siinä, että on luotu kaikenlaisia erityispalveluita ja niitä varten omat erikoistuneet ammattiryhmät. Yhtä ihmistä saattaa kohdata psykologi, psykiatri, sosiaalityöntekijä, joku elintapaterapeutti ja niin edelleen."

"Vaikeimmassa asemassa olevien ongelmia ei voida ratkaista 45 minuutin vastaanottoajoilla kolmen viikon välein. He tarvitsisivat sitä, että joku kulkisi heidän rinnallaan koko palvelujärjestelmän lävitse."

Saaren mielestä asialla on kiire.

"Jos hyvinvointivaltio tuhoutuu, se tuhoutuu siksi, että ihmiset menettävät siihen uskonsa. Silloin ihmiset lähtevät rakentamaan omia ratkaisujaan, ammattiliitot omiaan, yksityistä terveydenhuoltoa, täydentäviä eläkejärjestelyitä."

Insinööriajattelu on helppoa. Sopimusten yleissitovuuden poistaminen tuo halvempaa työtä ja työttömyys kustannuseränä poistuu. Saari on nykyajan Pekka Kuusi, joka haluaa pitää heikoimmista huolta ja on huomannut suomalaisen sosiaalibyrokratian tavattoman monimutkaisena. Vaikka hän ei sitä selvästi sano, se on sekä tehoton että kallis.


Välttämätön säästökohde


Kyllä ne rahat sosiaali- ja terveyspuolelta on pakko ottaa. Tehostaminen helposti tyssää EK:n ja ammattiyhdistysten edunvalvontaan tai aluepolitiikkaan, joten pakkoleikkaukset jäävät ainoaksi nopeaksi tieksi. Mikä taas tulee pitemmän päälle kalliiksi. 

Muistan, miten vuonna 1993 sain Ratakadulla kuulla ennusteen kouluihin, lasten- ja nuorten psykiatriaan ja pitkiin terapioihin tehtyjen lama-ajan leikkausten vaikutuksesta seuraavalla vuosikymmenellä. Laskimme, että insinööriajattelijoiden "medikalisaatio" tulee jumalattoman kalliiksi nuorille ja sen kautta yhteiskunnalle. Ja niin on tullut, kouluampumisineen, syrjäytymisineen, työkyvyyttömyyksineen. Nettotappio.


Miksi jotain pitää tehdä - ja olisiko se tehostamista?





Koko Suomen vuosimenoista sosiaali- ja terveysmenot ovat lähes puolet. Siinä, missä koko sisäasiainministeriön hallinnonala poliiseineen ja rajavartijoineen saa vaivaisen yhden miljardin (ja on poliisitoimen ja Puolustusvoimien lisäksi ainoa, joka on toteuttanut vaaditut sopeuttamiset), sosiaali- ja terveysministeriö käyttää 11,5 ‒ 12 miljardia Kelan, Valviran, THL:n, STUK:n, Fimean jne välityksellä. Tämä osa sotesta on vain valtion hallinnonalan kuluja. Koko valtiomme vuosibudjetti on vain n. 53 miljardia ja siitäkin joka vuosi kymppi on velkaa.

Valtiolla on tuloja, mutta ne eivät riitä menojen kattamiseen. Jos riittäisivät, velkaa ei otettaisi.

Kuntien pelkät terveysmenot ovat 19 ‒ 20 miljardia joka vuosi. Sote-menoihin menevä prosentti kunnilla vaihtelee, mutta se voi olla yli puolet kaikista verotuloista Tehostaminen on välttämätöntä - mutta sen ei tarvitsisi olla raakoja suunnittelemattomia pitkän aikavälin nettotappion tuottavia nipsaisuja vaan poliitisen yhteissuunnittelun tulos.

Tämä ei ehkä onnistu edunvalvontajärjestöjen ohi - eikä myöskään oppositiopoliitikkojen toimin, sen verran he miettivät äänestäjiään. Nyt vallassa olevat taas eivät petä omia äänestäjiään vaan jyräävät omaa agendaansa. Mutta yhteisöllinen suunnittelu puuttuu.

Hyvinvointivaltio on pelastettavissa tehostamalla. Sen tuhoaminen aloitettiin surkealla matematiikalla ja johtamisella jo vuosia sitten ja Kataisen sateenkaarihallitus oli seitsemän vuoden kammottava virhe. Mutta tilalle tuli vaarallisia ilmiöitä, muiden muassa Sipilän perehtymättömyys ja omasta ajattelusta poikkeavien asiantuntijalausuntojen ohittaminen sekä Stubbin valtiovarainministeriön häikäilemätön edunvalvontatoiminta verovälttelyn lisäämiseksi.


Tutkijat eivät kyenneet selvittämään sote-rahavirtoja



THL:n tutkijat Timo T. Seppälä ja Markku Pekurinen selvittivät sosiaali- ja terveyshuollon rahavirtoja. Johtopäätökset olivat karut. Ensinnäkin, järjestelmä oli niin monimutkainen, että tehtävä epäonnistui pohjatietojen puuttuessa. Koko järjestelmä on vaikeasti hallittava musta aukko, jossa on opittu reilusti rahastamaan ja salaamaan joka portaassa:

Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmä on hyvin monimutkainen ja paikoin vaikeasti hahmotettavissa. Rahoittajatahojen runsas määrä ja lukuisat reitit, joiden kautta koko järjestelmään käytettävissä oleva rahamäärä kanavoituu palvelujen tuottajille, tekee rahoitusjärjestelmän vaikeasti hallittavaksi ja ohjattavaksi. Monimutkainen ja paloittain rakentunut rahoitusjärjestelmä luo sekä palvelujen järjestäjille että tuottajille monin paikoin yhteiskunnan hyvinvoinnin maksimoinnin suhteen epäsuotuisia kannusteita optimoida toimintaansa tavalla, joka heikentää palvelu- ja rahoitusjärjestelmästä saatavaa kokonaisetua. Rahoitusjärjestelmän selkeyttäminen helpottaisi kannustimien olemassa olon läpinäkyvyyttä sekä hallintaa ja yksinkertaistaminen loisi tälle mahdollisuuden. Rahoitusjärjestelmää virtaviivaistamalla on todennäköisesti mahdollisuus parantaa merkittävästi sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaistaloudellista tehokkuutta.


Rahoitusjärjestelmän hallittavuuden ja tehokkuuden parantamiseksi tarvitaan selvästi nykyistä yksityiskohtaisempaa tietoa sekä koko sosiaali- ja terveydenhuollon että yksittäisten palvelukokonaisuuksien rahoituksesta. On vaikea suunnitella sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän uudistamista jos olennaisia pohjatietoja nykyisen rahoitusjärjestelmän rahavirroista puuttuu.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Poliitikot liike-elämässä

Poliitikkojen ja heidän perheidensä bisneksen tukeminen verovaroin on kyseenalaista (kun poliitikko itse on päättämässä verovarojen käytöstä) mutta Suomessa maan tapa. On ajan kysymys, koska Transparency kehittää luotettavan analyysivälineen verkostomme kartoittamiseksi. Silloin putoamme syvälle korruptiomaiden joukkoon. Se on tietysti oikein, sillä me olemme häkellyttävän korruption maa, vaikka poliisia ei voi lahjoa setelillä tai nuorelle suoraan ostaa opiskelupaikkaa muiden ohi.

Järjestelmämme muistuttaa oikeaa mafiaa, ei mitätöntä katumafiaa.

Ihmettelemme muiden kansojen alistumista korruptioon. Miksi ukrainalaiset ja venäläiset eivät tee mitään sille? Tämä ajatus on ylimielinen ja typerä. Emme huomaa olevamme täysin alistuneita ja tottuneita omaa korruptioomme. Pekkarisen suvun kuuluminen tuulivoimatariffin edusnsaajiin - tariffin, jonka Pekkarinen itse ministerinä ajoi läpi - ei aiheuttanut kuin pari haperoa iltapäivälehtijuttua ja sitten kaikki kohauttivat olkapäitään. Näinhän se on aina täällä mennyt.

