sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Opetusviranomaisten digitaalinen itsetunto

"Kansainvälisissä vertailuissa Suomen koulujen yleinen tietotekninen varustelutaso luokitellaan parhaimpien joukkoon. Tietoliikenneyhteyksien, tietokoneiden, kosketustaulujen ja oppimisalustojen määrät sijoittuvat vertailussa keskitason molemmin puolin, mutta niiden käyttö on selvästi vähäisempää kuin muualla."

Tästä huomiosta opetusviranomaiset hermostuivat niin paljon, että he alkavat käyttää direktio-oikeutta murtaakseen luupäisten koulujen vastarinnan. Opetusministeri Krista Kiuru on kuullut Opetushallituksen kutsun ja aikoo antaa täyden tukensa.

Opetusministeriön tiedotteessa sanotaan: "Ellemme nopeasti panosta paitsi teknologiaan, myös uudenlaisiin sisältösovelluksiin ja oppimismenetelmiin, olemme vaarassa pudota kansainvälisestä kärjestä niin tietoyhteiskuntakehityksessä kuin oppimistuloksissakin."

Ainakin oppimistulosten osalta väite on kuin keitetystä lampaanpäästä.

Suomen koulujen oppimistulokset ovat osaksi hyvät juuri siksi, ettei markkinaväki ole kokonaan päässyt muuttamaan perustaitojen opiskelua välinepuuhasteluksi. Erityisesti äidinkielenopettajat ovat pitäneet huolta perinteisestä lukemisesta ja kirjoittamisesta ja samalla käyttäneet koulunsa oppimisalustaa hyväkseen, mikäli se on ollut järkevää.


Pännä ja paperi vai oppimisalusta?

Miksi aina ei työskennellä jollakin Fronter-alustalla? Koska se on melko raskas. Kokenut äidinkielenopettaja kuvasi asiaa näin: "Kun Fronter oli uusi, käytin sitä kokeeksi useammassa projektissa. Edut olivat mitättömät ja aikaa tuhraantui. Arvasin sen jo koulutuksessa. Kun opetusviraston kouluttaja kehuskeli esimerkkitapauksilla, laskin jo silloin oppilaitteni tekevän heidän puolen vuoden projektinsa muutamassa tunnissa ilman tätä ympäristöä, vaikka kynällä ja paperilla. Niin se oli."

Kosketusnäyttöjä käytetään vähän. Matematiikan opettajat käyttävät Smart Boardia useammin kuin muut. Suomalaiset matematiikan lehtorit ovat rationaalisia ja "usein liitu on nopeampi". Kaiken kaikkiaan ajatus pitäisi suunnata siihen, että kumassakin tapauksessa kyseessä on vain väline. Valmentaja valitsee välineen tilanteen mukaan ja haluaa yleensä tehoja. Opetushallitus taas haluaa nousta käyttövertailussa.

Motiivin pitää olla oikea. Palveluntarjoajilla on nimittäin hyviäkin välineitä.


Pilvipalvelimet ovat käteviä

Jos olisin nuori, haluaisin toki huitaista opinnot etänä. Yliopiston verkkokursseja suoritetaan Moodlessa. Erityisesti Avoimen yliopiston väelle tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutoroituun autodidaktiseen etenemiseen.

Sen sijaan se, että opettajat alkavat käyttää Instagramia, Facebookia, Twitteriä ja Googlen blogeja ja pilvipalvelimia opetuksessa, on oppilaan tietoturvan kannalta kyseenalaista. Sen lisäksi on mietittävä, millaisen mainonnan kohteeksi koulutyötä tekevä oppilas tällöin joutuu.

Nuoret itse voivat hyvinkin innostua. Voisin kuvitella jonkun Lukiolaisten liiton tyypin, joka pönöttää älypuhelimensa kanssa ja on opiskelunsa suorittanut polittis-yhteiskunnallisissa aktiviteeteissa ja varsinaiset kurssit etupäässä "itsenäisesti", olevan valmis vaikka millaiseen teknologiseen vallankumoukseen. Eivät tällaiset älykkäät nuoret ainakaan mitään "puhuvaa päätä" haluaisi kuunnella. Mitä sellaista asiaa kalkkiksilla voisi olla, mitä ei netistä löydä tai mitä eivät itse hoksaisi? 

