torstai 29. elokuuta 2013

Kohti käärmeen päätä - sota Syyriasta


Ampumalla ohjuksia Syyriaan ei saavuteta mitään.

Ei siitä ole kysekään. Pitkä poliittinen prosessi on käynnissä. Syyrian hallitsija Bashar al-Assad on Iranin suurin tukija alueella, ja siksi hänet vaihdetaan. Totta on, että hänen valtionsa on poliisivaltio, jossa ihmisoikeuksia on loukattu. Yhtä totta on, että kapinallisten ydinjoukkoa koulutettiin ja aseistettiin, ja heidän toimintaansa rahoitetaan Saudi-Arabiasta.

"Tämä on hyvän ja pahan välinen taistelu", sanoi George W. Bush ennen Afganistania ja Irakia, mutta hän puhui suuresta taistelujen sarjasta, johon ne olisivat vain alkusoittoa. Syyrian "sisällissota" on jatkoa vallanvaihdosten sarjalle, jotka on toteutettu Afganistanissa, Irakissa ja Libyassa.

Syyria, Sudan, Jemen, Iran. Pohjois-Korea. Ne lyödään vuosien mittaan erillistaisteluissa, ovelalla poliittisella pelillä, tukemalla kansannousuja sisältä. Näin Yhdysvaltain resurssit tulevat riittämään. Se on se suunnitelma. "Pahan akselin" voittaminen. Länsi poimii maat kuin marjat koriinsa.

Suomalaiselle yleisölle asetelma al-Assadista absoluuttisena pahana on myyty helpommin kuin amerikkalaisille, sillä Yhdysvalloissa on myös kriittistä mediaa. Ehkä kyse on vain osaamisesta, mene ja tiedä. Käsitellessään kemikaalihyökkäystä Helsingin Sanomat ei pääkirjoituksessaan viitannut sanallakaan mahdollisuuteen, että iskun tekijä olisi ollut jokin muu taho kuin al-Assadin hallinto. Marmatti vain al-Assadin järjettömyydestä.

Al-Assadilla ei todellakaan ollut syytä ylittää Barak Obaman asettamaa "punaista viivaa". Kapinalliset olivat ahdingossa, ei al-Assad. 18.8. kuultiin, että opposition aseelliset oli lyöty Latakiassa. Epäselvä kemikaalihyökkäys toi kansainväliseen mielipiteeseen vauhtia. Voi olla, että al-Assad käski hyökkäyksen tai vaikkapa presidentin kaheli veli on tunaroinut, mutta asia pitää tutkia. Toisaalta, jos on tahtotila sotaan, YK:n tutkimuksilla on vain ohjeellista arvoa, jos sitäkään.

Kristityt pyytävät hallinnon suojelua

Suomalaiset eivät tiedä sitäkään, että Syyrian puolitoista miljoonaa kristittyä ovat ahdingossa, sillä kapinalliset sunnit tappavat heidät kohdatessaan. Ei siksi, että he olisivat sodassa kapinallisten kanssa vaan siksi, että he ovat kristittyjä. Sunnisalafistit ovat jihadisteja, mutta se ei amerikkalaisia haittaa, kuten ei kristittyjen murhaaminenkaan, kunhan kapinalliset tekevät hallaa shiiamuslimi Assadille, joka taas on Iranin tärkein kaveri alueella. Kaikki tieto pitää kääntää ranskalaisista tai saksalaisista lehdistä.

Turhaan moralisoin. C´est la guerre. Asia on niin, että Assadia leivotaan pian turpaan, eikä se ole minun ongelmani. On jotenkin pelottavaa, kun Suomessa ei ymmärretä, miksi. Olla nyt noin helvetin hönö näin pahassa maailmassa. Aivan sama ilmiö nähtiin ennen Irakin sotaa 2003. Suomalaiset eivät uskoneet, että Irakissa ei ole joukkotuhoaseita. Eivät, vaikka amerikkalainen Irakissa toiminut tarkkailija Scott Ritter kirjoitti epätoivoissaan kirjan vuosisadan huijauksesta, eivät, vaikka ulkomaiset lehdet esittivät kritiikkiä - joka on paljastunut jälkikäteen täysin todeksi.

Mutta kun soditaan, se pitää tehdä kunnolla. Uskoakseni alku menee hyvin. Luodaan painetta al-Assadin hallintoa vastaan asteittain. Tämä pienentää riskiä konfliktin eskaloitumisesta hallitsemattomasti. Ensin risteilyohjusiskut, sitten miehitetyt pommituslennot, joiden intensiteettiä lisätään. Lopuksi luodaan lentokieltoalue. Rajoitetut maaoperaatiot ovat mahdollisia, jos al-Assadin hallinto ei muuten ota lusikkaa kauniiseen käteen. 