Turvapaikanhakijoiden hädällä keinotteleminen on uusi ilmiö vanhaan palettiin. Ruotsista on varoiteltu, että älkää yksityistäkö vastaanottokeskuksia, vaan pitäkää ne valtiolla ja kunnilla. Mutta miten kävikään. Virkamiehillä ja poliitikoilla on etulyöntiasema, koska he ovat päättäjän asemassa ja kaiken kukkuraksi edes oppositio ei uskalla kritikoida, koska aihe on liian herkkä - eihän VOK-toimintaa voi moittia vaikka sen edestä tehtäisiin mitä. Tämä tarjoaa pitkän etumatkan taitaville liikemiehille, jotka eivät sääli pakolaisia eivätkä verorahaa.

Aloitetaan kauneimmalla esimerkillä eli aatteellisella yhdistystoiminnalla

Keskustapuolue alkoi pyörittää Lappajärven Kiviputissa hotellin sijasta vastaanottokeskusta. Lomayhtymän hallituksen puheenjohtaja on kansanedustaja Markus Lohi (kesk). Lohi ei näe mitään ristiriitaa siinä, että hän istuu samalla vastaanottokeskusta pyörittävän yhtiön hallituksessa.

Yhdistystyyppisesti Kiviputti jakaa tulevat voitot toimintaan. Tuettu lomatoiminta siirtyy historiaan, ja Lomayhtymä alkaa tukea voitoillaan kotouttamista. Aikaisemmin lomatukea myönnettiin sellaisille henkilöille, jotka työnsä, perhesuhteidensa, varojen puutteen tms. syystä eivät itse voineet järjestää lomaa itselleen ja lapsilleen.

Mikään laaja ilmiö varsinainen turvapaikkabisnes ei vielä ole. Suomen Punainen Risti ja kunnat pyörittävät joka tapauksessa valtaosaa vastaanottokeskuksista. Setlementtiliitolla on kaksi, ja keskustataustaisella Lomayhtymällä on tämä yksi.

Pitää myös miettiä, onko huono asia, että tehdään bisnestä, Yksi vaara siinä on. Bisneksen on huolehdittava ensisijaisesti jatkuvuudesta. Sillä taas on väistämättä yhteys koko ns. hallitsemattomaan reittiin, jonka parissa taas askartelee myös kansainvälinen rikollisuus.

Poliitikot istuvat kahdella jakkaralla puhtaasti yrityspohjalta toimivissa Luona Oy:ssa ja Pihlajalinnassa, joka on tehnyt sopimuksen kolmen vastaanottokeskuksen pyörittämisestä.

Luona Oy ja vastuupoliitikot

Luona Oy:n vastuuhenkilöt ovat bisnekseen hypännyt Helsingin sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen, Ulpu Iivari (SDP), Sanna-Liisa Lauslahti (Kok), Pasi Natri ja Markus Oksa. Pasi Natri on ex-Fennovoima-lobbari, erittäin taitava, ja hän työskentelee Momentouislla, joka taas on Baronan omistama, kuten on myös Luona Oy. Markus Oksa taas on Baronan toimitusjohtaja.

Tausta ei vakuuta. Seura-lehti huomasi vuonna 2014 Voutilaisen ja kilpailuttamattomat kaupat.

”Barona on tytäryhtiönsä kautta viime vuosina laajentanut bisneksiään kaupungin rahoittamaan ja Voutilaisen hallinnoimaan kriisiasumiseen. Seura kertoi viime maaliskuussa Baronan ja Helsingin kaupungin liikesuhteista, jotka olivat aiemmin luultua laajemmat ja likeisemmät. Baronan tytäryhtiön Forenomin ja Helsingin kaupungin välisen hätämajoituksenmiljoonabisnes on hoidettu kilpailuttamatta.”

Kukaan ei ole vastannut kysymyksiin, millainen poliittinen paine nyt synnytettiin, kun Luona Oy:n annettiin perustaa ensimmäinen täysin yksityinen VOK. Kilpailua ei ollut.


Sopivista kiinteistöistä käydään kilpailua

"UP Suomi Oy maksoi entisestä vanhainkodin kiinteistöstä ja siihen kuuluvasta noin viiden hehtaarin maa-alueesta 900 000 euroa. Haminan kaupunginhallitus hyväksyi tarjouksen maanantaina. UP Suomi Oy on lupautunut maksamaan koko kauppasumman käteisellä kaupantekohetkellä. Uutena Myllyhovin tavoittelijana määräaikaan mennessä tarjouksen jätti myös yllättäen peliin ilmestynyt yhtiö Kaakon Hoivaturva Oy. Sen tarjous oli 836 000 euroa."

Kyseessä on entinen vanhainkoti, jota kaupunki on yrittänyt vuosia myydä. 900 000 on paljon enemmän kuin kaupungin alkuperäinen pyyntihinta, joten toiminta on laskettu hyvin kannattavaksi.

Kiinteistöön tulee vastaanottokeskus, mutta tähän ei tarvita enää Sherlock Holmesia. Riittää, jos on lukenut Mämmilää.


Konnunsuon kaupat


Royal House Oy:n Tapani Rautiainen osti vankila-alueen (ja sen 130 rakennusta) Senaatti-kiinteistöltä ja teki heti kauppojen jälkeen maakaupat osasta vankila-alueen maita paikallisten viljelijöiden kanssa yli miljoonasta eurosta netoten näillä kaupoilla ostohinnan. Tuoreeltaan ihmeteltiin, miksi valtion Senaatti-kiinteistöt ei itse tehnyt kauppoja vankilan pelloista viljelijöiden kanssa ja ansainnut 1,67 miljoonaa euroa.

Nyt Konnunsuon vankilassa on VOK, vastaanottokeskus. Kiinteistöt Rautiainen osti 100 000 eurolla valtiolta kerralla ja sitten valtio ryhtyi hänelle vuokralaiseksi.

Rautiainen työskenteli ennen yrittäjäksi siirtymistään Rakennushallituksen palveluksessa Jyväskylässä. Rakennushallituksen tehtävänä oli huolehtia valtion kiinteistöomaisuudesta. Nykyisin samaa tehtävää hoitaa Senaatti-kiinteistöt. Se huolehtii valtion kiinteistöjen myynnistä.



Rakenteellinen korruptio tekee meistä pienen Ukrainan


Rakenteellisella korruptiolla on toki myös vakava turvallisuuspoliittinen puolensa. Eräs ystäväni jätti nykyisen pääministeripuolueen jäsenkirjan päästyään sisältä päin näkemään, miten taloudelliset kytkökset vaikuttavat elintärkeissä turvallisuuskysymyksissä maata heikentävästi. Tästä voisi tehdä ketterästi vaikka 2000 sivua. Nykyajan suomettajat ovat siellä, missä on raha, Ehkä näin oli aikaisemminkin.

Älkää enää seuratko muurahaisia. Se oli 2500 vuotta sitten. Seuratkaa rahan liikkeitä ja tulette viisaiksi.