Heitä ymmärrän parhaiten.

Hallinto puuttuu peliin

Opetushallituksella on paljon verkkokursseja eri kouluasteille, ja niiden käyttö on ollut vähäistä. Opettajat eivät ole halunneet laittaa lapsia koulussa saman välineen eteen, jonka edessä he ovat kotonakin mutta toinenkin syy on. Kaikki materiaali ei ole hyvää. Niinpä Opetushallituksen linjanjohtajat kiertelevät kouluissa, ja viesti on koko ajan sama: tietotekniikan käyttöä tullaan lisäämään hallinnollisin määräyksin.

Monissa maissa tällaisia määräyksiä on ollut pitkään, ainakin viisitoista vuotta. Opetusviranomaiset määräävät, mikä määrä viikossa on suoritettava tieto- ja viestintätekniikan avulla. Näistä maista on rampattu Suomessa oppimistulostemme tähden. He haluaisivat oppia meiltä.

Eräässä sveitsiläisessä koulussa ei ole koulukirjoja. Heille myytiin iPadit. He eivät kirjoita, he ottavat kuvia. Oppimistulokset ovat heikentyneet dramaattisesti.

Mutta meidän Opetushallitustamme hävettää, kun käytämme liian vähän sitä sähköistä rihkamaa, jonka markkinaväki työnsi muutenkin köyhiin kouluihin. He pelkäävät, että jäämme junasta.

Tietoteknisiä taitoja pitää opettaa

OPH:n johto mainitsee mielellään, varsin ylimielisesti, ettei tietokonetta pidä ajatella vain kirjoituskoneena tai tiedonhakukoneena. Opettajat tietenkin kysyvät heti, että jos sillä ei tehdä tekstejä, haeta tietoa tai liikuta jossain käyttöympäristössä, mitä sillä sitten tehdään. Vastausta ei ole koskaan tullut.

Tvt-perustaitojen opettamista ei saisi missään tapauksessa halveksia. Suomalaislasten atk-taidot ovat oikeasti huonot. Koululaiset eivät osaa käyttää tekstinkäsittely- tai  taulukko-ohjelmia kovinkaan hyvin. He hallitsevat Facebookin, mutta Excel vie sormen suuhun. MLL suositteleekin, että liikaa tietokoneella viettävän nuoren pitäisi liittyä ATK-kerhoon! Ei ole huono ajatus.

Myös opettajien täydennyskoulutuksen pitäisi suuntautua perusosaamiseen. Heidänkin todellinen it-osaamisensa on heikohkoa. Luokanopettajat ovat tutkimuksissa profiloituneet hiukan lohdullisempina osaajina. Ikä vaikuttaa osaamiseen. Niiden opettajien, joiden vastuualueeseen tvt kuuluu, keski-ikä on yli 50 vuotta.

Yleissivistys vai tvt?

Vuosi sitten paruttiin, koska suomalaisten koululaisten yleissivistys on dramaattisesti laskenut. Lukiolaiset haluavat kirjoittaa uuden oppiaineen terveystiedon, koska sitä pidetään helppona. Historia, biologia ja uskonto häviävät kisan. Paljon on syitä. Jokainen lyhytnäköinen terve nuori on mieluimmin poissa kurssilta kuin istuisi luokassa. Itsenäinen suoritus tai verkkokurssi on silloin ratkaisu. Kirjat korvaa kone, jota voi selata sieltä täältä, eikä päähän tarvitse painaa niin paljoa.

Opetusministeri alkoi vuonna 2012 runnoa "yleissivistystä mittaavaa koetta" ainakin pöydälle ja nyt on tvt:n vuoro olla framilla. Saa nähdä, tietääkö vasen käsi mitä oikea tekee.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kerjäläisiä ja hanhenpaskaa

Helsingissä (608 000 asukasta) tehtiin viime vuonna 8000 taskuvarkautta. New York Cityn (8 175 000 asukasta) alueella alle 5000.