Tämä on kuitenkin vain osa sotaa. Jäljet on siivottava kestävällä poliittisella ratkaisulla. Tässä Yhdysvallat on heikko. Tämän vuoksi George W. Bushin suunnitelma kärsivällisestä "pahan akselin" nujertamisesta pesäke kerrallaan ei tule onnistumaan. Al-Assad kaadetaan, mutta mitä ajateltiin tehdä sunnikapinallisten jihadille?


Barak Obaman lupaukset


Oletteko huomanneet, miten sisäpoliittinen mies Barak Obama on? Lisätäkseen suosiotaan kotimaassa hän kertoo vastapelureille hyvissä ajoin omat kortit. Tämän politiikan seuraukset ovat nähtävissä eri puolilla maailmaa. Afganistanissa Obama ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän maasta vuoden 2014 aikana riippumatta tilanteesta maassa. Ilmoituksen jälkeen on ollut melko rauhallista.Obama antaa Talibanille mahdollisuuden odottaa Yhdysvaltojen ja NATO:n poistumista maasta. Miksi nähdä vaivaa taisteluun, jos ulkomaiset joukot ovat joka tapauksessa poistumassa? Samalla Taliban vahvistuu.

Syyrian tilanne on sekin taattua Obamaa. Viime vuonna Obama ilmoitti, että kemiallisten aseiden käyttö on "punainen viiva", johon Yhdysvallat tulee reagoimaan. Tämä antoi Bashar Al-Assadin hallinnolle viestin, että mikä tahansa on sallitua, kunhan ei jää kiinni kemiallisten aseiden käytöstä. Niinpä yli 100 000 ihmistä on kuollut Syyrian sisällissodassa, ja konflikti sen kuin raaistuu ja eskaloituu. Nyt Obama on vaarassa toistaa virheensä poissulkemalla ehdottomasti maajoukkojen käytön ja lentokieltoalueen luomisen. Näin ollen Assadin hallinto voi hajauttaa ja kätkeä joukkonsa ja odottaa täsmäiskujen loppumista, minkä jälkeen entinen meno jatkuu. Assadilla ei siis ole minkäänlaista tulenpalavaa syytä taipua lännen vaatimuksiin juuri nyt.
  
Nyt on kyseessä Yhdysvaltain ja myös kansainvälisen yhteisön uskottavuus. Obama on asettanut "punaisia viivoja" liian paljon. On maksettava laulujen lunnaat. Teheranissa tarkkaillaan, miten Obama lunastaa lupauksensa "punaisesta viivasta". Jos kansainvälinen yhteisö ei tee mitään, diktaattoreilla ympäri maailmaa on vapaus tehdä mitä tahansa, joukkotuhoaseiden käyttö mukaan lukien.

Syyrian kyky puolustautua

Tästä ei tule massiivinen kappale. Uskoakseni Syyria ei juuri puolustaudu, vaan hajauttaa aseet ja joukot, odottaa tilanteen menemistä ohi.

Mikäli haluaa lukea medialle alati päivystävän upseerin komentit, ne ovat iltapäivälehdissä. Kapteeniluutnantti Olli Teirilän mukaan Syyrialla on kohtuullinen ilmapuolustus.

Itse näen vallan vaihtuvan nopeasti. Ilmapuolustus lamautetaan ensimmäisenä. Maailmalle jää itse asiassa täysin väärä kuva amerikkalaisesta sotavoimasta, taas kerran. Arabien koulutus on heikkoa. Syyrialaiset eivät joko osaa, pysty, halua tai uskalla käyttää sinänsä kelpoa sotamateriaalia.

Mitä pitäisi tehdä?

Puolueettoman Pohjolan asukkina ja Kekkosen ajan kasvattina olen sitä mieltä, että kaikki osapuolet (ja nyt tarkoitan shiioja, sunneja, kristittyjä ja druuseja) pitäisi saada tavalla tai toisella samaan neuvottelupöytään. He huomaisivat, miten eivät voi tässä sodassa voittaa mitään, tai ainakin hyvin vähän. Saattaisi suurvaltasuunnitelmakin heimolaisille valjeta, tulla perspektiiviä.

En tiedä, päästääkö Yhdysvallat heitä samaan pöytään. Ei ainakaan ennen kuin sisällissota ja "kansainvälinen väliintulo" on kaatanut Assadin.