Fennovoima on varmasti suurin julkisuuden esimerkki. Vaikka keskustelu siitä on laantunut, vielä ydinasejätti Rosatomin käsi hivelee monien poliitikkojen niskaa. Miapetra Kumpula-Natri hämmästytti taannoin EU-parlamentin suomalaismepit äänestämällä tyhjää, kun liki koko parlamentti vaati Venäjälle kaapatun virolaisen Eston Kohverin vapauttamista. Jopa Paavo Väyrynen äänesti vaatimuksen puolesta. Miapetra Kumpula-Natrin aviomies on lobbari Pari Natri, joka vastasi Rosatomin kanssa yhteistyötä tekevän Fennovoiman yhteiskuntasuhteista ja viestinnästä vuosina 2007 ‒ 2010 ja hänet kutsuttiin sinne uudelleen neuvonantajaksi kriittisenä vuonna 2012. Sama mies on nyt Momentousilla, jonka päätehtävä on etsiä asiakkailleen sopivia julkisten asioiden tyyppejä operaatioita varten.

Hän on pakolaisbisnekseen tarttuneen Luona Oy:n varsinainen jäsen.

Bonuskysymys ja päivän pohdintatehtävä

Oletko koskaan miettinyt, miksi salakuljetusorganisaatioita, veroparatiiseja ja kansainvälistä huumekauppaa ei oikeasti saada kuriin ja sitä, miksi yksikään suomalainen poliitikko ei ole näissä mukana tai ainakaan tuomittu? Harvoin toki muuallakaan.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Al-Assad ja ISIS

Länsimedia on vaiheessa. Se ihmettelee laimeasti, onko Venäjä aikeissa sotia ISIS-järjestöä vastaan, kuten se propagandassaan esittää, vai eikö ole.

Voin kertoa, että ei todellakaan, ainakaan vielä.

Muistellaan 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä. Syyrian hallinto käytti ääri-islamisteja työkalunaan. Islamistit vapautettiin vankiloista kun kansannousu alkoi. Suunnitelma oli valmis: Ei kansannousua vaan terroristit vastaan hallinto. Tämä oli Syyrian television pääteesi. Jihadisti-konsepti oli aikaisemmin lähtenyt liikkeelle al-Assadin strategiasta Irakin sotaan. Al-Assad laski, että USA ei hyökkää Syyriaan, jos sen maavoimat ovat sidottuna taisteluun Irakissa. Syyria organisoi silloin jihadisteja Irakiin. Näille oli myöhemmin tarvetta Syyriassa - kansannousun alettua.

Suunnitelma oli aika hyvä. Kaikki maailman jihadistit tulisivat Syyriaan taistelemaan kapinallisia vastaan. Syyrian kapinallisten mukaan kuolleilta ISIS-järjestön johtajilta on löytynyt Iranin vallankumouskaartin ja Syyrian tiedustelupalvelun miesten henkilöllisyystodistuksia.

Ennen kuin ISIS-järjestön ja kapinallisten välille syttyi täysi sota, he pyrkivät eliminoimaan länsimaisia toimittajia, jotta nämä eivät tulisi Syyriaan. Muina kohteina olivat myös FSA:n ryhmät ja näiden johtajat. ISIS pyrki leviämään tarkasti Turkin ja Syyrian väliselle alueelle, ja se oli lähellä onnistua katkomaan kapinallisten huoltoyhteydet Turkkiin. ISIS viihtyi tuolloin erityisesti selustassa ottamassa haltuun alueita, jotka oli vallattu Assadilta.

Kapinalliset raportoivat jatkuvasti islamistien ja hallinnon välisestä yhteistyöstä. Syyrian armeija vetäytyi jostakin ja päästi ISIS-järjestön alueelle. Oli myös koordinoituja hyökkäyksiä, missä Assadin puolelta annetaan ensin tykistötukea.

Missä määrin koko ISIS on Syyrian tiedustelupalvelun hallinnassa? Mitä tapahtuu suunnitellusti ja mitä spontaanisti? On esitetty väitteitä, että Palmyra menetettiin tahallaan, koska historiallisten paikkojen tuhoaminen tulisi ylittämään uutiskynnyksen lännessä.

Foliohattuilua? Totta on ainakin se, että Assadia ei tunnu ISIS pelottavan.

Kannattaa tutustua tähän juttuun vuodelta 2013. Moni asia aukeaa.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Somen suuri pakolaiskeskustelu

Suomalainen ei ole mikään empatiakyvyn mestari, Suurta osaa kansasta ei kiinnosta auttaa pakolaisia tai ainakin monien mielestä pakolaisia voi mainiosti auttaa jossain muualla. Myös valtiovallan pakolaispolitiikka on ollut nihkeää, etenkin naapurimaahan Ruotsiin verrattuna. Nyt hallitus on kääntämässä kurssia. Eivät he ainakaan voi sille mitään, että edes Peräpohjola ei säästy roiskeilta.

Samalla kansalaiset ottavat kantaa. Osa haistelee, että eihän meille juuri edes tule pakolaisia Syyriasta vaan niistä perinteisistä pakolaismaista, joista sisäänvetoreitit ovat kunnossa. Osa taas puolustaa monikulttuurisuuden ihanuutta. Monet äänekkäimmistä asuvat Espoon tai Vantaan kaltaisissa paikoissa, jotka ovat ilmoittaneet, että heillä ei ole uusille vastaanottokeskuksille tilaa.

Some on helppo paikka olla jotain mieltä. Siellä voi leikkiä olevansa jotain tekemättä mitään millekään. Jos Juha Sipilä tekee ja antaa talonsa pakolaisille, todennäköisintä on, että joku kirjoittaa, miksi se ei ratkaise ongelmaa. Joku toinen taas ihmettelee, miksi Sipilä ei koskaan ajatellut tarjoavansa kämppää maassa jo oleville asunnottomille. Asunnottomia kun on vielä enemmän kuin pakolaisten jättämiä hakemuksia.

Joku menee oikopäätä kuvaamaan Myllypuron leipäjonon vanhuksia ja kysyy, missä mamut. Hän ei varmasti mene sinne, koska on huolissaan vanhusten toimeentulosta. Toinen taas intoilee, että Karjalasta tuli evakkoja. Hän tuskin on Karjalan Liiton asialla ja kolmas joka tapauksessa vastaa hänelle, että rikkaat arabimaat eivät ota mitään sisäisenä siirtona. Muualle on mentävä, Saksaan vaikka. Niille, jotka huomaavat pakolaisten joukossa hyväkuntoisia nuoria miehiä, absurdein veto on luonnollisesti Margot Wahlströmin muistutus Ruotsin ottamista suomalaisista sotalapsista.

Tällaisesta purskeesta erottuvat ne, jotka haluavat auttaa siksi, että se on oikein, lähimmäisen tekona. Tasavallan presidentti kuuluu tähän joukkoon, ja niin myös pääministeri. He eivät edes yritä selitellä mitään. Totuus hädästä ei ole missään "keskivälissä"

Realistit taas haluavat onnistua haasteesta hyvin ja jättää niin monikulttuurisuusromantiikan kuin kansallisintoilunkin vähemmälle.

On helppo ymmärtää, miten Suomi24:n kaltaiset "nettikeskustelut" syntyvät. Hiukan vaivaannuttavaa on huomata, että monet tunteilijat tai poliittiset propagandistit ovat korkeasti koulutettuja ihmisiä.

Mitä tulee tapahtumaan?

Varautuminen on tehtävä vuosikymmenien perspektiivillä. Tästä kirjoitti The Telegraph hyvin vakuuttavasti. Sota ei tule olemaan suurin syy massamaiseen muuttoliikkeeseen, vaan ansiot, mikä on aivan ymmärrettävää. Myös ilmasto-olosuhteet vaikuttavat. Maapallon lämpeneminen voi saada valtavia massoja liikkeelle. Briteillä on myös saksalaisia selkeämpi linja rikollisuuden estämiseen.

Miten Suomi on varautunut?