Matkailumarkkinointi on turhaa. Erään tapaamani turistin mukaan kesäinen Helsinki on korkeita hintoja, epämiellyttäviä kaupustelijoita ja hanhenpaskaa.

En sitten viitsinyt ehdottaa Korkeasaareen menoa.

Keväällä kohistiin, että Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen palkka on suurempi kuin New Yorkin ja Lontoon pormestareiden. Kaupunginhallituksen suunnittelema lisäkorotus peruttiin. Iso palkka se on. Eräs tuttu sanoi: "Jos kaupungin virkamies mies saa 200 000 vuodessa, hän voisi edes mennä siivoamaan rannoilta hanhenpaskaa tai jotain."

Se ei kuulu kaupunginjohtajan tehtäviin. Viime päivinä hänen tehtävänsä on ollut antaa lausuntoja kerjäämisestä. Kun Pajunen avasi suunsa, hän sanoi: "Kerjääminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin".

Alettiin todistella, että kyllä kuuluu. Mieron tiellä on oltu. Elias Lönnrot kerjäsi poikana. Hän muuten saikin hyvin, kun oli pieni ja musta.

Moni suomalainen näkee balkanilaisten hädän ja haluaa auttaa. On vaikea ottaa vastaan puhtaaseen ja vilpittömään tunteeseen epäsopivaa tietoa lieveilmiöistä. Kyllä silmät jotain näkevät, mutta sydän sanoo muuta. Kun järki ja tunne ovat vastakkain, tunne voittaa aina. Luonto on tehnyt ihmisen sellaiseksi.

Sama toisessa leirissä; siellä tunnetaan säälin ja auttamishalun sijasta vihaa. Viranomaisten saamattomuus laitetaan kasvavan liberaaliuden ja "vihervasemmiston" syyksi baareissa, joissa tatuoidut kaljamahaiset pudokkaat kantavat leijonariipusta kaulassa.

Kerjäläisoopperan suurimmat poliittiset tukijat löytyvät vihreiden, vasemmistoliittolaisten ja demarien joukosta. Romanit pyritään profiloimaan uudelleen kulttuurimahdollisuudeksi, mikä on yhtä typerä ajatus kuin Pajusen lausunto oli. Helsingissä vaikeaksi käynyttä romaniasiaa hoitelee kovissa paineissa Jarmo Räihä. Helsingin poliisi liittyi mukaan politiikkaan ja antoi lausunnon, jonka mukaan kerjäläiset ovat vapaaehtoistyössä eivätkä siten ihmiskaupan uhreja. He kysyivät asiaa kymmeneltä kerjäläiseltä yhden päivän aikana ja rikkoivat äänivallin mediassa tällä mullistavalla tutkimuksellaan. Keskusrikospoliisilla on asiasta hiukan toinen näkemys. Romanian oikeuslaitoksella on sama näkemys kuin KRP:lla, mistä sisäministeri Räsänen uskalsi huomauttaa.

Poliisiylijohtaja, poliittinen virkamies Mikko Paatero, on kerrankin hiljaa, emmekä saa tietää, kumpaa poliisia hän nyt rakastaa. Sen tiedämme, ettei ainakaan liikkuvaa poliisia.

Ooppera jatkunee ensi kesänä. Mätäkuun jutuksi ei enää koskaan tarvita Ruokolahden leijonaa.

Mikä ihmeen vihervasemmisto?

Usein käytetty termi vihervasemmisto on epämääräinen. Yleensä sillä tarkoitetaan persujen vastakohtaa eli kaikkia muita. Kristilliset kuuluvat salavasemmistoon, koska Jeesus oli sosialisti. Kokoomus on epäluotettava, Stubbilla on pinkki paita, ja mies on syönyt simpukoita. Pääomalla ei ole isänmaata.

Mikään ei ole sentään näin yksinkertaista. Kannattaa pöyhiä valtuuston pöytäkirjoja. Valtuutettujen blogeja voi lukea ristiin - tulee neutraalimpi olo. Yllättävän kirjavaa äänestyskäyttäytyminen on eduskuntaan verrattuna. Ilmeisesti vain erittäin tärkeiden päätösten alla pidetään ryhmäkokous. Katsotaanpa muutama esimerkki siitä, miten homma toimii.

