tiistai 24. joulukuuta 2013

Miten ennustetaan menestys?

Vanhemmilla on usein suuri huoli lastensa koulunkäynnistä tai urheilumenestyksestä. Voin lohduttaa heitä: psykologiset tutkimukset osoittavat, että edes nuorten aikuisten tulevaa menestystä ei kattavasti voi ennustaa, puhumattakaan pikkulapsista. Pelkästään laudaturylioppilaat eivät täytä liike-elämän, sairaaloiden, yliopistojen ja valtiollisten elinten johtopaikkoja. Sattuma ja onni merkitsevät viime kädessä enemmän. Tulee erilaisia valintatilanteita, ja valinnat ovat usein vääriä. Syy on aika absurdi: valinnat pyritään tekemään rationaalisin perustein, mutta tutkimusten mukaan yhtä hyvin voisi heittää noppaa, ellei tarkkailua voi järjestää jo kyseisessä tehtävässä toimiessa. Tunnin, parin observointi ei riitä.

Pyrky ja sitko ovat vain yksi pieni osa menestyksen palettia, oikea-aikainen työntö taas jopa merkittävä. Erilaiset valintatilanteet ja karsinnat antavat joko työnnön tai sitten torjunnan. Valintatilanteissa arvottamiseen taas vaikuttaa pätevyyden illuusio.

Sama koskee johtamistaidon määrittelyä työelämässä. Johtajaan suunnatut odotukset luovat valitsijan silmiin pätevyyden illuusion valintatilanteessa. Tähän odotukseen voi vastata esiintymällä. Valitsija ei välttämättä luota näyttöön, vaan silmiinsä. Mutta joskus silmät pitää sulkea, jotta näkee.

Daniel Kahnemanin kokemukset

Kun tuleva psykologian professori ja vuonna 2002 taloustieteen Nobelin palkinnon voittanut Daniel Kahneman suoritti asevelvollisuuttaan Israelin armeijassa, hänestä leivottiin jalkaväen upseeri ja hänet määrättiin sitten IDF:n psykologiselle osastolle. Yksi hänen tehtävistään oli valita kandidaatteja upseerikoulutukseen. Metodit oli kehitetty brittiarmeijassa. Itsekin tunnistan kyseiset testit, vaikka olen syntynyt sen jälkeen, kun Kahneman työskenteli armeijassa.

Monitoroinnissa tarkkailtiin perinteisiä asioita. Kuka yritti johtaa, mutta tuli torjutuksi, ketkä yrittivät työskennellä yhdessä yhteisen tavoitteen eteen jne. Kokelaat jaoteltiin ryhmäläisinä itsepäisiin ja ylimielisiin, kärsivällisiin ja kuumaverisiin, itsepintaisiin ja luovuttajiin. Huomattiin, miten jotkut laiskistuivat, kun heidän ideansa ei ottanut tulta ryhmässä. Uskottiin, että paineen alla "todelliset luonteet" tulivat esiin.

Koko homma muistutti etäisesti ohjelmaformaattia Diili.

Tarkkailuryhmä käytti jonkin aikaa keskustellen jokaisesta. Jotkut ehkä näyttivät vahvoilta johtajilta, kun taas toiset ylimielisiltä typeryksiltä, jotkut taas keskinkertaisilta mutta eivät toivottomilta. Pieni osa vaikutti niin heikoilta, että heidät raakattiin pois upseerikoulutuksesta.

Kahnemanin työryhmä luotti silmiinsä ja mielikuviinsa. "Tuo on keskinkertainen, mutta suoriutuu." "Tuo ei koskaan selviydy siitä." "Hänestä tulee tähti."

Kuukausien päästä upseerikoulusta alkoi tulla palautetta. Kouluttajat kertoivat, mitä oikeissa operaatioissa näkyi. Kahnemanin työryhmä järkyttyi. Heidän ennustuksensa osoittautui merkityksettömäksi. Se oli parempi kuin sokea arvaus, mutta vain hiukan.

Hetken Kahnemanin työryhmä tunsi epävarmuutta, mutta ei kauaa. Uusi ryhmä kandidaatteja saapui. Valintaryhmä alkoi tehdä täsmälleen samoja havaintoja, samoin perustein. Vaikka he tiesivät, miten pieleen aikaisempi prognoosi oli mennyt ja että heidän olisi pitänyt hillitä ja muuttaa arviointiperusteita, he eivät tehneet sitä, vaan valitsivat samoin perustein kuin edelliselläkin kerralla.

Kahneman tajusi astuneensa toisen kerran samaan naulaan ja keksi termin pätevyyden illuusio, the illusion of validity. Kyse on kognitiivisesta harhasta.

Pienten lasten parissa

Koulutyössä voi todeta saman. On hankalaa sanoa vanhemmille, ettei tässä mitään hätää ole, jos he ovat sitä mieltä, että lapsi on pudonnut osaamiskamppailusta saatuaan seiskan matematiikasta kymmenvuotiaana. Ensimmäiset kymmenvuotiaat olivat edessäni 26 vuotta sitten. Kun otan ryhmäkuvan vuodelta 1987 käteeni ja tutkin, miten he ovat sijoittuneet 36-vuotiaina, voin vain todeta, että Daniel Kahneman on Nobelinsa ansainnut.

Jos jotain pitäisi pitemmän päälle ennustaa, tarkkailisin ennemminkin luovuutta ja rohkeutta. Monet erittäin hyvin pärjänneet eivät välttämättä aina jaksaneet "keskittyä ja kuunnella". Kouluun sitoutumisesta puhumattakaan. Monet kulttuurialalla luovuuttaan ja harrastuneisuuttaan hyödyntäneet pääsivät pitkälle ilman akateemista loppututkintoa.

Koulumenestyksellä ja vanhempien sosioekonomisella asemalla on korrelaatio. Mutta sekään ei ennusta elämää sinänsä. Elämä ei ole pedagoginen kysymys.

Uudet ratkaisut vaikeuttavat rauhallista kehitystä 

Presidentti Sauli Niinistö ei ollut järin hyvä koulussa. Kehitysministeri Pekka Haavisto jätti yliopiston yhteen johdantokurssiin: "Mulle se oli kuolemaa, älyllinen elämä puuttui." Hänen johdantokurssillaan oli pelkkiä stalinisteja, joita Pekka inhosi. Pekan elämä vei koijärveläisten pariin, ja on hänestä kuultu sittemmin.

Kuuluisa asianajaja Matti Wuori oli yliopiston kirjoilla yli 12 vuotta. "Kymmenen vuoden ajan kävin kerran aktuaarissa ja kerran pisoaarissa", hän sanoi. Suomen korkeakoulutaustaa vaativien ammattialojen kärkinimistä monet ovat vastaavia myöhäisheränneitä, joille ei kukaan lyönyt umpiperää eteen. Nykyinen tehotalous on ajanut päätöksiin, joilla opiskelijamassa joko saadaan ulos tietyssä ajassa tai sitten opinnot jäävät. Väitän, että isänmaalle tulee nettotappio tällä politiikalla.

Onhan meillä myös esimerkkejä tehokkaista ja lahjakkaista, poikkeuksellisen nopeasti valmistuneista tähtiopiskelijoista. Pekka Himanen on yksi tällainen - samoin monet yliopiston vakituiset työntekijät.

Otetaan rennosti. Ja kun meiltä joskus kysytään menestyksemme salaisuutta, meidän on kuitenkin helpompi sanoa: "Kaikki tuli pelkällä kovalla työllä." Niin muutkin tekevät. On romanttisempaa ajatella niin.





torstai 29. elokuuta 2013

Kohti käärmeen päätä - sota Syyriasta


Ampumalla ohjuksia Syyriaan ei saavuteta mitään.