Kykeneekö Suomi selviytymään tarpeeksi hyvin nyt alkaneesta muuttoliikkeestä ja pakolaisuuden kasvusta? Eräs yhteiskunnallinen vaikuttaja mietti asiaa näin: Suomen kotouttamisohjelma on mitoitettu nykyisiin määriin, ja tälläkin hetkellä on suuria ongelmia ja eroja kuntien välillä sen suhteen, miten maahanmuuttajien kotouttaminen voidaan järjestää. Joissain kunnissa TE-keskusten järjestämille kielikursseille on jopa vuoden jonot, tavoite on noin kuuden kuukauden aikana saada maahanmuuttaja kieliohjelmaan mukaan, mutta monin paikoin jonot venyvät vuoteen. Monissa kunnissa TE-keskukset toimivat äärirajoille venytettynä, ja kun niiden asiakkaiksi tulee entistä enemmän kielitaidottomia,  se tietää vääjäämättä resurssien uudelleen arviointia.

Esimerkiksi Päijät-Hämeen alueella TE-keskukset keskittävät resurssit pääsääntöisesti alle 25-vuotiaisiin,ja sitä vanhemmat suomalaiset joutuvat ”heitteille”. TE-keskuksen taholta on esitetty toive, että asiointi suoritettaisiin verkossa. Tapaamisaikoja ei ole, tai sellainen voidaan järjestää yhden kerran vuoteen - jos niinkään usein. Maahanmuuttajien pitäisi tulla jakamaan samoja resursseja TE-keskuksiin.

Millaiset taas ovat resurssit kielen opetukselle, kun monissa kunnissa ollaan äärirajoilla tilojen ja opettajien suhteen? Uskoakseni pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat etulyöntiasemassa, mutta silti herää pienoinen huoli valmiuksien puolesta, kun entistä useampi maahanmuuttaja vie resursseja jopa kolme vuotta (se on aika jonka he voivat opiskella kieltä ja kulttuuria ilmaiseksi ts. suorittaa tarvittavat moduulit) ja senkin jälkeen on osalla suuren suuria ongelmia kielen ja kulttuurin osaamisen suhteen.

Jos kymmenien tuhansien lyhyellä aikavälillä saapuneiden pakolaisten kotouttaminen epäonnistuu, se tietää vääjäämättä vakavia ongelmia. Yksikään SPR:n työntekijä tai maahanmuuttajien kanssa ammatikseen työskentelevä ei ole innoissaan hallitsemattomasta maahanmuutosta.

On siis paljon tehtävää. Konkreettista tehtävää. Riippumatta mielipiteistä on päästävä tekojen ja ratkaisujen pariin.




torstai 6. elokuuta 2015

Kuka ajoi Rosatomin syliin?

Tunteet ja poliittiset ambitiot määräävät keskustelua. Yritän lyhyesti, kovin paljon auki kirjoittamatta, kertoa tiedossa olevat seikat, jotka kestävät tarkastelun. Olen kaiken aikaa ihmetellyt, miksi Rosatomin vaihtoehdoksi on laitettu biotalous, joka toistaiseksi talousmatematiikassa häviää. Siirtymäkauden ajaksi nykyisessä poliittisessa maailmantilanteessa oikea vaihtoehto olisi ollut länsimainen reaktori.

Miten tämä meni?

Fennovoima on alun perin  suomalaisen kunnallispolitiikan ja saksalaisen E. ON -konsernin ydinvoimahanke. Luvan periaatepäätöksen hakuun voimalalle se sai vuonna 2010.

Kun lupia haettiin, Olkiluoto 3 oli myöhässä ja sähkön kulutuksen odotettiin jälleen kääntyvän tulevan nousukauden myötä kasvuun.

Kompromissina alustavia lupia annettiin kaksi. Kokoomukselle TVO:n lupa ja Keskustalle aluepoliittinen Fennovoima. Kaikkein paras hakija (Fortum) jäi rannalle, koska sen omistuspohja oli väärä ja Loviisa sijaitsee väärässä paikassa eli Uudellamaalla. 

Kun Fennovoima aloitti, laitostoimittaja oli vielä auki, mutta tuossa vaiheessa Rosatom ei ollut kärkiehdokas. Lobbarit alkoivat järjestäytyä. Kilpailussa olivat Toshiba ja Areva 1800MW:n reaktoreillaan. Arevaan oli jo vähän kyllästytty Olkiluodon työmaan vaikeuksien takia. Toshiba voitti Arevan mutta aivan loppumetreillä mukaan tuli musta hevonen, Rosatom. Fennovoima ilmoitti kesällä 2013 neuvottelevansa vain Rosatomin kanssa.

Kyse on enää siitä, menikö Fennovoima Rosatomin syliin soutaen vai ajopuuna. Ydinvoimalla on huono maine kaikkien muiden paitsi laskutaitoisten insinöörien keskuudessa. E. ON karkasi rivistä Saksan muutettua linjansa siten, että se ostaa ydinsähköä Ranskasta ja kehittää Saksassa uusiutuvia. Monet suomalaiset osakkaat, erityisesti kauppaketjut, säikähtivät mahdollista boikotointia ja huonoa mainetta. Kotimainen omistus karkasi.

Fennovoima oli kaatua ja sen olisi pitänyt antaa kaatua. Mikäli ydinvoimala siirtymävaiheessa (20-30 vuotta) on välttämätön, lupa olisi pitänyt antaa Fortumille tai TVO:lle, jotka molemmat olivat parempia ja kokeneempia hakijoita. Mutta lupaa ajettiin kolmikon surkeimmalle hakijalle kuin käärmettä pyssyyn.

Niinpä Rosatom tuli täyttämään E. ONin jättämän rahoitusaukon samalla kun se oli itse laitostoimittaja. Toshiba ei mitenkään olisi kyennyt samanlaiseen tarjoukseen. Rosatom ei ole aivan samanlainen kaupallinen yritys kuin yleisesti oletetaan yrityksen olevan vaan entinen Venäjän ministeriö. Se voi maksaa poliittisesta ja alueellisesta vaikutusvallasta ja se maksaa siitä mielellään.

Paradoksaalisesti mutkan kautta vihreä vastustus vei rahat ja Toshiban ja toi tilalle venäläisen voimalan ja venäläisen toimittajan.

Lisää yrityksiä karkasi. Kotimaisuusaste ei tahtonut täyttyä millään. Venäläiset kehittivät vielä bulvaanin, Migritin, jolle nauroi puoli Eurooppaa. Samalla Fortum sai lisäaikaa neuvotteluille. Missään vaiheessa ei ole ollut epäselvää, etteikö rakennettaisi ydinvoimalaa.

Miksi teollisuus haluaa ydinvoimaa? Eräs ystäväni luonnehti asiaa näin:

"Vihreä valhe" eroaa käytännön todellisuudesta. Ruotsi ei luopunut ydinvoimasta vaikka vihreän ideologian pohjalta niin päätettiin vuoden 1983 kansanäänestyksessä. Sähköenergian kulutus ja tuotanto ei käytännössä kehittynyt poliittisen ohjelman mukaisesti. Nykyään ruotsalaiset tuottavat 50% sähköstä ydinvoimalla, mikä on suuri osuus maassa, joka aikoinaan päätti luopua ydinvoimasta. Ruotsin ydinvoimaloiden ansiosta tuotantokapasiteetti ylittää reilusti omavaraisuuden, joten heillä riittää sähköä vientiin. Josta he (Ruotsin kansantalous) saavat, edullisen perusenergian lisäksi, miljardien vientituotot vuosittain.


Suomen suuri ongelma on siinä, että joudumme ostamaan reilut 20% ( 22% v. 2014) käyttämästämme sähköstä ulkomailta. Tuonnin määrä on lisääntynyt vaikka talouden kehitys on ollut varsin verkkaista. Jos jätämme pois käytöstä eniten ilmastoa rasittavia hiilivoimaloita niin tuonnin tarve kasvaa edelleenkin. Suomen kansantaloudesta katoaa joka vuosi lähes miljardi euroa ulkomaille pelkästään sähkölaskun muodossa. Jos, meillä tehtäisiin poliittinen päätös sähkön tuotannon omavaraisuudesta se johtaisi merkittävän suuriin investointeihin maamme energiantuotannon sektorille (lisäisi paljon työpaikkoja lisää seuraaviksi 15 vuodeksi).