Kun Helsingin luottamushenkilöstö hylkäsi Helsingin matkailuelinkeinolle tärkeän tornihotellihankkeen, kiljuttiin, että hankkeen kaatoi "vihervasemmisto". Osmo Soininvaara kertoo blogissaan, keihin hänen mielestään hanke kaatui ja miksi hän äänesti puolesta. Äänestys meni 43-42, mutta vaa´ankieliasemassa olivat Tom Packalen (Ps), asuntoministeri Jan Vapaavuori (Kok) itse, Eero Heinäluona (SDP), Leo Stranius (Vihr.) ja Matti Niiranen (Kok).

Välillä kuntalaisten valtamielipide yhtyy luottamushenkilöiden toiminnan kanssa. Kautta puoluerajojen hyväksyttiin, kun opetuslautakunta oikaisi koulumaailmassa tapahtuneen vääryyden ja opetustoimen johtajan masinoiman ajojahdin ja näpäytti vakavaa rakenteellista korruptiota, jota ei saanut lehdistössä avata, koska asia kietoutui yhteiskunnallisiin tabuihin. Oikeamielisen lautakunnan puheenjohtajana toimi Outi Alanko-Kahiluoto (Vihr.).

Demokratia tuottaa maallikkojuryja, joissa voi tiivistyä niin järki kuin tyhmyys. Sattumako ratkaisee? Äänestäjät? Tietenkin.

Pitää seurata tekoja.

Mikä bisnestä jarruttaisi?

Yksi Helsingin viehättävimmistä paikoista on Malmin lentokenttä, joka on tulevaisuudessa varteenotettava turismin ja tulon lähde. Grynderit ovat iskeneet siihen silmänsä. Nyt taas olettaisi jonkun vasemmistolaisen puolustavan sitä.

Turha luulo. Vihreät ja Vasemmistoliitto puolueina yhdenmukaisimmin haluaisivat rakentaa helsinkiläisten varakentän päälle. SDP:n Osku Pajamäki samoin, ja reipasta mielipidettään stadilaisiin asioihin ehti tarjoilla myös porilainen ministeri Kiuru, mutta hänet siirrettiin opetusministeriksi.

Vasemmistoliitto haluaa puolueena siis eri asiaa kuin sen omat ehdokkaat halusivat vaalien ennakkokyselyssä. Ennen vaaleja tietysti vastataan kysyjän toiveiden mukaan.

Kentällä on maa-alaa suoja-alueineen 124 hehtaaria. Siihen nähden, että Helsingissä on silkkaa metsää 4800 hehtaaria, se on vähän. Sipoosta Helsinki nappasi juuri tuhansia hehtaareja lisää. Vihreät eivät ehkä ole edes perillä kentän suoja-alueen virkistys- ja luontoarvoista saati kulttuuriarvoista. Ne löytää Malmia puolustavan organisaation lehdestä tai sivuilta. Monilla kokoomuslaisilla on taloudellinen lehmä ojassa rakentamisessa. Se, että he ylipäänsä jakautuvat, johtuu kentälle tulevaisuudessa asetettavista odotuksista. Finavian kentistä vain Helsinki-Vantaa tuottaa voittoa, ja Malmi oletettavasti vähiten tappiota. Jussi Pajunen näkee asiakkaat Malmin ostoskeskukselle, mutta rohkeat visionäärit kasvavan liikelentämisen Helsingille tuomat mahdollisuudet.

Entä Santahamina? Tässä asiassa Vihreät erkanee Vasemmistoliitosta ja SDP:n Osku Pajamäestä. Vihreät ei ole lainkaan innostunut saaren rakentamisesta, koska saaren luonto on niin upea. Maanpuolustusasiat eivät tässä ole perusteena. Pelkäksi virkistysalueeksi he saaren haluaisivat ja luopuisivat ylipäänsä koko armeijasta, eihän sitä kuitenkaan tarvita mihinkään.