Ei siitä ole kysekään. Pitkä poliittinen prosessi on käynnissä. Syyrian hallitsija Bashar al-Assad on Iranin suurin tukija alueella, ja siksi hänet vaihdetaan. Totta on, että hänen valtionsa on poliisivaltio, jossa ihmisoikeuksia on loukattu. Yhtä totta on, että kapinallisten ydinjoukkoa koulutettiin ja aseistettiin, ja heidän toimintaansa rahoitetaan Saudi-Arabiasta.

"Tämä on hyvän ja pahan välinen taistelu", sanoi George W. Bush ennen Afganistania ja Irakia, mutta hän puhui suuresta taistelujen sarjasta, johon ne olisivat vain alkusoittoa. Syyrian "sisällissota" on jatkoa vallanvaihdosten sarjalle, jotka on toteutettu Afganistanissa, Irakissa ja Libyassa.

Syyria, Sudan, Jemen, Iran. Pohjois-Korea. Ne lyödään vuosien mittaan erillistaisteluissa, ovelalla poliittisella pelillä, tukemalla kansannousuja sisältä. Näin Yhdysvaltain resurssit tulevat riittämään. Se on se suunnitelma. "Pahan akselin" voittaminen. Länsi poimii maat kuin marjat koriinsa.

Suomalaiselle yleisölle asetelma al-Assadista absoluuttisena pahana on myyty helpommin kuin amerikkalaisille, sillä Yhdysvalloissa on myös kriittistä mediaa. Ehkä kyse on vain osaamisesta, mene ja tiedä. Käsitellessään kemikaalihyökkäystä Helsingin Sanomat ei pääkirjoituksessaan viitannut sanallakaan mahdollisuuteen, että iskun tekijä olisi ollut jokin muu taho kuin al-Assadin hallinto. Marmatti vain al-Assadin järjettömyydestä.

Al-Assadilla ei todellakaan ollut syytä ylittää Barak Obaman asettamaa "punaista viivaa". Kapinalliset olivat ahdingossa, ei al-Assad. 18.8. kuultiin, että opposition aseelliset oli lyöty Latakiassa. Epäselvä kemikaalihyökkäys toi kansainväliseen mielipiteeseen vauhtia. Voi olla, että al-Assad käski hyökkäyksen tai vaikkapa presidentin kaheli veli on tunaroinut, mutta asia pitää tutkia. Toisaalta, jos on tahtotila sotaan, YK:n tutkimuksilla on vain ohjeellista arvoa, jos sitäkään.

Kristityt pyytävät hallinnon suojelua

Suomalaiset eivät tiedä sitäkään, että Syyrian puolitoista miljoonaa kristittyä ovat ahdingossa, sillä kapinalliset sunnit tappavat heidät kohdatessaan. Ei siksi, että he olisivat sodassa kapinallisten kanssa vaan siksi, että he ovat kristittyjä. Sunnisalafistit ovat jihadisteja, mutta se ei amerikkalaisia haittaa, kuten ei kristittyjen murhaaminenkaan, kunhan kapinalliset tekevät hallaa shiiamuslimi Assadille, joka taas on Iranin tärkein kaveri alueella. Kaikki tieto pitää kääntää ranskalaisista tai saksalaisista lehdistä.

Turhaan moralisoin. C´est la guerre. Asia on niin, että Assadia leivotaan pian turpaan, eikä se ole minun ongelmani. On jotenkin pelottavaa, kun Suomessa ei ymmärretä, miksi. Olla nyt noin helvetin hönö näin pahassa maailmassa. Aivan sama ilmiö nähtiin ennen Irakin sotaa 2003. Suomalaiset eivät uskoneet, että Irakissa ei ole joukkotuhoaseita. Eivät, vaikka amerikkalainen Irakissa toiminut tarkkailija Scott Ritter kirjoitti epätoivoissaan kirjan vuosisadan huijauksesta, eivät, vaikka ulkomaiset lehdet esittivät kritiikkiä - joka on paljastunut jälkikäteen täysin todeksi.

Mutta kun soditaan, se pitää tehdä kunnolla. Uskoakseni alku menee hyvin. Luodaan painetta al-Assadin hallintoa vastaan asteittain. Tämä pienentää riskiä konfliktin eskaloitumisesta hallitsemattomasti. Ensin risteilyohjusiskut, sitten miehitetyt pommituslennot, joiden intensiteettiä lisätään. Lopuksi luodaan lentokieltoalue. Rajoitetut maaoperaatiot ovat mahdollisia, jos al-Assadin hallinto ei muuten ota lusikkaa kauniiseen käteen. 

Tämä on kuitenkin vain osa sotaa. Jäljet on siivottava kestävällä poliittisella ratkaisulla. Tässä Yhdysvallat on heikko. Tämän vuoksi George W. Bushin suunnitelma kärsivällisestä "pahan akselin" nujertamisesta pesäke kerrallaan ei tule onnistumaan. Al-Assad kaadetaan, mutta mitä ajateltiin tehdä sunnikapinallisten jihadille?


Barak Obaman lupaukset


Oletteko huomanneet, miten sisäpoliittinen mies Barak Obama on? Lisätäkseen suosiotaan kotimaassa hän kertoo vastapelureille hyvissä ajoin omat kortit. Tämän politiikan seuraukset ovat nähtävissä eri puolilla maailmaa. Afganistanissa Obama ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän maasta vuoden 2014 aikana riippumatta tilanteesta maassa. Ilmoituksen jälkeen on ollut melko rauhallista.Obama antaa Talibanille mahdollisuuden odottaa Yhdysvaltojen ja NATO:n poistumista maasta. Miksi nähdä vaivaa taisteluun, jos ulkomaiset joukot ovat joka tapauksessa poistumassa? Samalla Taliban vahvistuu.

Syyrian tilanne on sekin taattua Obamaa. Viime vuonna Obama ilmoitti, että kemiallisten aseiden käyttö on "punainen viiva", johon Yhdysvallat tulee reagoimaan. Tämä antoi Bashar Al-Assadin hallinnolle viestin, että mikä tahansa on sallitua, kunhan ei jää kiinni kemiallisten aseiden käytöstä. Niinpä yli 100 000 ihmistä on kuollut Syyrian sisällissodassa, ja konflikti sen kuin raaistuu ja eskaloituu. Nyt Obama on vaarassa toistaa virheensä poissulkemalla ehdottomasti maajoukkojen käytön ja lentokieltoalueen luomisen. Näin ollen Assadin hallinto voi hajauttaa ja kätkeä joukkonsa ja odottaa täsmäiskujen loppumista, minkä jälkeen entinen meno jatkuu. Assadilla ei siis ole minkäänlaista tulenpalavaa syytä taipua lännen vaatimuksiin juuri nyt.
  
Nyt on kyseessä Yhdysvaltain ja myös kansainvälisen yhteisön uskottavuus. Obama on asettanut "punaisia viivoja" liian paljon. On maksettava laulujen lunnaat. Teheranissa tarkkaillaan, miten Obama lunastaa lupauksensa "punaisesta viivasta". Jos kansainvälinen yhteisö ei tee mitään, diktaattoreilla ympäri maailmaa on vapaus tehdä mitä tahansa, joukkotuhoaseiden käyttö mukaan lukien.

Syyrian kyky puolustautua

Tästä ei tule massiivinen kappale. Uskoakseni Syyria ei juuri puolustaudu, vaan hajauttaa aseet ja joukot, odottaa tilanteen menemistä ohi.

Mikäli haluaa lukea medialle alati päivystävän upseerin komentit, ne ovat iltapäivälehdissä. Kapteeniluutnantti Olli Teirilän mukaan Syyrialla on kohtuullinen ilmapuolustus.

Itse näen vallan vaihtuvan nopeasti. Ilmapuolustus lamautetaan ensimmäisenä. Maailmalle jää itse asiassa täysin väärä kuva amerikkalaisesta sotavoimasta, taas kerran. Arabien koulutus on heikkoa. Syyrialaiset eivät joko osaa, pysty, halua tai uskalla käyttää sinänsä kelpoa sotamateriaalia.