Oli asian kanssa niin tai näin, tuo ei tee Fennovoimaa pyhäksi. Katsotaanpa prosessin outouksia.

Uuden ajan suomettajat

Yritysten ja poliitikkojen henkilökohtaiset talousedut ohjaavat päätöksiä. Euroopan unioni voi määrätä pakotteita ja vaatia yhteistä linjaa, mutta suomalaisen kunnallispolitiikan ja Mauri Pekkarisen tai Jan Vapaavuoren yli EU ei sentään kävele.

Prosessi on kuin b-luokan elokuvasta, paitsi että sankari toistaiseksi puuttuu. Rosatom osti STUK:n pääjohtajan suoraan virastaan omiin leipiinsä lobbariksi. Valtioiden välisen sopimuksen taas allekirjoitti Rosatomin toimitusjohtaja viestittäen tälläkin eleellään, että me olemme Venäjän valtio. Samalla Vapaavori tyrmää TVO:n pyytämän periaatepäätöksen.

Rosatom sai kohtuuttoman edun, sillä sen kanssa tehtiin yhteistyösopimus oikein vanhaan YYA-malliin jo ennen kuin Fennovoiman kilpailijat pudotettiin lopullisesti pelistä.

Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori pitää elinkeinoministeri Vapaavuoren ja työ- ja elinkeinoministeriön toimintaa poikkeuksellisen vakavana. "Kysymys ei ole pelkästään esittelevän ministerin esteellisyydestä ydinvoimaloiden periaatepäätöksissä vaan siitä, että työ- ja elinkeinoministeriö on sitoutunut edistämään Rosatomin liiketoimintaa. Sopimus on oppikirjaesimerkki epäasiallisesta vaikuttamisesta viranomaiseen, eli tässä tapauksessa työ- ja elinkeinoministeriöön."

Mutta oikeuskansleri, vallan väärinkäytösten silaaja ja isojen varpaiden suojelija oikein viran puolesta, ei nähnyt syytteen aihetta - hän vastasi näin jo suoraan kesämökiltä. 

Migrit-jupakka tulee olemaan legenda. En haluaisi itse kirjoittaa kroatialaisista bulvaaneista, jotka nyt ovat kadonneet kuin tina tuhkaan. Näitä asioita on käsitelty julkisuudessa riittävästi.


Pakotteet muuttujina


Juha Sipilän asema on selvä. Rahavirta pitää saada omaan vaalipiiriin, joka tällä kertaa sattuu olemaan myös pääministerin vaalipiiri. Olli Rehn tietysti olettaa, että energiatalous jätetään jatkossakin pakotteiden ulkopuolelle. Toivotaan niin, mutta ei tämä maailma ole mikään Toivonliitto.

Jos USA liittää jossain vaiheessa Rosatomin pakotteiden piiriin... Maassa on puolivalmis ydinvoimala, jonka pääomistajan ja urakoitsijan kanssa ei saa olla missään tekemisissä ja projektissa on jo kiinni miljardi tai pari suomalaisten veronmaksajien rahaa. Hankkeessa otetaan jättimäisiä poliittisia ja taloudellisia riskejä.

Kai Paananen voi kertoa, millaisia vaikutuksia pelkästään henkilöön menevällä iskulla on:

Yhdysvaltojen uudella pakotelistalla olevan Kai Paanasen mukaan tilanne on hänen liiketoimilleen kuolinisku. Noin 500–600 henkeä työllistävän SET Groupin yt-neuvottelut ovat jo käynnissä. Ensimmäiset yt-neuvottelut koskevat 130 henkilöä.


– Toimintaedellytykset ovat menneet. Pankkirahoitukset ja luottokortit on katkottu, mutta toivomme etteivät yt-neuvottelut kärjisty irtisanomisiksi, Paananen kertoo Ylen Ykkösaamulle.







torstai 30. heinäkuuta 2015

Maahanmuuttajia, keskustelua ja politiikkaa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vetosi suomalaisiin, että me hyväksyisimme toinen toisemme. Hän painotti myös kiihkottoman keskustelun tärkeyttä. Valtakunnan arvovaltaisimmasta mutta vallattomimmasta poliitikosta ja unilukkarista on tullut kiihkeän Suomi-nimisen keskustelupalstan harmaantuva moderaattori.

Kiihkottomaan keskusteluun kykenevät ilmeisesti etupäässä ulkosuomalaiset, jotka ovat riittävän etäällä täältä ja jotka eivät ole jymähtäneet kansallisromanttiseen historiakäsitykseen homogeenisesta Jumalan valitusta kansasta, ylivertaisista suomalaisista rotuvalioista, sen kummemmin kuin olisivat suvaitsevaisia etupäässä konformismin vuoksi, siksi että se on muotia. Äärimmäinen kontrasti vihan ja pelon ja toisaalta täydellisen tyhjyyden välillä syntyy, kun kansallissosialisteihin kallellaan oleva hurmoshenkinen kansanedustaja kutsuu Facebookissa jihadiin, taisteluun monikulttuurisuutta vastaan, ja Stubb kuittaa asian uudella latteudeksi kuluneella piipityksellä: ”Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.”

Kun minä joskus kuolen, kuolen nauruun. Siis jos olen silloin tässä maassa. Olen harkinnut ryhtyä (jo toisen kerran) maahanmuuttajaksi, vaikkakaan en pakolaiseksi.

Atlantalainen professori Marko Maunula antaa suomalaisille viestin selkeällä kielellä, joka Suomessa asuvalta olisi hyvin rohkeata: ”Olen kolmen puoliksi afroamerikkalaisen pojan isä. Seitsemän vuotta olin entisen naapurustoni ainoa valkoinen asukas - - monet sen (monikulttuurisuuden) kannattajista vaikuttavat myös tukevan pysyvien rinnakkaiskulttuurien systeemiä, hyvää tarkoittavaa mutta integraatiota silti jarruttavaa kulttuurin itseisarvoista palvontaa. En voisi elää kulttuurisesti uskomattoman rikasta ja antoisaa elämääni ilman radikaalia integraatiota, jonka oleellinen osa on oman – ja muiden – kulttuurin kriittinen tarkastelu ja niiden kielteisten piirteiden hylkääminen.
Pelkään, että multikulturalismi tekee enemmän vahinkoa kuin hyvää. Tulokkaiden kulttuurien tukeminen, uudessa maassa ja kulttuuriympäristössä, hidastaa sopeutumista ja integraatiota. Hyvää tarkoittavat yritykset auttaa tulijoita pitämään kiinni omista tavoistaan ja perinteistään pitää yllä aitoja tulokkaiden ja kantaväestön välillä.”

Järkevän kirjoituksen kommenttiosiossa on kiittävä mutta hämmästynyt sävy. Miten professori ja SK uskaltaa juuri nyt. Itse mietin, että juuri noinhan se asia on. Ihmiset ovat ihmisiä. Jos heidät kääntäisi nurin kuin rukkasen, kaikki näyttäisivätkin samalta. Siinä kaikki. Ei muuta kuin kädestä päivää ja yhdessä hommiin.

En silti usko, että maahanmuuttokeskustelua Suomessa voi aloittaa puhtaalta pöydältä enää koskaan. Leimakirves on heilunut kauan. Keskustelu jakautui hyvin varhain "hyväksyttyyn debattiin" ja "kiellettyyn debattiin" ja suurelta osin maahanmuuton ongelmat joutuivat "kielletyn debatin" puolelle.