Kaneista hanhiin

Joskus sattuma puuttuu peliin, kun kaupungin johto on halvaantunut. Muistammehan takavuosien kaniongelman? Kani on varsinainen kopiokone; se poikii muutaman viikon välein. Kanta oli räjähtämässä käsiin, ja kaupunki jahkaili metsästyksen kanssa. Yleinen mielipide heilui puolesta ja vastaan, samoin luottamushenkilöstön keskustelu oli kuumaa. Pyydystäminen aloitettiin, mutta oltiin pahasti myöhässä.

Nyt kaneja on Helsingin keskustassa vähän. Kanta on likimain hävinnyt. Luonto hoiti tilalle cityketun. Citykettuja on jo yli sata, ja niillä on nälkä. Kettujen kristalliöistä selvinneet kanit pakenivat ympäryskuntiin.

Kasvanut kettukanta käy kanien loputtua jänisten ja rusakoiden kimppuun ja sen jälkeen linnunpoikaset ja munat tulevat ehkä proteiinilistalle.

Uusi kiroilun aihe ovat nimittäin hanhet. Valkoposkihanhia on valtavasti. Meren läheisyydessä olevat jalkapallokentät, leikkipaikat, nurmikot ja tietenkin uimarannat ovat täynnä hanhenpaskaa.

Hanhien tarina on erikoinen. Alkuaan se ei kuulunut luontoomme. Mutta Helsinki ei ole mikään Australia, joka haluaa pitää status quon. Yksi villi hanhipari pesi tarhahanhien joukossa Korkeasaaren eläintarhassa vuodesta 1987 alkaen. Kaikki niiden ja tarhahanhien terveet poikaset vapautettiin vuosina 1987-1989. Värirenkaiden avulla on varmistettu, että Helsingin kanta on osin villin parin, osin eläintarhasta vapautettuja yksilöitä. Hanhia tuotettiin Korkeasaaresta vuosina 1987-1992 kaikkiaan 54 yksilöä.

Vuonna 2012 hanhia arvioitiin olevan yli 8000 yksilöä. Syyskannan kasvuvauhti on ollut 33% vuodessa, mutta se tasoittunee. Ympäristöviranomaiset tietävät, että hanhet aiheuttavat vaaraa lentoliikenteelle, mutta vielä ei tällaista tilannetta ole ollut.

Valkoposkihanki kuuluu Euroopan unionin lintudirektiivin 1. liitteeseen. Sitä ei suositella metsästettäväksi, vaikka uhanalaisluokituksessa se määritellään elinvoimaiseksi.

BirdLife Suomen mukaan valkoposkihanhien määrän vähentämiseen Suomessa ei ole tarvetta, koska niiden aiheuttamia haittoja pystytään vähentämään ohjaamalla parvet pois ongelmakohteilta. Myöskään hanhien hätyyttäminen nurmikenttäalueilta ei ole järkevää, koska alueen tarjoama ruoka on hanhille elintärkeää ravintoa.

Valkoposkihanhien lisäksi kanadanhanhet ovat lisääntyneet, mutta eivät samalla tahdilla.

Irvileukojen mielestä valkoposkihanhia ei metsästetä siksi, että Nils Holgersson ratsastaa sellaisella ja ne osaavat todistettavasti puhua. Mutta kyllä Holgersson ratsastaa kanadanhanhella.


torstai 11. heinäkuuta 2013

Räsäsen testamentit

Tämä on kirjallisuushistoriallinen näkökulma, ei uskonnollinen.

Päivi Räsänen kuumentaa. Hän ottaa ajoittain tiukasti kantaa eutanasiaan, aborttiin ja homoavioliittoihin. Kirkosta eroaa väkeä aina, kun hän avaa suunsa. Hän voi suunnata puheensa omille joukoilleen pienillä paikkakunnilla, mutta ne napataan ja julkaistaan. Tulee kohu.