Mitä pitäisi tehdä?

Puolueettoman Pohjolan asukkina ja Kekkosen ajan kasvattina olen sitä mieltä, että kaikki osapuolet (ja nyt tarkoitan shiioja, sunneja, kristittyjä ja druuseja) pitäisi saada tavalla tai toisella samaan neuvottelupöytään. He huomaisivat, miten eivät voi tässä sodassa voittaa mitään, tai ainakin hyvin vähän. Saattaisi suurvaltasuunnitelmakin heimolaisille valjeta, tulla perspektiiviä.

En tiedä, päästääkö Yhdysvallat heitä samaan pöytään. Ei ainakaan ennen kuin sisällissota ja "kansainvälinen väliintulo" on kaatanut Assadin.



sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Opetusviranomaisten digitaalinen itsetunto

"Kansainvälisissä vertailuissa Suomen koulujen yleinen tietotekninen varustelutaso luokitellaan parhaimpien joukkoon. Tietoliikenneyhteyksien, tietokoneiden, kosketustaulujen ja oppimisalustojen määrät sijoittuvat vertailussa keskitason molemmin puolin, mutta niiden käyttö on selvästi vähäisempää kuin muualla."

Tästä huomiosta opetusviranomaiset hermostuivat niin paljon, että he alkavat käyttää direktio-oikeutta murtaakseen luupäisten koulujen vastarinnan. Opetusministeri Krista Kiuru on kuullut Opetushallituksen kutsun ja aikoo antaa täyden tukensa.

Opetusministeriön tiedotteessa sanotaan: "Ellemme nopeasti panosta paitsi teknologiaan, myös uudenlaisiin sisältösovelluksiin ja oppimismenetelmiin, olemme vaarassa pudota kansainvälisestä kärjestä niin tietoyhteiskuntakehityksessä kuin oppimistuloksissakin."

Ainakin oppimistulosten osalta väite on kuin keitetystä lampaanpäästä.

Suomen koulujen oppimistulokset ovat osaksi hyvät juuri siksi, ettei markkinaväki ole kokonaan päässyt muuttamaan perustaitojen opiskelua välinepuuhasteluksi. Erityisesti äidinkielenopettajat ovat pitäneet huolta perinteisestä lukemisesta ja kirjoittamisesta ja samalla käyttäneet koulunsa oppimisalustaa hyväkseen, mikäli se on ollut järkevää.


Pännä ja paperi vai oppimisalusta?

Miksi aina ei työskennellä jollakin Fronter-alustalla? Koska se on melko raskas. Kokenut äidinkielenopettaja kuvasi asiaa näin: "Kun Fronter oli uusi, käytin sitä kokeeksi useammassa projektissa. Edut olivat mitättömät ja aikaa tuhraantui. Arvasin sen jo koulutuksessa. Kun opetusviraston kouluttaja kehuskeli esimerkkitapauksilla, laskin jo silloin oppilaitteni tekevän heidän puolen vuoden projektinsa muutamassa tunnissa ilman tätä ympäristöä, vaikka kynällä ja paperilla. Niin se oli."

Kosketusnäyttöjä käytetään vähän. Matematiikan opettajat käyttävät Smart Boardia useammin kuin muut. Suomalaiset matematiikan lehtorit ovat rationaalisia ja "usein liitu on nopeampi". Kaiken kaikkiaan ajatus pitäisi suunnata siihen, että kumassakin tapauksessa kyseessä on vain väline. Valmentaja valitsee välineen tilanteen mukaan ja haluaa yleensä tehoja. Opetushallitus taas haluaa nousta käyttövertailussa.

Motiivin pitää olla oikea. Palveluntarjoajilla on nimittäin hyviäkin välineitä.


Pilvipalvelimet ovat käteviä

Jos olisin nuori, haluaisin toki huitaista opinnot etänä. Yliopiston verkkokursseja suoritetaan Moodlessa. Erityisesti Avoimen yliopiston väelle tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutoroituun autodidaktiseen etenemiseen.

Sen sijaan se, että opettajat alkavat käyttää Instagramia, Facebookia, Twitteriä ja Googlen blogeja ja pilvipalvelimia opetuksessa, on oppilaan tietoturvan kannalta kyseenalaista. Sen lisäksi on mietittävä, millaisen mainonnan kohteeksi koulutyötä tekevä oppilas tällöin joutuu.

Nuoret itse voivat hyvinkin innostua. Voisin kuvitella jonkun Lukiolaisten liiton tyypin, joka pönöttää älypuhelimensa kanssa ja on opiskelunsa suorittanut polittis-yhteiskunnallisissa aktiviteeteissa ja varsinaiset kurssit etupäässä "itsenäisesti", olevan valmis vaikka millaiseen teknologiseen vallankumoukseen. Eivät tällaiset älykkäät nuoret ainakaan mitään "puhuvaa päätä" haluaisi kuunnella. Mitä sellaista asiaa kalkkiksilla voisi olla, mitä ei netistä löydä tai mitä eivät itse hoksaisi? 

Heitä ymmärrän parhaiten.

Hallinto puuttuu peliin

Opetushallituksella on paljon verkkokursseja eri kouluasteille, ja niiden käyttö on ollut vähäistä. Opettajat eivät ole halunneet laittaa lapsia koulussa saman välineen eteen, jonka edessä he ovat kotonakin mutta toinenkin syy on. Kaikki materiaali ei ole hyvää. Niinpä Opetushallituksen linjanjohtajat kiertelevät kouluissa, ja viesti on koko ajan sama: tietotekniikan käyttöä tullaan lisäämään hallinnollisin määräyksin.

Monissa maissa tällaisia määräyksiä on ollut pitkään, ainakin viisitoista vuotta. Opetusviranomaiset määräävät, mikä määrä viikossa on suoritettava tieto- ja viestintätekniikan avulla. Näistä maista on rampattu Suomessa oppimistulostemme tähden. He haluaisivat oppia meiltä.

Eräässä sveitsiläisessä koulussa ei ole koulukirjoja. Heille myytiin iPadit. He eivät kirjoita, he ottavat kuvia. Oppimistulokset ovat heikentyneet dramaattisesti.

Mutta meidän Opetushallitustamme hävettää, kun käytämme liian vähän sitä sähköistä rihkamaa, jonka markkinaväki työnsi muutenkin köyhiin kouluihin. He pelkäävät, että jäämme junasta.

Tietoteknisiä taitoja pitää opettaa

OPH:n johto mainitsee mielellään, varsin ylimielisesti, ettei tietokonetta pidä ajatella vain kirjoituskoneena tai tiedonhakukoneena. Opettajat tietenkin kysyvät heti, että jos sillä ei tehdä tekstejä, haeta tietoa tai liikuta jossain käyttöympäristössä, mitä sillä sitten tehdään. Vastausta ei ole koskaan tullut.

Tvt-perustaitojen opettamista ei saisi missään tapauksessa halveksia. Suomalaislasten atk-taidot ovat oikeasti huonot. Koululaiset eivät osaa käyttää tekstinkäsittely- tai  taulukko-ohjelmia kovinkaan hyvin. He hallitsevat Facebookin, mutta Excel vie sormen suuhun. MLL suositteleekin, että liikaa tietokoneella viettävän nuoren pitäisi liittyä ATK-kerhoon! Ei ole huono ajatus.

Myös opettajien täydennyskoulutuksen pitäisi suuntautua perusosaamiseen. Heidänkin todellinen it-osaamisensa on heikohkoa. Luokanopettajat ovat tutkimuksissa profiloituneet hiukan lohdullisempina osaajina. Ikä vaikuttaa osaamiseen. Niiden opettajien, joiden vastuualueeseen tvt kuuluu, keski-ikä on yli 50 vuotta.

Yleissivistys vai tvt?