Kielletyn debatin saivat aikaan niin sanotut hyvät ihmiset, jotka ovat yleensä varsin keskiluokkaisia eikä heillä ole maahanmuuttajia todellisina sydänystävinä. Keskimäärin näin. Heille on ollut hämmentävä yllätys, että julkisuustempun tehnyt fasisti Olli Immonen on naimisissa maahanmuuttajan kanssa ja että vaimo on kuulunut myös Vihreisiin.

Mielikuvat yhdistyneenä arroganssiin ovat myrkkyä. Eivät maahanmuuttajat ole mitään Jeesuksesta seuraavia a priori. Eivät edes pakolaiset. Pakenemaan voi joutua niin hyvä kuin pahakin ihminen. Ensimmäiset Somaliasta junalla tulleet miehet olivat diktaattori Siad Barren lähimpiä. He tunnustivatkin sen vuosien jälkeen. Eihän heillä olisi ollut mitään asiaa Mogadishun lentokentälle niin kauan kuin Barre oli vallassa ja hallitsi lentokenttää. Jokainen, jonka älykkyysosamäärä oli suurempi kuin keskimääräisen yliopistofuksin – tai Helsingin Sanomien päätoimittajan, tajusi sen heti mutta ihmisen tunnetta ei voita mikään. Jos järki ja tunne ovat vastakkain, tunne voittaa aina. Se on söpöä.

Maasta tuli ajan mittaan eri heimojen pakolaisia, ja sekä Suomen että heidän kunniakseen on sanottava, että mitään epäsopua tai sisällissotaa eri heimot eivät tuoneet mukanaan. Ympäristöllä ja olosuhteilla on vaikutusta. Jos vielä saisimme suomalaiset työllistämään enemmän maahanmuuttajia (se on todella vaikeaa) tai työllä olisi ylipäänsä kysyntää, meillä ei olisi pian yhtään oikeistopopulistia tässä maassa. Joku yksinäinen pekkasiitoin kymmenen kolkkapojan kanssa korkeintaan Tom of Finland –vaatteissaan.

Eräs kaupungin virkamies kertoi, että totuuden kieltäminen sai aikaan sen, että vallitsee luottamuspula ja tätä tuskin enää korjataan. Esimerkiksi Helsingin kaupunki kiisti vuosien ajan kaksoisstandardin olemassa olon työhönotossa. Valehdeltiin useamman vuoden ajan samalla, kun aiheesta rummutettiin eri foorumeilla ja sisäpiirin – siis kaupungin työntekijöiden - kautta välitettiin tietoja olemassa olevasta sopeuttamiseen liittyvästä ohituskaistasta kesätöihin ja leireille mutta kaupungin poliittinen johto kiisti kategorisesti. Kerran menetettyä luottamusta on äärimmäisen vaikea palauttaa ja olisi ollut parempi olla avoin ja perustella, miksi toimitaan, kuten toimitaan. Asiasta on esimerkiksi ollut selkeitä hyötyjä (kotouttaminen, integroiminen).

Tämä ystäväni kuuluu Vihreisiin. Mutta julkisuudessa tai somessa hän ei milloinkaan puhuisi näin. Maahanmuuttokielestä julkisuudessa tuli jonkinlainen uuskieli. Toimittajat oppivat nopeasti, miten tietyistä asioista kirjoitettiin kieli keskellä suuta. He tosin myönsivät sen jo 1990-luvulla ja miettivät, mihin asia pitemmän päälle tulee johtamaan. Tabukoodia perusteltiin sillä, että tarkoitus on hyvä: se vähentää rasismia. Perustelu oli järjetön mutta tuttu. Aikanaan ”neuvostovihamielisyyttä” estettiin samalla tavoin. Mutta kansa riekkui nurkissa ja oli tietävinään.

Samaa kertovat maahanmuuttokriitikot. Kun kriitikot nostivat esille sosiaalisista ongelmista kertovia tilastoja, kieltäydyttiin keskustelemasta ja vähäteltiin ongelmaa. Toisaalta perussuomalaiset ovat selvästi olleet kytkemässä keskustelua monikulttuurisuudesta liki yksinomaan maahanmuuton ongelmiin. Erityisesti Halla-Aho on profiloitunut tässä.

Politiikan tutkija Mari K. Niemen mukaan Suomessa on enemmän tabuja ja vähemmän maahanmuuttajia kuin vaikkapa Britanniassa. Helposti aletaan väitellä siitä, saako Suomessa ylipäätään olla ulkomaalaisia, vaikka rakentavampaa olisi keskustella tarkkaan rajatuista ongelmista.
Esimerkiksi monikulttuurisuuteen eli erilaisten kulttuuristen ja etnisten ryhmien rinnakkaineloon voi suhtautua perustellusti usealla eri tavalla. Kaikissa Euroopan maissa monikulttuurisuus on todellisuutta, mutta tuskin missään se sujuu täysin ongelmitta.

Tutkija Niemi asuu Britanniassa ja on etääntynyt, näkee hiukan paremmin: ”Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten paljon muualta tulevien on sopeuduttava uuteen kotimaahansa ja miten paljon uuden kotimaan on sopeuduttava heihin.

Aihe on monimutkainen ja tärkeä. Ilman tabuja ja ilman rasismia siitä olisi mahdollista saada aikaan rikas ja antoisa yhteiskunnallinen keskustelu.”

Mistä ongelmista sitten olisi haluttu keskustella?

Persuystäväni mukaan yksi kestoitku Internetin keskustelupalstoilla olivat sosiaalitoimen käytänteet. Ne eivät ole yhtenäisiä. On olemassa harkinnanvarainen toimeentulotuki. Tämän asian kimpussa maahanmuuttokriitikot olivat takavuosina usein. He halusivat tietää, mitä harkinnanvarainen todellisuudessa piti sisällään ja mitä siihen on mahdollista sovittaa. Julkiset lausunnot eivät taaskaan herättäneet luottamusta. Kun joissakin kunnissa kerrottiin totuus, sekään ei herättänyt luottamusta, koska toimintoja kuitattiin ”yksittäistapauksina”.

Maahanmuuttokriitikoiden mukaan paljon saataisiin aikaan jo sillä, että sosiaali- ja terveystoimen asiakkaita kohdeltaisiin yhdenveroisesti ja mutta ennen kaikkea heidän näkemyksensä siitä, että kansalaiskeskustelu aiheesta on torjuttu, pitäisi varmaan ottaa vakavasti. Eri asia on, onko se torjuttu muualla kuin perinteisessä mediassa. Keskustelupalstoilla riehuvat Immosen tukijoukot. Kun
Immos-kohu oli kuumimmillaan ja Kansalaistorilla oli mielenosoitus, Suomen Sisuun liittyi komppanian verran lisäväkeä päivässä.

On toki huomattava, että pelkkä keskustelukulttuurin puute ei voi olla syynä oikeistopopulismin nousuun eikä se olekaan. Ilmiö on yleiseurooppalainen ja siihen on paljonkin syitä. Syvällisin syy on ehkä se, että länsimainen kulttuuri on muuttunut sivilisaatioksi ja se merkitsee väistämättä passiivista kulttuurin hedelmistä nauttimista ponnistelun sijasta ja luonnollisesti hidasta kulttuurin kuolemaa. Lapsia syntyy kantaväestölle vähän. Ikärakenne muuttuu. Nuoret ja toimeliaat nousevat muualla, ja he tietenkin tulevat tänne ja syrjäyttävät vanhan, vaikka jymähtänyt kulttuuri yrittää parhaansa mukaan estää. Prosessi on pitkä mutta varma. Äärioikeistolaiset visionäärit taistelevat omasta mielestään elintilasta, lebenraumista. Tällainen prosessi on käynnissä myös Venäjällä. 80% venäläisistä on nationalistisempia kuin Vladimir Putin, ainakin kirjailija Vladimir Jerofejevin mukaan.