Yksikään toinen poliitikko ei ole näin suosittu. Arhinmäki voisi mainiosti sanoa, että jalkapallosäännöt ohittavat perustuslain, eikä kukaan moittisi. Hän voisi sanoa, että tasa-arvon toteuttaminen vaatisi voimakeinoja omistavaa luokkaa vastaan eikä siinä olisi edes mitään uutta, sen sanoi jo Marx. Hän voisi sanoa kannattavansa sitä vaikka televisiouutisissa - mutta se jäisi siihen.

Miksi Päivi Räsänen saa palstatilaa? Kankaanpään paikallislehti julkaisee jutun, jossa Räsänen puhuu lain ohittavasta moraalista, joka löytyy Raamatusta. Homma kimpoaa rakettina valtakunnalliseen mediaan. Sitten erotaan kirkosta, vaikka Räsäsellä ei ole siellä mitään virkaa, hän ei ole pappi eikä piispa. Hän on yksinkertaisesti ammattipoliitikko Suomen Kristillisdemokraateista.

Räsänen on tietenkin täysin oikeassa siinä, että laki ei aina ole "oikein". Laki on vain määrittelykeino. Meillä on paljon lakeja ja asetuksia, mutta eivät ne kata elämän monimuotoisuutta. Suomessa lait ovat humaanimpia kuin Neuvostoliitossa tai natsi-Saksassa lait olivat, mutta emme voi tehdä tarkkaa prognoosia sille, mitä lakeja esimerkiksi Euroopan liittovaltiossa on 30 vuoden kuluttua. Otetaan hypoteettinen esimerkki: Väestö vanhenee, mikä on kansantaloudellisesti kestämätöntä. Koska elinikä nousee, on välttämätöntä laatia direktiivi nuorentamiseksi. Kun ihminen täyttää vaikka 130 vuotta, alkavat toimenpiteet. Kysymys kuluu enää, minkä ikäisenä aletaan laittaa uuniin? Olisiko tällaisen lain ehdottaminen aikanaan ongelma Valtion taloudelliselle tutkimuskeskukselle, jos Euroopassa kaikki perustuu jatkuvaan kasvuun? Aritmeettisesti ei voi olla.

Räsäsen puheita ei kuitenkaan ole KKO:n päätöksellä hiljennetty. Joidenkin mielestä Suomessa on periaatteessa sanavapaus, kunhan Halla-Aho pitää turpansa kiinni. Räsänen saa puhua, ja hänen puheittensa matka julkisuuteen on vaivaton. Eikö se ole poliitikolle vain hyväksi? Kirkko menettää ja kristillisdemokraatit voittavat.

Ristiriitojen Raamattu

Onko Raamatussa neuvoja, jotka ohittavat omat lakimme? Mistä kohdasta pitäisi lukea? Vanhasta vai Uudesta testamentista? Nehän ovat välillä toisiaan tukevia ja välillä toistensa vastakohtia. Jos teosta tarkastelee maailmankirjallisuuden kiistattomana merkkiteoksena, israelilaisena kertomaperinteenä, pääsee hiukan objektiivisemmin tutkimaan tuon hienon teoksen vakavia ristiriitoja.

Siinä, missä Vanha testamentti käskee ottamaan "silmän silmästä", Uusi testamentti ehdottaa "kääntämään toisenkin posken" ja "rakastamaan vihollisia". UT:n pitäisi olla kristinuskon ohjeellinen kaanon, mutta jostain syystä erityisesti vihan, väkivallan ja suvaitsemattomuuden ideoita nykymaailmassa pönkitetään Tanakin, juutalaisuuden pyhän kirjan pohjalta.

Historiallisena henkilönä Jeesus oli vallankumouksellinen puuseppä, joka tuomittiin kuolemaan. Hän seurusteli huorien, varkaiden, sotilaiden ja jo tilastollisen todennäköisyyden valossa usean homoseksualistin kanssa. Täydellinen hippi, oikea rebel tuo alkukristittyjen Jumalan pojaksi mainitsema mies. Hän oli raju ja vahva, kaatoi pöydät ja ajoi markkinaväen ulos temppelistä. Sitä temppua ei uskalla tehdä nykyisin kukaan. Markkinat ovat pyhät, markkinat ovat uskonto!