Vuosi sitten paruttiin, koska suomalaisten koululaisten yleissivistys on dramaattisesti laskenut. Lukiolaiset haluavat kirjoittaa uuden oppiaineen terveystiedon, koska sitä pidetään helppona. Historia, biologia ja uskonto häviävät kisan. Paljon on syitä. Jokainen lyhytnäköinen terve nuori on mieluimmin poissa kurssilta kuin istuisi luokassa. Itsenäinen suoritus tai verkkokurssi on silloin ratkaisu. Kirjat korvaa kone, jota voi selata sieltä täältä, eikä päähän tarvitse painaa niin paljoa.

Opetusministeri alkoi vuonna 2012 runnoa "yleissivistystä mittaavaa koetta" ainakin pöydälle ja nyt on tvt:n vuoro olla framilla. Saa nähdä, tietääkö vasen käsi mitä oikea tekee.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kerjäläisiä ja hanhenpaskaa

Helsingissä (608 000 asukasta) tehtiin viime vuonna 8000 taskuvarkautta. New York Cityn (8 175 000 asukasta) alueella alle 5000.

Matkailumarkkinointi on turhaa. Erään tapaamani turistin mukaan kesäinen Helsinki on korkeita hintoja, epämiellyttäviä kaupustelijoita ja hanhenpaskaa.

En sitten viitsinyt ehdottaa Korkeasaareen menoa.

Keväällä kohistiin, että Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen palkka on suurempi kuin New Yorkin ja Lontoon pormestareiden. Kaupunginhallituksen suunnittelema lisäkorotus peruttiin. Iso palkka se on. Eräs tuttu sanoi: "Jos kaupungin virkamies mies saa 200 000 vuodessa, hän voisi edes mennä siivoamaan rannoilta hanhenpaskaa tai jotain."

Se ei kuulu kaupunginjohtajan tehtäviin. Viime päivinä hänen tehtävänsä on ollut antaa lausuntoja kerjäämisestä. Kun Pajunen avasi suunsa, hän sanoi: "Kerjääminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin".

Alettiin todistella, että kyllä kuuluu. Mieron tiellä on oltu. Elias Lönnrot kerjäsi poikana. Hän muuten saikin hyvin, kun oli pieni ja musta.

Moni suomalainen näkee balkanilaisten hädän ja haluaa auttaa. On vaikea ottaa vastaan puhtaaseen ja vilpittömään tunteeseen epäsopivaa tietoa lieveilmiöistä. Kyllä silmät jotain näkevät, mutta sydän sanoo muuta. Kun järki ja tunne ovat vastakkain, tunne voittaa aina. Luonto on tehnyt ihmisen sellaiseksi.

Sama toisessa leirissä; siellä tunnetaan säälin ja auttamishalun sijasta vihaa. Viranomaisten saamattomuus laitetaan kasvavan liberaaliuden ja "vihervasemmiston" syyksi baareissa, joissa tatuoidut kaljamahaiset pudokkaat kantavat leijonariipusta kaulassa.

Kerjäläisoopperan suurimmat poliittiset tukijat löytyvät vihreiden, vasemmistoliittolaisten ja demarien joukosta. Romanit pyritään profiloimaan uudelleen kulttuurimahdollisuudeksi, mikä on yhtä typerä ajatus kuin Pajusen lausunto oli. Helsingissä vaikeaksi käynyttä romaniasiaa hoitelee kovissa paineissa Jarmo Räihä. Helsingin poliisi liittyi mukaan politiikkaan ja antoi lausunnon, jonka mukaan kerjäläiset ovat vapaaehtoistyössä eivätkä siten ihmiskaupan uhreja. He kysyivät asiaa kymmeneltä kerjäläiseltä yhden päivän aikana ja rikkoivat äänivallin mediassa tällä mullistavalla tutkimuksellaan. Keskusrikospoliisilla on asiasta hiukan toinen näkemys. Romanian oikeuslaitoksella on sama näkemys kuin KRP:lla, mistä sisäministeri Räsänen uskalsi huomauttaa.

Poliisiylijohtaja, poliittinen virkamies Mikko Paatero, on kerrankin hiljaa, emmekä saa tietää, kumpaa poliisia hän nyt rakastaa. Sen tiedämme, ettei ainakaan liikkuvaa poliisia.

Ooppera jatkunee ensi kesänä. Mätäkuun jutuksi ei enää koskaan tarvita Ruokolahden leijonaa.

Mikä ihmeen vihervasemmisto?

Usein käytetty termi vihervasemmisto on epämääräinen. Yleensä sillä tarkoitetaan persujen vastakohtaa eli kaikkia muita. Kristilliset kuuluvat salavasemmistoon, koska Jeesus oli sosialisti. Kokoomus on epäluotettava, Stubbilla on pinkki paita, ja mies on syönyt simpukoita. Pääomalla ei ole isänmaata.

Mikään ei ole sentään näin yksinkertaista. Kannattaa pöyhiä valtuuston pöytäkirjoja. Valtuutettujen blogeja voi lukea ristiin - tulee neutraalimpi olo. Yllättävän kirjavaa äänestyskäyttäytyminen on eduskuntaan verrattuna. Ilmeisesti vain erittäin tärkeiden päätösten alla pidetään ryhmäkokous. Katsotaanpa muutama esimerkki siitä, miten homma toimii.

Kun Helsingin luottamushenkilöstö hylkäsi Helsingin matkailuelinkeinolle tärkeän tornihotellihankkeen, kiljuttiin, että hankkeen kaatoi "vihervasemmisto". Osmo Soininvaara kertoo blogissaan, keihin hänen mielestään hanke kaatui ja miksi hän äänesti puolesta. Äänestys meni 43-42, mutta vaa´ankieliasemassa olivat Tom Packalen (Ps), asuntoministeri Jan Vapaavuori (Kok) itse, Eero Heinäluona (SDP), Leo Stranius (Vihr.) ja Matti Niiranen (Kok).

Välillä kuntalaisten valtamielipide yhtyy luottamushenkilöiden toiminnan kanssa. Kautta puoluerajojen hyväksyttiin, kun opetuslautakunta oikaisi koulumaailmassa tapahtuneen vääryyden ja opetustoimen johtajan masinoiman ajojahdin ja näpäytti vakavaa rakenteellista korruptiota, jota ei saanut lehdistössä avata, koska asia kietoutui yhteiskunnallisiin tabuihin. Oikeamielisen lautakunnan puheenjohtajana toimi Outi Alanko-Kahiluoto (Vihr.).

Demokratia tuottaa maallikkojuryja, joissa voi tiivistyä niin järki kuin tyhmyys. Sattumako ratkaisee? Äänestäjät? Tietenkin.

Pitää seurata tekoja.

Mikä bisnestä jarruttaisi?

Yksi Helsingin viehättävimmistä paikoista on Malmin lentokenttä, joka on tulevaisuudessa varteenotettava turismin ja tulon lähde. Grynderit ovat iskeneet siihen silmänsä. Nyt taas olettaisi jonkun vasemmistolaisen puolustavan sitä.

Turha luulo. Vihreät ja Vasemmistoliitto puolueina yhdenmukaisimmin haluaisivat rakentaa helsinkiläisten varakentän päälle. SDP:n Osku Pajamäki samoin, ja reipasta mielipidettään stadilaisiin asioihin ehti tarjoilla myös porilainen ministeri Kiuru, mutta hänet siirrettiin opetusministeriksi.

Vasemmistoliitto haluaa puolueena siis eri asiaa kuin sen omat ehdokkaat halusivat vaalien ennakkokyselyssä. Ennen vaaleja tietysti vastataan kysyjän toiveiden mukaan.

