keskiviikko 20. elokuuta 2014

Parisuhdevinkkejä aikuisille

Minä syytän.

Syytän Suomen kansaa järjen ja vastuun kadottamisesta, mitä vanhemmuuteen tulee.

Luin juuri vanhan mutta minulle tuoreen uutisen uusperheiden uudesta muodista. Aikaisemman liiton lapsia annetaan huostaan uuden perheen tieltä.

Voiks nää niinku palauttaa jonnekin?

Syytän suomalaisia siitä, että he eivät enää kestä vastamäkeä liitossa eivätkä omien lastensa murrosikää. Syytän heimoani siitä, että he nielaisevat narsistuvan nykykulttuurin kuin uistimen.

Olen liberaali. Kaikenlainen hedonismi on sallittua - kunhan siihen ei sotketa lapsia. Eläimetkin pitää jättää rauhaan.


Parisuhteen tyly ABC-kirja


Ei tämä läsyttämällä muutu. Olen romantikko. Siispä kerron jotain romantiikasta.

Kun nait ja tulee lapsia, sinulla on vastuu. Lapsi ei tule toimeen yksin. Hän on täysin riippuvainen vanhemmistaan.

Riidat kuuluvat parisuhteeseen. Eivät teoriassa mutta käytännössä kyllä. Yksin voi riidellä, vaikka television kanssa. Se ei kärsi.

Ei kumppaninkaan pidä kärsiä. On tietenkin suhteita, joissa alistuja hakee dominaa, nuori tyttö renttua parantaakseen menneen isänsä alkoholismin uudessa liitossa tai muuta sellaista. On vaikea ennustaa, miten lapset kasvavat perverssissä ilmapiirissä. Samassa vedessä viihtyvät niin siika kuin muikku, joten joku voi terveenä selvitä. Yleensä revähtymiä tulee.

Nautinnosta seuraa aina kärsimys, sen tiesi Buddha. Räiskyvä rakastuminen kestää saman katon alla asuessa muutaman viikon. Pitempään se ei kestä, koska romanttisesti rakastuessaan ihminen nousee myyttiseen välitilaan, jonnekin arkkienkelin luokse, eikä ihmisen anneta sinne jäädä. Hän saa maistaa aivomyrskynsä keskellä jumalten maailmaa ja tajuaa kaiken kristallinkirkkaasti, mutta putoaa maan pölyyn keskelle pelkoa. Myyttiin ei ihminen voi jäädä, vain hörpätä sen maljasta. Ihmiselle jää kaipuu, "kaipuun sininen kukka", kuten Heinrich Heine kirjoitti.

Mitä korkeammalle pääset, sen tummempi yö. Kysykää vaikka Eino Leinolta.

Paitsi jos opit rakastamaan.

Rakkaus vaatii työtä. Se on arkea. Toisen huomioimista ja kunnioittamista. Siinä kumppani painaa yhtäkkiä sata kiloa ja mäkättää. Mahdollisesti kärsii mielenterveysongelmista. Ole siinä taivaassa sitten.

Rakkaus. Anna toisen mennä. Rakasta. Kunnioita.

Avioliittoon mentäessä on muistettava pari asiaa. Nainen tarvitsee huomiota. Jos mies ei huomioi vaimoaan, hänen tunneakkunsa kylmenee ja hän alkaa nalkuttaa. Miehellä taas on heikko istetunto. Naisen pitää silloin tällöin kehaista miestään, jolloin hän kasvaa aina puoli metriä pituutta ja tekee mitä käsketään.

Se, joka suuttuu näistä sanoista, on ihminen, joka ei milloinkaan siivoa omaa katuaan vaan vain toisen katua. Tulehtuneet tilanteet korjaantuvat ilman yhtäkään poikkeusta, kun kumpikin siivoaa vain oman puolensa kadusta.

Joskus toinen siivoaa omansa, mutta toinen ei koske omaansa, vaan vain yltyy vaatimaan lisää. Kyse on yksipuolisesta rakkaudesta alun perinkin.