Kutsuin Olli Immosta eräässä Facebook-keskustelussa jihadistiksi. Keskiaikaisissa asemissa pysyvät parrakkaat miehet jossakin kaukana - ja täälläkin - pelkäävät meidän tapojamme, laulujamme ja televisio-ohjelmiamme ja ovat valmiit tappamaan pitääkseen länsimaisen turmeluksen loitolla. Paljon on yhteistä näillä. Vaikka Olli Immonen sanoutuikin irti väkivallasta, Suomen Vastarintaliikkeessä takuulla on myös väkivaltaa ihannoivia.

Terveintä olisi käsittää, että kaikki on metamorfoosia ja transformaatiota. Baltit, germaanit,  slaavit ja suomensukuiset naivat näillä rannoilla ja syntyi Suomen kansa, 1800-luvulla syntyi kansallisromantikkojen toimesta suomalaisuus, sitten itsenäisyys, johon oikeus piti lunastaa maailmanpolitiikan alttarilla 1939 ‒ 1940, mahdollisesti toisen kerran kesällä 1944. Mutta ei ihmiskunnan vuorovaikutus ja Suomen kehitys siihen lopu. Suomalaisuus jatkuu toisin muodoin. Odotan näkeväni meillä maahanmuuttotaustaisen presidentin tai Puolustusvoimien komentajan vielä. PV:n komentajan (tai ainakin kenraalin ehkä näenkin), koska heitä ei valita kansanäänestyksellä mutta presidentti jää lapsilleni. Voisiko hän olla nainen?

Mikään ei tietenkään takaa, että hän olisi suvaitsevainen sellainen. Ihmiset ovat ihmisiä. Samanlaisia. Tämän ja vain puhtaasti tämän yksinkertaisen asian ymmärtäminen on tärkeää.

Snobit koulutetut ystäväni toisinaan lämmetessään manaavat persuja sivistymättömiksi tomppeleiksi ja painottavat, miten koulutetut ovat fiksumpia kuin lähiöbaarien paskasakki. Jälleen yksi porukka kieltää ihmisarvon ja taas joku on parempi ihminen kuin toinen. Pitäisi rittää, että on eri mielipide. Suomessa yleensä on vain yksi totuus, ja sitten on se vastakkainen mielipide. Nämä vuorottelevat siitä, kumpi on keulilla, ja vaihto tehdään vaaleissa.

Mielenosoituksiin menee se, joka joutui mielipiteen varaan toisen hallitessa vuorollaan totuutta. Yleensä neljä vuotta kerrallaan, pienen maan demokratiassa.

Rienaavin terveisin,


Apina

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Ydinvoimaa vai tuulivoimaa - vai jotain muuta?

Ville Niinistö on ollut riemuissaan Fennovoiman rämpimisestä, kuten moni muukin. Jopa ydinvoiman kannattajat näkevät Rosatomissa Kremlin poliittinen ekspansiivisen operaation. Monet kannattajat olisivat halunneet luvan Fortumille ja laitetoimittajaksi Toshiban, mutta hanke "pekkaroitiin" etukäteen arvioituna kaikkein surkeimmalle hakijalle, eli täysin kokemattomalle hätäisesti kyhätylle ja hajanaiselle alueelliselle yritys- ja kuntaryppäälle, Fennovoimalle.

Kotimaisuusastetta on vaikea saada. Surkuhupaisalle kroatialaisen bulvaanin tarinalle laittoi lopulta stopin ministeri Olli Rehn. Ilman tätä päätöstä Rosatom olisi ollut hyvin pian enemmistöosakas. Uskon edelleen, että se jonain päivänä sitä on, sillä tapahtuuhan omistuspohjassa muutoksia rakentamisen jälkeenkin. Kotimaiset sijoittajat kyllä karkaavat jatkossakin, sillä ydinvoimalla ei ole hyvä maine länsimaissa. Uusia kannuja rakennetaan enää itämaihin ja Intian kaltaisiin paikkoihin. Suomeen.

Ammattijärjestöistä SAK otti Ihalaisen suulla kantaa ja kertoi, että hanke ei saa kaatua.

Miksi Suomi on tilanteessa, jossa vanhakantainen ydinteknologia tuntuu olevan ainoa talouspoliittinen vaihtoehto? Pitää tutkia asiaa. Minulla oli tilaisuus kuunnella kahden täysin vastakkaista mieltä olevan ystävän dialogi ja seurata muutamia viitteitä. Lukija ratkaiskoon, kuka voitti väittelyn.


Insinöörijärki ja vihreä ajattelu vastakkain


Vihreiden viimevuotisessa esityksessä ”Vaihtoehto Fennovoimalle” todettiin avoimesti, että tukiaisia vaativien uusiutuvien lisäksi pitäisi vieläpä antaa verohelpotuksia maakaasun käytön lisäämiseksi. Mistä ilmansuunnasta tämä lisäkaasu tulisi?

Insinööri laskee, että voimala olisi Suomen maaperällä kytkettynä meidän sähkönsiirtoinfrastruktuuriimme eikä sähköntuotannon alasajosta tai rakennusaikataulun venymisestä olisi kuin haittaa venäläisosapuolelle, joten se siitä riippuvuudesta. Insinööri laskee, että uusi ydinvoimala kenen rakentamana tahansa tosiasiallisesti vähentää energiariippuvuuttamme ja palauttaa huoltovarmuuden. Ydinvoimalasta ei myöskään tule hiilidioksidisaastetta.

Vihreä ajattelija toteaa tähän, että sieltä tulee muunlaista jätettä, jonka tulisi säilyä satoja tuhansia vuosia kestäen sodat ja luonnonmullistukset. Ajanlaskumme alusta on 2000 vuotta.

Ajattelija huomauttaa lisäksi, että Länsi-Euroopassa on meneillään murros, joka tarkoittaa siirtymistä keskitetyistä energiaratkaisuista kohti hajautettua sähköntuotantoa. Nyt meillä linjan sanelevat energiateollisuus ja raskas teollisuus, jotka perinteisesti vetävät yhtä köyttä. Energiateollisuus suojelee omia etujaan, koska uudet energiaratkaisut ovat suoraan sen pussista pois, mutta raskas teollisuus sopeutuu siihen energiaratkaisuun, mikä kussakin maassa poliittisesti valitaan. Kun valitaan ydinvoima x:ksi kymmeneksi vuodeksi, murrosta viivytetään ja pudotaan kansainvälisen kehityksen kelkasta. Eikö?

Karkeasti kyse olisi siis siitä, valitaanko Ruotsin ja Saksan kaltainen linja, jossa nyt pitää kestää fossiilien käytön lisäämispuheita ja kaasunlutkutuspuheita ja jossa tavoitteena on täydellinen energiaomavaraisuus 100% uusiutuvilla vuoteen 2050 mennessä, vai valitaanko tämä itäeurooppalaisempia perinteitä noudattava linja.

Insinööri sanoo aiheellisesti, että uusiutuviin energiamuotoihin liittyy myös voimakas lobbaus. Tuulivoima on iso bisnes ja veromarkoin tuettuna vieläpä turvallinen bisnes. Veronmaksaja maksaa tappiollisen tuotannon. Alumiiniteollisuus ja osa kemianteollisuudesta on ilmoittanut nostavansa Saksasta kytkintä, jos politiikka jatkuu. Teollisuus onkin ollut vapautettu uusiutuvien lisämaksuista, joten kaiken kustannuksen on kantanut tavallinen kansa. Tämä on täysin kestämätöntä pitemmän päälle.