Kentällä on maa-alaa suoja-alueineen 124 hehtaaria. Siihen nähden, että Helsingissä on silkkaa metsää 4800 hehtaaria, se on vähän. Sipoosta Helsinki nappasi juuri tuhansia hehtaareja lisää. Vihreät eivät ehkä ole edes perillä kentän suoja-alueen virkistys- ja luontoarvoista saati kulttuuriarvoista. Ne löytää Malmia puolustavan organisaation lehdestä tai sivuilta. Monilla kokoomuslaisilla on taloudellinen lehmä ojassa rakentamisessa. Se, että he ylipäänsä jakautuvat, johtuu kentälle tulevaisuudessa asetettavista odotuksista. Finavian kentistä vain Helsinki-Vantaa tuottaa voittoa, ja Malmi oletettavasti vähiten tappiota. Jussi Pajunen näkee asiakkaat Malmin ostoskeskukselle, mutta rohkeat visionäärit kasvavan liikelentämisen Helsingille tuomat mahdollisuudet.

Entä Santahamina? Tässä asiassa Vihreät erkanee Vasemmistoliitosta ja SDP:n Osku Pajamäestä. Vihreät ei ole lainkaan innostunut saaren rakentamisesta, koska saaren luonto on niin upea. Maanpuolustusasiat eivät tässä ole perusteena. Pelkäksi virkistysalueeksi he saaren haluaisivat ja luopuisivat ylipäänsä koko armeijasta, eihän sitä kuitenkaan tarvita mihinkään.


Kaneista hanhiin

Joskus sattuma puuttuu peliin, kun kaupungin johto on halvaantunut. Muistammehan takavuosien kaniongelman? Kani on varsinainen kopiokone; se poikii muutaman viikon välein. Kanta oli räjähtämässä käsiin, ja kaupunki jahkaili metsästyksen kanssa. Yleinen mielipide heilui puolesta ja vastaan, samoin luottamushenkilöstön keskustelu oli kuumaa. Pyydystäminen aloitettiin, mutta oltiin pahasti myöhässä.

Nyt kaneja on Helsingin keskustassa vähän. Kanta on likimain hävinnyt. Luonto hoiti tilalle cityketun. Citykettuja on jo yli sata, ja niillä on nälkä. Kettujen kristalliöistä selvinneet kanit pakenivat ympäryskuntiin.

Kasvanut kettukanta käy kanien loputtua jänisten ja rusakoiden kimppuun ja sen jälkeen linnunpoikaset ja munat tulevat ehkä proteiinilistalle.

Uusi kiroilun aihe ovat nimittäin hanhet. Valkoposkihanhia on valtavasti. Meren läheisyydessä olevat jalkapallokentät, leikkipaikat, nurmikot ja tietenkin uimarannat ovat täynnä hanhenpaskaa.

Hanhien tarina on erikoinen. Alkuaan se ei kuulunut luontoomme. Mutta Helsinki ei ole mikään Australia, joka haluaa pitää status quon. Yksi villi hanhipari pesi tarhahanhien joukossa Korkeasaaren eläintarhassa vuodesta 1987 alkaen. Kaikki niiden ja tarhahanhien terveet poikaset vapautettiin vuosina 1987-1989. Värirenkaiden avulla on varmistettu, että Helsingin kanta on osin villin parin, osin eläintarhasta vapautettuja yksilöitä. Hanhia tuotettiin Korkeasaaresta vuosina 1987-1992 kaikkiaan 54 yksilöä.

Vuonna 2012 hanhia arvioitiin olevan yli 8000 yksilöä. Syyskannan kasvuvauhti on ollut 33% vuodessa, mutta se tasoittunee. Ympäristöviranomaiset tietävät, että hanhet aiheuttavat vaaraa lentoliikenteelle, mutta vielä ei tällaista tilannetta ole ollut.

Valkoposkihanki kuuluu Euroopan unionin lintudirektiivin 1. liitteeseen. Sitä ei suositella metsästettäväksi, vaikka uhanalaisluokituksessa se määritellään elinvoimaiseksi.

BirdLife Suomen mukaan valkoposkihanhien määrän vähentämiseen Suomessa ei ole tarvetta, koska niiden aiheuttamia haittoja pystytään vähentämään ohjaamalla parvet pois ongelmakohteilta. Myöskään hanhien hätyyttäminen nurmikenttäalueilta ei ole järkevää, koska alueen tarjoama ruoka on hanhille elintärkeää ravintoa.

Valkoposkihanhien lisäksi kanadanhanhet ovat lisääntyneet, mutta eivät samalla tahdilla.

Irvileukojen mielestä valkoposkihanhia ei metsästetä siksi, että Nils Holgersson ratsastaa sellaisella ja ne osaavat todistettavasti puhua. Mutta kyllä Holgersson ratsastaa kanadanhanhella.


torstai 11. heinäkuuta 2013

Räsäsen testamentit

Tämä on kirjallisuushistoriallinen näkökulma, ei uskonnollinen.

Päivi Räsänen kuumentaa. Hän ottaa ajoittain tiukasti kantaa eutanasiaan, aborttiin ja homoavioliittoihin. Kirkosta eroaa väkeä aina, kun hän avaa suunsa. Hän voi suunnata puheensa omille joukoilleen pienillä paikkakunnilla, mutta ne napataan ja julkaistaan. Tulee kohu.

Yksikään toinen poliitikko ei ole näin suosittu. Arhinmäki voisi mainiosti sanoa, että jalkapallosäännöt ohittavat perustuslain, eikä kukaan moittisi. Hän voisi sanoa, että tasa-arvon toteuttaminen vaatisi voimakeinoja omistavaa luokkaa vastaan eikä siinä olisi edes mitään uutta, sen sanoi jo Marx. Hän voisi sanoa kannattavansa sitä vaikka televisiouutisissa - mutta se jäisi siihen.

Miksi Päivi Räsänen saa palstatilaa? Kankaanpään paikallislehti julkaisee jutun, jossa Räsänen puhuu lain ohittavasta moraalista, joka löytyy Raamatusta. Homma kimpoaa rakettina valtakunnalliseen mediaan. Sitten erotaan kirkosta, vaikka Räsäsellä ei ole siellä mitään virkaa, hän ei ole pappi eikä piispa. Hän on yksinkertaisesti ammattipoliitikko Suomen Kristillisdemokraateista.

Räsänen on tietenkin täysin oikeassa siinä, että laki ei aina ole "oikein". Laki on vain määrittelykeino. Meillä on paljon lakeja ja asetuksia, mutta eivät ne kata elämän monimuotoisuutta. Suomessa lait ovat humaanimpia kuin Neuvostoliitossa tai natsi-Saksassa lait olivat, mutta emme voi tehdä tarkkaa prognoosia sille, mitä lakeja esimerkiksi Euroopan liittovaltiossa on 30 vuoden kuluttua. Otetaan hypoteettinen esimerkki: Väestö vanhenee, mikä on kansantaloudellisesti kestämätöntä. Koska elinikä nousee, on välttämätöntä laatia direktiivi nuorentamiseksi. Kun ihminen täyttää vaikka 130 vuotta, alkavat toimenpiteet. Kysymys kuluu enää, minkä ikäisenä aletaan laittaa uuniin? Olisiko tällaisen lain ehdottaminen aikanaan ongelma Valtion taloudelliselle tutkimuskeskukselle, jos Euroopassa kaikki perustuu jatkuvaan kasvuun? Aritmeettisesti ei voi olla.

Räsäsen puheita ei kuitenkaan ole KKO:n päätöksellä hiljennetty. Joidenkin mielestä Suomessa on periaatteessa sanavapaus, kunhan Halla-Aho pitää turpansa kiinni. Räsänen saa puhua, ja hänen puheittensa matka julkisuuteen on vaivaton. Eikö se ole poliitikolle vain hyväksi? Kirkko menettää ja kristillisdemokraatit voittavat.

Ristiriitojen Raamattu

Onko Raamatussa neuvoja, jotka ohittavat omat lakimme? Mistä kohdasta pitäisi lukea? Vanhasta vai Uudesta testamentista? Nehän ovat välillä toisiaan tukevia ja välillä toistensa vastakohtia. Jos teosta tarkastelee maailmankirjallisuuden kiistattomana merkkiteoksena, israelilaisena kertomaperinteenä, pääsee hiukan objektiivisemmin tutkimaan tuon hienon teoksen vakavia ristiriitoja.