Rakastava voi kärsiä pitkään. Tällaisille voisi pystyttää marttyyripatsaan.

Avioliitossa on helppo kommunikoida, kun ymmärtää perussäännöt. Miehet on tehty yksinkertaisista materiaaleista. Tässä rautalankamalli: Jos nainen sanoo: "sinä et koskaan siivoa", hän tarkoittaa "siivoaisitko, minä en jaksa". Jos hän sanoo "me emme ikinä käy missään", hän tarkoittaa "menisimmekö yhdessä ulos".

Rakkauden mysteeri

Mihin asti pitää rakastaa? Märta Tikkasen väitetään sanoneen: "Niin kauan saa pettää, kun rakastaa, sen jälkeen ei saa pettää kertaakaan." Koska näin kertoi hänen aviomiehensä, taiteilija, jonka mielestä fiktio oli todellisempaa kuin todellisuus itse, en mene vannomaan lähteen alkuperää.

Lapset

Jos sinulla on lapsi, hän on luultavasti merkittävin teko, mitä elämässäsi olet saanut ja tulet saamaan aikaan. Pienenä he ovat oikeita kakkamoottoreita ja lapsella voi olla koliikki. Kun keinutat häntä puistossa ja kyllästyt, sanot että mennään jo. Hän sanoo: "Enkä" ja "Nii-nuu, nii-nuu". Sellaista on lapsuus.

Parhaan lahjan annat tytölle, jos annat hänen aina tietää, että hän on elämäsi tärkein prinsessa. Pojalle, että hän on lahjakas prinssi.

Murrosikäinen vihaa sinua ja ihan helvetin hyvästä syystä. Rakasta ymmärtäen ja vahdi kuin haukka. Kaverit ovat vaarallisempia kuin liikenne, mutta vähemmän vaarallinen elementti kuin Internet.

Lapsi ei ole projektioittesi kohde, vaan lapsi. Anna hänen valita harrastuksensa ja nauttia niistä.

Ja kun olet juuri loppuun uupunut murrosiän myrskyistä, hän lähtee kivuliaan itsenäisyysprosessinsa jälkeen, koska lapset ovat loppujen lopuksi lainassa.

Milloin erota?

Helvettiavioliitto pitää purkaa. Tällä suojellaan lapsia. Tärkeintä on, että erossa sanotaan molemmin puolin, että 1) minä en enää rakasta sinua, 2) haluan erota ja 3) olet vapaa, ja 4) nyt huolehdimme kumppaneina yhteisistä lapsistamme.

Monet elävät ihan mukavasti tahoillaan, mutta jatkavat riitaansa, kun kontakti on pakko ottaa. Ainoa pakollinen neuvonpito liittyy lapsiin. Näin ollen lapsi on keskellä sotaa vielä eron jälkeenkin. Mikään ei helpottunut. Näin käy tuttavani sosiaalityöntekijän mukaan erityisesti silloin, kun mies kengitään ulos omasta kodistaan pitkään jatkuneen munajohdannaisen pettämisen jälkeen, mutta toki muitakin mahdollisuuksia on.

Onnellisen avioliiton salaisuus

Mies tarvitsee yksityistilan, jossa hääriä. Hän menee autotalliin puuhailemaan, kirjoittelee, ajaa moottoripyörällä tai veneilee. Nainen taas haluaa sisustaa miehen omaan tilaansa, kotiinsa. Siksi hän on luonteestaan riippuen joko hiukan tai paljon mustasukkainen miehen yksityistilasta, koska se on kontrollin ulkopuolella. Tämä asia pitää ratkaista.

Olkaa paljon yhdessä, mutta myös erikseen. Älkää olko kaiken aikaa yhdessä älkääkä erikseen.

Yksi ehkä liiankin helppo tapa on noudattaa perussääntöä 1) "vaimo on aina oikeassa"  ja sitten sääntöä 2) "jos vaimo ei ole oikeassa, astuu sääntö yksi voimaan".

Minä en osaa tätä, mutta en ole väittänytkään olevani onnellisessa avioliitossa. Minä vain neuvon.

Lepo vaan kaikille.