Uuden testamentin hahmo hyökkää voimallisesti kirjanoppineita vastaan ja poimii Tanakista kaiken sen, mikä vähänkin viittaa lähimmäisenrakkauteen ja laajempaan ymmärrykseen. Hänen mielestään fariseusten tulkinta on syntynyt vain pönkittämään heidän omia etujaan, tärkeilyään ja köyhien alistamista. Jeesus tapetaan, mikä ei yllätä ketään, joka on perillä ihmisyhteisöistä ja siitä tavasta, jolla ne toimivat.

Karismaattisen toisinajattelijan jäljille syntyi uskonnollinen lahko, joita sanotaan kristityiksi. Varhainen Jerusalemin seurakunta muovasi käsityksensä persoonasta, ja siihen perimätietoon on sitten tullut paljon lisiä. Jotkut tarinat lienevät oikeutetusti Jeesuksen, jotkut ihmeteot voi mainiosti jäljittää profeetta Elian päiviin asti. Joka tapauksessa varhaisin suulliset tarinat kirjamuotoon keräillyt oli Markus, Pietarin oppilas, jolla oli myöhemmin erimielisyyksiä Paavalin kristinuskon käsityksen kanssa. Paavali oli piintynyt vanhapoika, johon usein vedottiin, kun haluttiin vaientaa naiset seurakunnissa.

Kiistoja onkin riittänyt, mutta se on enemmän uskonnonhistoriallinen asia.

Vanha testamentti - paimenkansan taruja ja Hesekielin politiikkaa


Arvostetun kirjallisuushistorioitsijan Henrik Schückin mukaan Israelin vanhin kertomaperinne on säilynyt hyvin turmeltuina mukailuina. Babylonialaiset, kanaanilaiset ja israelilaiset tarut olivat runsaita. Pieni osa otettiin kaanoniin: voittaneen puolueen kirjoitukset. Niillä tarukronikoilla, jotka edelsivät Mooseksen kirjoja, ei vielä ollut uskonnollista luonnetta.  Pakkosiirtolaisuuden aikana uskonnollisista laeista, kuten Sefer Hattorasta (Mooseksen kirja 12 - 26), tuli ensimmäinen yhdistävä side. Se oli tarkoituksenmukaista.

Pappiskoodeksi on toinen pakkosiirtolaisuuden ajan kirja. Siinä Hesekiel luo uskonnollisen perustan pappisvaltiolle, joka silloin kangasteli hänen puoluelaistensa mielissä. Samaan tapaan syntyi profeettakaanon. Tarut sovitettiin ajan poliittiseen henkeen.

Kanaanilaiset olivat rauhaarakastavia talonpoikia ja paimentolaisia, joilla oli useampia jumalia, joista tärkeimmät olivat El Olam, El Eljon ja El Laharoi. Nämä kolme vilahtavat muuten vieläkin Mooseksen ensimmäisessä kirjassa. Schückin mukaan aivan toisenlaisia olivat israelilaiset, sotaisa rosvoheimo, joka hyökkäsi Kanaaniin autiomaasta noin 1380 eKr. Heidän heimojumalansa Jahve oli alkuaan vulkaaninen vuori- ja myrskyjumala, myöhemmin sodan jumala. Israelilaiset olivat intohimoisia sotureita ja uskonnollisia puoluemiehiä. Kreikkalaisten humaani käsitys vihollisista oli heille vieras. Heidän runoutensa on perusluonteeltaan uskonnollista; babylonialaisten ja kanaanilaisten tarusto taas oli jotain muuta.

Vanhin tunnettu israelilainen runo, Lemekin sotalaulu kuuluu näin: "Minä surmaan miehen haavastani / ja nuorukaisen mustelmastani, / Niin, Kain kostetaan seitsenkertaisesti, / mutta Lemek seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa."

Huomautan, että Uuden testamentin nasaretilainen toisinajattelija määräsi antamaan anteeksi täsmälleen saman määrän.