Siinä, missä Vanha testamentti käskee ottamaan "silmän silmästä", Uusi testamentti ehdottaa "kääntämään toisenkin posken" ja "rakastamaan vihollisia". UT:n pitäisi olla kristinuskon ohjeellinen kaanon, mutta jostain syystä erityisesti vihan, väkivallan ja suvaitsemattomuuden ideoita nykymaailmassa pönkitetään Tanakin, juutalaisuuden pyhän kirjan pohjalta.

Historiallisena henkilönä Jeesus oli vallankumouksellinen puuseppä, joka tuomittiin kuolemaan. Hän seurusteli huorien, varkaiden, sotilaiden ja jo tilastollisen todennäköisyyden valossa usean homoseksualistin kanssa. Täydellinen hippi, oikea rebel tuo alkukristittyjen Jumalan pojaksi mainitsema mies. Hän oli raju ja vahva, kaatoi pöydät ja ajoi markkinaväen ulos temppelistä. Sitä temppua ei uskalla tehdä nykyisin kukaan. Markkinat ovat pyhät, markkinat ovat uskonto!

Uuden testamentin hahmo hyökkää voimallisesti kirjanoppineita vastaan ja poimii Tanakista kaiken sen, mikä vähänkin viittaa lähimmäisenrakkauteen ja laajempaan ymmärrykseen. Hänen mielestään fariseusten tulkinta on syntynyt vain pönkittämään heidän omia etujaan, tärkeilyään ja köyhien alistamista. Jeesus tapetaan, mikä ei yllätä ketään, joka on perillä ihmisyhteisöistä ja siitä tavasta, jolla ne toimivat.

Karismaattisen toisinajattelijan jäljille syntyi uskonnollinen lahko, joita sanotaan kristityiksi. Varhainen Jerusalemin seurakunta muovasi käsityksensä persoonasta, ja siihen perimätietoon on sitten tullut paljon lisiä. Jotkut tarinat lienevät oikeutetusti Jeesuksen, jotkut ihmeteot voi mainiosti jäljittää profeetta Elian päiviin asti. Joka tapauksessa varhaisin suulliset tarinat kirjamuotoon keräillyt oli Markus, Pietarin oppilas, jolla oli myöhemmin erimielisyyksiä Paavalin kristinuskon käsityksen kanssa. Paavali oli piintynyt vanhapoika, johon usein vedottiin, kun haluttiin vaientaa naiset seurakunnissa.

Kiistoja onkin riittänyt, mutta se on enemmän uskonnonhistoriallinen asia.

Vanha testamentti - paimenkansan taruja ja Hesekielin politiikkaa


Arvostetun kirjallisuushistorioitsijan Henrik Schückin mukaan Israelin vanhin kertomaperinne on säilynyt hyvin turmeltuina mukailuina. Babylonialaiset, kanaanilaiset ja israelilaiset tarut olivat runsaita. Pieni osa otettiin kaanoniin: voittaneen puolueen kirjoitukset. Niillä tarukronikoilla, jotka edelsivät Mooseksen kirjoja, ei vielä ollut uskonnollista luonnetta.  Pakkosiirtolaisuuden aikana uskonnollisista laeista, kuten Sefer Hattorasta (Mooseksen kirja 12 - 26), tuli ensimmäinen yhdistävä side. Se oli tarkoituksenmukaista.

Pappiskoodeksi on toinen pakkosiirtolaisuuden ajan kirja. Siinä Hesekiel luo uskonnollisen perustan pappisvaltiolle, joka silloin kangasteli hänen puoluelaistensa mielissä. Samaan tapaan syntyi profeettakaanon. Tarut sovitettiin ajan poliittiseen henkeen.

Kanaanilaiset olivat rauhaarakastavia talonpoikia ja paimentolaisia, joilla oli useampia jumalia, joista tärkeimmät olivat El Olam, El Eljon ja El Laharoi. Nämä kolme vilahtavat muuten vieläkin Mooseksen ensimmäisessä kirjassa. Schückin mukaan aivan toisenlaisia olivat israelilaiset, sotaisa rosvoheimo, joka hyökkäsi Kanaaniin autiomaasta noin 1380 eKr. Heidän heimojumalansa Jahve oli alkuaan vulkaaninen vuori- ja myrskyjumala, myöhemmin sodan jumala. Israelilaiset olivat intohimoisia sotureita ja uskonnollisia puoluemiehiä. Kreikkalaisten humaani käsitys vihollisista oli heille vieras. Heidän runoutensa on perusluonteeltaan uskonnollista; babylonialaisten ja kanaanilaisten tarusto taas oli jotain muuta.

Vanhin tunnettu israelilainen runo, Lemekin sotalaulu kuuluu näin: "Minä surmaan miehen haavastani / ja nuorukaisen mustelmastani, / Niin, Kain kostetaan seitsenkertaisesti, / mutta Lemek seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa."

Huomautan, että Uuden testamentin nasaretilainen toisinajattelija määräsi antamaan anteeksi täsmälleen saman määrän.

Israelilaiset olivat jakautuneet toisistaan riippumattomiin klaaneihin, samoin olivat kanaanilaiset. Asukkailla oli jatkuvaa kahakointia, sillä kyläyhdyskunnat sijaitsivat toistensa lomassa. Tämän ajan israelilaisten runot ovat kostonhimoisia ja sotaisia. Tarut kertovat taisteluista kanaanilaisia, moabilaisia, ammonilaisia ja uusia tunkeutujia, filistealaisia vastaan. Runoissa Jahve yleensä sotii taivaan joukkojen kärjessä, ja Jahve todella olikin ainoa selväpiirteinen heimojumala alueella.

Varsinainen lakijuutalaisuus alkaa Hesekielistä. Hän esitti pakkosiirtolaisille, että Jerusalem oli kukistunut, koska kansa ei ollut seurannut sääntöjä Jahven palvelussa. Elpyminen riippui nyt täysin lain tarkasta noudattamisesta. Hesekielin uneksima pappisvaltio synnytettiin. 445 eKr Esra ja Nehemia saattoivat viisi Mooseksen kirjaa voimaan Jerusalemissa. Asiasta kiisteltiin valtavasti. Vastustus oli ankaraa.

Kaikki "kerettiläinen" kirjallisuus tuomittiin häviöön. Ensimmäinen opillinen vallankumous juutalaisten parissa orasti juuri 2000 vuotta sitten, mutta se päättyi ristille. Samalla kylvettiin monien barbaarikansojen tulevan pääuskonnon siemen.

Usko vai uskonto?

Moni uskoo. Jokainen kehittyvä ihminen pääsee solipsismista ja tajuaa, että maailmankaikkeus, luonto itse, on suuri, suurempi kuin itse on. Jotkut osaavat tulkita elämän merkkejä uskon kautta ja kutsuvat elämän kantavaa voimaa Jumalaksi. Mutta lakiuskonto on pelkkää ortodoksiaa. Jos meillä ei olisi tätä kristinuskoa, meillä olisi joku toinen. Ja uskontoa tarvitaan oikeasti vain lohduksi kuoleman kaltaisia realiteetteja vastaan.

Ortodoksian vuoksi moni loppujen lopuksi irtautuu kirkosta. Ei sen vuoksi, että kirkko on liian liberaali tai liian tiukkapipoinen - se on kosmeettista. Jos irtipyristelevä omaa elävän uskon, syntyy uusi liike, uusi lahko ja valitettavasti vain uusi kirkko. Jos taas lähtijä ei usko, hän on miettinyt, miksi ihmeessä maksaa kirkollisveroa.