Saksassa poltetaan lisäksi hiiltä. Uusimmat uutiset Saksasta kertovat, että hiilenpolttoa on pakko vähentää ja korvata - maakaasulla. Energiariippuvuus Venäjään kasvaa.

Mutta vihreä kuiskuttelija ei luovuta. Eikö Saksan ja Ruotsin esimerkissä ole muka meidän tiemme? Uusiutuvan sähkön osuus on Suomessa perinteisesti ollut korkealla tasolla. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana kehitys on Suomessa polkenut paikallaan toisin kuin vertailumaissa. Vertailumaissa on tehty selkeät poliittiset päätökset suunnanmuutoksesta kohti uusia energiateknologioita, kuten hajautettua energiajärjestelmää ja uusia tuotantoteknologioita (tuulivoima ja aurinkoenergia). Erityisen suuri ero vertailumaihin nähden syntyi 2000-luvun alkupuolella, jolloin Suomessa päätettiin kolmen uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Suomessa käännös ydinvoimaan on ollut yhtä nopea kuin Saksassa muutos uusiutuvaan energiaan.

Vertailumaissa moderni energiapolitiikka nähdään kokonaisvaltaisesti kilpailuetuna ja talouskasvun ja työpaikkojen lähteenä, kun taas Suomessa moderni energiapolitiikka on totuttu näkemään kilpailukykyä heikentävänä kustannustekijänä. Huomionarvoista on, että vertailumaiden vaihtotase on positiivinen, kun Suomen vaihtotase on negatiivinen. Vertailumaiden työttömyysaste on myös Suomea alempi. Mikä vielä mättää? Kerro, insinööri!

Suomi rynnii kolmossijalla uusiutuvien käytössä

Insinööri kertoo. Saksassa kaikki eivät ole aivan innoissaan uusiutuvien lisäkäytöstä. Lisäksi hän huomauttaa, että olemme edelläkävijä. 36,8% on aidosti uusiutuvaa biomassa mukaan luettuna. Monella on pitkä matka samaan. Saksakin ostaa sähköstään suuren osan Ranskasta, jossa se tehdään kokonaan ydinvoimaloissa. Suomi rynnii uusiutuvien käytössä kolmossijalla — osuus 36,8 prosenttia!

Mietitään lisäystä. Suomeen mahtuu sähköntuotannosta ainakin 20% puhtaasti stokastisia, etenkin tuulivoimaa. Aurinkosähkö on melko typerä veto, koska melkein kaikki tuotanto tulee kesällä, jolloin sähköntarve on pienin ja se saataisiin katettua vähäpäästöisesti muutenkin. Suhteellisen pienillä kuluilla tuota varmaan saadaan nostettua ehkä 30 prosenttiin.

Tuon 20-30% jälkeen kustannukset nousevat rajusti. Vesivoima on tapissaan noin 15% osuudella ja lisävaljastaminen tuhoaisi luonnontilaiset kosket. Mistä loput ja millä rahalla? Suomessa ei edes tuule, kuten Pohjanmeren rannikolla. Esimerkiksi Tanskan politiikka maksaisi veronmaksajille noin 4 miljardia vuodessa (Suomen koko puolustusbudjetti esimerkiksi on 2,5 miljardia €). Syntyneen työpaikan hinta veronmaksajille olisi meillä vuodessa 170 000 €.

Suomessa tuetaan tuulivoimaa 250 miljoonalla vuodessa. Osa kyseisestä summasta maksetaan ulkolaisille keinottelijoille, osa menee kotimaiseen pieneen piiriin. Tuulivoimalan investoinnin ollessa 1400 €/KWh, tuotantokustannus heikkotuulisella alueella on yli 100 €/MWh. Kun taas hyvätuulisella alueella päästään 71 €/MWh. Euroopan halvin tuotantohinta on Tanskan voimaloilla, 61 €MWh. Me maksamme tällä hetkellä veronmaksajien pussista 75-100 euroa jokikistä megawattituntia kohti.

Insinöörille puheet ydinvoiman alasajosta ovat siis  ydinvoiman vastustajien toiveajattelua, joka voi toteutua vain jos ilmastosopimuksilla pyyhitään persettä.

Miten sitten vaikuttaisi tuulivoiman tuotannon lisääminen kaksinkertaiseksi Suomessa?

Miksi juuri tuulivoimaa? Miksi ei Suomessa luontevampaa puubiomassaa? Koska vuonna 2011 voimaan tullut uusiutuvan energian tukijärjestelmä takaa siihen mukaan pääseville tuulivoimaloiden omistajillesähköstä markkinahinnan lisäksi runsaan tuen valtion varoista. Tämän hankkeen ajoi läpi ministeri Pekkarinen, jonka tytär ja vävy ovat bisneksessä.

Metsäteollisuuden lobbari muistuttaa, että Suomessa valtaosa uusiutuvasta energiasta saadaan puubiomassoista. Meillä luontaisinta on panostaa bioenergiaan ja sen tarvitseman uuden teknologian kehittämiseen. Teollista kasvua voidaan tehokkaimmin edistää innovaatiotuilla tuotantotukien sijasta. Puupohjainen sekä maatalouden tuottama bioenergia, turpeen kohtuullisesti rajattu käyttö ja uusiutuvan energian hajautettu tuotanto voisivat tarjota arviolta jopa 90 000 työpaikkaa, ja ovat Suomelle luontaisempia kuin kallis ja ailahteleva tuulivoima.

Toisaalta, sanoisi insinööri, biomassa ei ole kokonaisuutena päästöneutraalia, kuten kovasti haluttaisiin kuvitella. IPCC:n arvioissa biomassan päästötase on kasvanut 18-kertaiseksi vuodesta 2011 vuoteen 2015, ja se voi hyvin kasvaa edelleen. Suomessa tästä ei haluta puhua, ja VTT:ltä potkaistiin viime vuonna pihalle biomassan päästötasetta tutkinut (ja viralliseen totuuteen kriittisesti suhtautunut) ryhmä. Jos biomassan päästötase ryhdytään laskemaan totuudenmukaisemmin, biovoimaa paljon käyttäville maille tulee päästöoikeuksien muodossa vielä kallis lasku...

Tukijärjestelmän vuoksi tuulivoimalahankkeita on ainakin suunnitteilla viisinkertainen määrä siihen nähden, mitä edes voitaisiin ottaa nykyiseen tukijärjestelmään. Maakunnissa on pyritty osoittamaan tuulivoimalle kaikki mahdolliset ja usein mahdottomatkin alueet. Tarvitaan kiireesti ohjeistusta.

Laskupäällä selvinnee, mitä tuulivoima tekee kannattavuudelle.

Nykyisillä ja sähköfutuurien ennustamilla sähkön hinnoilla (alle 50 €/MWh) ainoa kannattava lisäkapasiteetti on hiili- ja kaasuvoimaa, jos sitäkään.

Suomessa ollaan jo melko pitkällä uusiutuvien käytössä, lähinnä puun polttamisen johdosta. 

Tai sitten voidaan todeta, että eipä tälle ilmastonmuutokselle nyt kannatakaan tehdä mitään, paitsi mitä nyt vähän viherpesua. Sekin on joillekin ilmeinen vaihtoehto, mutta jos pitää valita ydinvoimalan ja sen välillä, laskutaitoinen insinööri ei kauaa mieti.

Johtopäätös


Tällainen keskustelu on käyty. Mikä on totta? Koska kaikki maailman ympäristöongelmat ovat jossain suhteessa energiaan, ainoa tapa pelastaa maailma olisi vähentää rajusti kulutusta ja tehdä kasvusta kirosana. Tiedän, että tämä on linkolamaista puhetta, mutta ei ole ollut pitkään aikaan mielipidekysymys.