Israelilaiset olivat jakautuneet toisistaan riippumattomiin klaaneihin, samoin olivat kanaanilaiset. Asukkailla oli jatkuvaa kahakointia, sillä kyläyhdyskunnat sijaitsivat toistensa lomassa. Tämän ajan israelilaisten runot ovat kostonhimoisia ja sotaisia. Tarut kertovat taisteluista kanaanilaisia, moabilaisia, ammonilaisia ja uusia tunkeutujia, filistealaisia vastaan. Runoissa Jahve yleensä sotii taivaan joukkojen kärjessä, ja Jahve todella olikin ainoa selväpiirteinen heimojumala alueella.

Varsinainen lakijuutalaisuus alkaa Hesekielistä. Hän esitti pakkosiirtolaisille, että Jerusalem oli kukistunut, koska kansa ei ollut seurannut sääntöjä Jahven palvelussa. Elpyminen riippui nyt täysin lain tarkasta noudattamisesta. Hesekielin uneksima pappisvaltio synnytettiin. 445 eKr Esra ja Nehemia saattoivat viisi Mooseksen kirjaa voimaan Jerusalemissa. Asiasta kiisteltiin valtavasti. Vastustus oli ankaraa.

Kaikki "kerettiläinen" kirjallisuus tuomittiin häviöön. Ensimmäinen opillinen vallankumous juutalaisten parissa orasti juuri 2000 vuotta sitten, mutta se päättyi ristille. Samalla kylvettiin monien barbaarikansojen tulevan pääuskonnon siemen.

Usko vai uskonto?

Moni uskoo. Jokainen kehittyvä ihminen pääsee solipsismista ja tajuaa, että maailmankaikkeus, luonto itse, on suuri, suurempi kuin itse on. Jotkut osaavat tulkita elämän merkkejä uskon kautta ja kutsuvat elämän kantavaa voimaa Jumalaksi. Mutta lakiuskonto on pelkkää ortodoksiaa. Jos meillä ei olisi tätä kristinuskoa, meillä olisi joku toinen. Ja uskontoa tarvitaan oikeasti vain lohduksi kuoleman kaltaisia realiteetteja vastaan.

Ortodoksian vuoksi moni loppujen lopuksi irtautuu kirkosta. Ei sen vuoksi, että kirkko on liian liberaali tai liian tiukkapipoinen - se on kosmeettista. Jos irtipyristelevä omaa elävän uskon, syntyy uusi liike, uusi lahko ja valitettavasti vain uusi kirkko. Jos taas lähtijä ei usko, hän on miettinyt, miksi ihmeessä maksaa kirkollisveroa.

Samalla unohdetaan se hyvä, mitä seurakuntatyö saa aikaan. Kirkon perheneuvonta on tehokkaampi kuin sosiaalivirastojen vastaava, ulkomaanapu tarkempaa ja hyödyllisempää kuin ministeriöiden megakalliit hankkeet. Nämä ovat vain pieniä esimerkkejä. Hyvän unohtaminen on myös tiedon puutetta. Kirkon toimintaa ja tuloksia ei tunneta. Kansalaiset näkevät vain sovittamattomia ristiriitoja ja ikiaikaisia hassuja uhrimenoja nykyaikaisempaan sofistikoituneeseen messukaapuun puettuna.

Kirkko herättää tunteita. Päivi Räsänen ilmeisesti edustaa kaikkea sitä, mitä kirkkouskovaisissa inhotaan, vaikka kirkko ei vastaa poliitikon puheista. Kirkosta muistetaan lähteä, kun Räsänen puhuu - miltei riippumatta siitä, mitä hän puhuu. Mutta suurin syy on se, mikä virkamöhkäle vallankumouksellisten alkukristittyjen laitosjälkeläisestä on tullut. Jos kirkko haluaa olla rikas ja suuri, se ei onnistu enää, mutta kirkko puhdistuu kutistuessaan pakostakin ajan kuluessa uskovaisten seurakuntayhteisöksi.

Tai sitten kaikki jatkuu ennallaan.



Lisäys:

Raamatun tulkinnallisia ristiriitoja on selventänyt kielenkääntäjä, teologian lisensiaatti, pastori Jukka Norvanto, joka avaa kansantajuisesti minkä tahansa säkeen merkityksen. Ne voi kuunnella tästä.