Samalla unohdetaan se hyvä, mitä seurakuntatyö saa aikaan. Kirkon perheneuvonta on tehokkaampi kuin sosiaalivirastojen vastaava, ulkomaanapu tarkempaa ja hyödyllisempää kuin ministeriöiden megakalliit hankkeet. Nämä ovat vain pieniä esimerkkejä. Hyvän unohtaminen on myös tiedon puutetta. Kirkon toimintaa ja tuloksia ei tunneta. Kansalaiset näkevät vain sovittamattomia ristiriitoja ja ikiaikaisia hassuja uhrimenoja nykyaikaisempaan sofistikoituneeseen messukaapuun puettuna.

Kirkko herättää tunteita. Päivi Räsänen ilmeisesti edustaa kaikkea sitä, mitä kirkkouskovaisissa inhotaan, vaikka kirkko ei vastaa poliitikon puheista. Kirkosta muistetaan lähteä, kun Räsänen puhuu - miltei riippumatta siitä, mitä hän puhuu. Mutta suurin syy on se, mikä virkamöhkäle vallankumouksellisten alkukristittyjen laitosjälkeläisestä on tullut. Jos kirkko haluaa olla rikas ja suuri, se ei onnistu enää, mutta kirkko puhdistuu kutistuessaan pakostakin ajan kuluessa uskovaisten seurakuntayhteisöksi.

Tai sitten kaikki jatkuu ennallaan.



Lisäys:

Raamatun tulkinnallisia ristiriitoja on selventänyt kielenkääntäjä, teologian lisensiaatti, pastori Jukka Norvanto, joka avaa kansantajuisesti minkä tahansa säkeen merkityksen. Ne voi kuunnella tästä.



lauantai 29. kesäkuuta 2013

Myrkytyksen oireet

Huomautan heti, että tupakointi saattaa olla miellyttävää puuhaa, mutta siitä seuraa kiistattomia terveydellisiä haittoja. Muuta en tule väittämään. Yritän vain löytää syitä, miksi huomattavasti myrkyllisempiä asioita sallitaan ja niiden myyntiä tuetaan jopa valtion rahoituksella. Toiseksi tarkastelen, onko meidän jokaisen syytä varoa hyvää tehdessämme terveysasioissa helposti piilevää totalitarismin peikkoa.

Tupakan vastamäki ja viinan myötämäki

Valtioiden terveyskontrolli on löytänyt metaforan pahalle. Se on tupakka. Suomi on ainoana maana maailmassa ilmoittanut pyrkivänsä kokonaan savuttomaksi ja etenee askel kerrallaan. Tupakan ostamiseen on luotu hiukan vastamäkeä piilottamalla savukerasiat näkyvistä; erilaisia kieltoja ja rajoituksia on tullut. Työryhmä terassi- ja parveketupakoinnin kieltämiseksi on jo perustettu.

Päihdepolitiikka suhtautuu viinaan kuitenkin varsin sallivasti. Tupakka on myrkyllinen aine. Alkoholi, eli etanoli, taas on myrkky. Se on keskushermostoon vaikuttava aine, joka aiheuttaa tapaturmia, masennusta, ahdistusta, unettomuutta ja verenpainetta. Etanolin puolustajat sanovat usein, ettei alkoholista ole haittaa muille kuin käyttäjälle. Tällainen puhuja ei varmasti tunne läheisesti yhtään alkoholistia tai edes reipasta juoppoa.

Tupakan vastustajat puhuvat tupakasta muille syntyvästä hajuhaitasta ja passiivisesta tupakoinnista, jonka haittavaikutuksista kiistellään maailmalla. WHO raportoi vuonna 2004, ettei passiivisen tupakoinnin oikeasti tiedetä aiheuttaneen sairastumisia tai nostaneen merkittävästi riskiä. Tieteellinen konsensus Euroopassa ja Suomessa haittoihin on kuitenkin syntynyt, ja tulokset ovat toisenlaiset. Suomalainen professori on ollut aktiivisesti ryhmässä, jonka mukaan tupakka tappaa 5,7 miljoonan ihmisen lisäksi 600 000 sivullista vuosittain. Tätä Lancet-ryhmää on voimakkaasti kritikoitu. Tieteen objektiivisuus on tässä asiassa molemmin puolin ollut hyvin kyseenalaista. Lancet-raportin analyysin mukaan tupakkateollisuuden rahaa on tieteessä yhtä paljon kuin sen vastustajilla idealismia. Mikäli ryhmä silti sattuisi olemaan oikeassa, en ajaisi vielä tupakoivia pihalta koteihinsa sisälle polttamaan.

Viina tappaa

Viina tappaa vakuuttavasti, eikä tästä ole yksikään tieteilijä eri mieltä. Suomessa liiallinen alkoholinkäyttö on sekä työikäisten naisten että miesten yleisin kuolinsyy. Kun puhutaan viinakuolemista, tarkoitetaan välitöntä viinasta johtuvaa hengenlähtöä, ei mitään hämäriä "mahdollisia yhteyksiä", kuten passiivisen tupakoinnin kohdalla. Suomessa elää myytti, että viinimaissa maksakirroosi on yleisempää, mutta Suomessa esiintyy tätä eniten Euroopassa. Alkoholikuolemia Suomessa oli 1889 vuonna 2011. Tähän ei ole laskettu niitä, jotka humalainen on tappanut, joko suoraan terä- tai ampuma-aseella tai vahingossa autolla. Tähän ei ole laskettu niitä, jotka kuolivat krapulassa sydänkohtaukseen tai aivoinfarktiin. Tähän ei tilastoida humalassa tehtyjä itsemurhia ja tapaturmia. Jokainen suomalainen tietää, että listaa voisi jatkaa. Puska-arviot liikkuvat 5000 - 8000:n kuolonuhrin välillä. Eikä tähän ole laskettu muita välillisiä vaikutuksia: läheisten kärsimys, pahoinpitelyt, vandalismi ja vakavat tunnevammat.

Jos liikenteessä tulisi yhtä paljon vahinkoa kuin viinan kanssa, moottoritiellä saisi ajaa kahtakymppiä kypärä päässä. Mutta Suomessa jahdataan tupakkaa, eikä kukaan uskalla olla eri mieltä tässä poliittisessa ilmastossa.

Miksi näin yksisilmäinen tendenssi? Usein puhutaan, että viina on kansantaloudellisesti tärkeä asia verotulojen vuoksi. Mutta pelkästään työikäisten alkoholikuolemat aiheuttavat yhteiskunnalle miljardilaskun. Itä-Suomen yliopisto julkaisee Potential Years of Life Lost -tutkimuksensa, jonka mukaan voidaan puhua alkoholikatastrofista. Tammikuussa tutkimuksesta tihkui sen verran tietoa, että hengitysteiden kasvaimia kaikista ennenaikaisista kuolemista oli 2% ja alkoholiin kuoli 14%. Viina pesee siis tappajana tupakan 14 - 2!

Ne ovat murskalukemat. Viina on kansanterveydellisesti kaikkein vakavin ongelma. Silti tulevassa Suomessa on helpompi juoda puistossa pullon suusta kaljaa kuin polttaa pieni sikari.

Kai sitä pari voi ottaa

Koska järki ja tutkimustieto ei perustele sitä, että alkoholi jää sivuun, voisiko vastausta etsiä tunnepuolelta? Totuus on se, että tupakoitsijat ovat vähemmistö, mutta valtaosalle aikuisväestöä maistuu. Nuoret ovat sen sijaan vähentäneet juomista. Tämä kehitys on jatkunut viidentoista vuoden ajan. Toisaalta kannabiksen käyttö nuorten parissa on vastaavasti lisääntynyt.

Koska alkoholiongelma on itsensä kieltävä usein vielä silloinkin, kun käyttäjä makaa jo katuojassa, tavallisena kuluttajana itseään pitävä ei voi olla lähellä rankkaa itsereflektiota. Viinaa juovat poliitikot, virkamiehet, lääkärit ja tutkimusprofessoritkin. Tupakkalaeista päättävät savuttomat mutta päihdelakeja laativat juovat koulutetut aikuiset. Vielä vuonna 1994 Alko julkaisi nuorille suunnatun valistusoppaan, joka alkoi sanoilla: "Alkoholi kuuluu elämään, sitä pitää vain osata nauttia."

Etanoli siis kuuluu elämään kuin vesi. Alkoholiin itseensä suhtaudutaan todella sallivasti, vaikka ongelmakäyttö nähdään haitallisena. Kaikissa Suomen valtalehdissä kerrottiin, että punaviini on terveydelle hyväksi, koska siinä on flavonoideja. Niin on vihreässä teessäkin, mutta Suomessa se ei ole uutisaihe. Kukaan ei myöskään kirjoittaisi riviäkään tutkimuksesta, joka paljastaisi, miten satunnaisen piipullisen polttavan verenpaine laskee. Niin se nimittäin stressaantuneilla tekee. Siinäkin asiassa kyse on määristä. Addiktin tie sekä tupakoijalla että alkoholia käyttävällä on kuoleman tie. Viinan kanssa kuolema on vain nopeampi ja varmempi.


Tupakka julistetaan Euroopassa kansanviholliseksi

EU:n tiukka, valtiovallan lakeihin ja asetuksiin perustuva kontrolliin ja käytön rajoittamiseen tähtäävä suuntaus ei ole uusi asia. Historiallisesti sen juuret ovat kansallissosialismissa. Saksalaiset lääkärit huomasivat ensimmäisinä keuhkosyövän ja pitkäaikaisen tupakoinnin yhteyden. Kansallissosialistit aloittivat modernin historian ensimmäisen tupakanvastaisen kampanjan. Tutkimukset tupakoinnista ja terveysvaikutuksista menestyivät, kun niitä ohjattiin poliittisesti. Natsien kampanjaan sisältyi tupakoinnin kieltäminen busseissa, raitiovaunuissa ja junissa, terveyskasvatuksen edistäminen, Wehrmachtin tupakka-annosten vähentäminen, sotilaille suunnatut lääketieteen luennot ja tupakkaveron korottaminen. Tupakkatuotteiden mainontaa ja julkisissa tiloissa polttamista rajoitettiin. Kampanjaan liittyi rasistisia ja antisemistisiä piirteitä.

Terveysfasistit eivät nyky-Euroopassakaan ole suvaitsevaisia toisinajattelijoita kohtaan.



Miten tavallinen ihminen saadaan mukaan?

Niinpä. Miten saada suomalainen ymmärtämään, että todellinen vihollinen ei aina luuraa siellä, missä sen uskotellaan olevan. Ihmiset ovat tabula rasa vallanpitäjien kynsissä. Kun ihminen ei tiedä, mitä tehdä, hän tekee samaa kuin muutkin, eli on konformisti. Jos saadaan näyttämään siltä, että on hyvä asia kieltää vaarin piipunpolttaminen kotipihallaan, alkaa massaliike, ja vaari on pian kusessa. Totalitarismi kun ei ole pelkkää väkisin pakottamista, vaan myös sitä, että ihmiset yrittävät jo etukäteen ajatella odotusten mukaisesti. Sitten kaikki pyörii omalla painollaan. Suomessakin tupakkakampanja on lähtenyt liikkeelle yleiseurooppalaisena muotina. Halutaan olla mallieurooppalaisia ja mennä ehkä vielä pitemmälle.

Samalla Suomessa viinaan kuollaan ilman, että se aiheuttaa minkäänlaista aktivismia. Kirves heiluu, työpäiviä menetetään ja rattijuopot tappavat ja vammauttavat ihmisiä, huostaanotettujen lasten määrä saa hipoa viittätoista tuhatta.

Voisiko ajatella, että kun kerran 1930-luvulla alkanut kampanja tupakkaa vastaan herätettiin eloon EU:n pöydissä, sama tapahtuisi alkoholin suhteen?

Vastaus on: ei. Muiden muassa Saksa, Ranska, Espanja, Italia, Portugali ja Kreikka ovat suuria viinintuottajamaita.

J.K. Valtio suosittelee dioksiinia tupakan sijaan

Ruotsin suositukset Itämeren lohen syönnille ovat kymmenen kertaa kireämmät kuin Eviran. Suomessa saa myydä uhanalaista dioksiinilohta. Suomen valtio tukee pientä ammattikalastajien joukkoa. Kalastajat ovat etupäässä RKP:n edunsaajia. Ruotsissa kuluttajat ovat pelästyneet dioksiinin muiden muassa sikiöille aiheuttamista vaurioista: lohi ei myy, mutta heidänkin saaliinsa kelpaa suomalaille. Juuri nyt villiä lohta saa halvemmalla kuin halvinta lenkkimakkaraa.



sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Verkkovakoilun lähihistoria

Ihmettelen Edward Snowden -kohua. Viidentoista vuoden ajan on tiedetty Echelon-maiden verkkovakoilusta, ja asiaa on ratkottu hallitustasoilla ja EU:ssa. Echelonille on annettu kaikkien länsimaiden hallitusten hyväksyntä a priori.

Echelon-maat (Australia, USA, Kanada, Iso-Britannia ja Uusi-Seelanti) seuraavat paitsi terroristeja, myös kaupallisia yrityksiä. Ne toimivat Neuvostoliiton vakoiluun ja tietojenvaihtoon tarkoitetun UKUSA-sopimuksen pohjalta. Eri maanosat on poolitettu. Suomea ja muita Pohjoismaita vakoilevat Iso-Britannia ja Kanada. Iso-Britannia taas on ulkoistanut Yhdistyneen kuningaskunnan alueen (Englannin, Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin) valvonnan Yhdysvalloille.

Euroopan Komissio otti esiin Echelon-sopimuksen jo 90-luvulla. Silloin asiaa käsiteltiin EU:n hallintoelimissä. Ainakin Reino Paasilinna kuului ECHE-valiokuntaan, jonka piti tutkia tätä asiaa 2000-luvun alussa. EU julkaisikin Echelonia koskevan raportin, jossa se suositteli jäsenmaiden kansalaisia salaamaan viestintänsä. Sama kuin sanoisi läpinäkyvään puetulle, että pistä tissit piiloon.

Salausohjelmistot eivät Echelonia vastaan auta, sillä sotilasteknologialla avataan nykyisin todella suuret salausalgoritmit, ja ainakin Yhdysvaltain markkinoilla toimivat tietoturvayhtiöt joutuivat antamaan salausavaimensa viranomaisille. Muuten niille markkinoille ei yksinkertaisesti menty.

Wassenaarin sopimus

Salausohjelmien viestivalvonta lisättiin niin sanottuun Wassenaarin järjestelyyn joulukuussa 1998 Wienissä. Salausavaimet katsottiin aseisiin verrattaviksi, koska niillä terroristit kykenisivät salaamaan toimintaansa.

Vielä lokakuussa 1998 hallituksen iltakoulu oli hyväksynyt liikenneministeriön ehdotuksen salauspolitiikasta, jonka mukaan suomalaisten tietoturvayritysten salaustuotteiden kaupan tulee olla vapaata.Tavallaan kaupasta tulikin vapaata - kunhan Echelon maat saivat katseluoikeuden.

Ennen Wassenaarin sopimusta suomalainen nimittäin saattoi mennä Yhdysvaltoihin tietokoneessaan yli 56-bittinen salausavain, mutta takaisin rajan yli hän ei konetta saanut tuoda. Wassenaarin järjestelyä mainostettiin siis paradoksaalisesti vapauttamisena, koska sen myötä salaustuotteiden näkyvästä kontrolloinnista voitiin luopua. Kontrolli siirtyi pinnan alle.

Wassenaarin sopimuksesta Suomen puolesta neuvotellut kauppa- ja teollisuusministeriö vastusti aluksi salaustuotteiden vientirajoituksia Ole Norrbackin johdolla, kunnes ulkoministeriön ulkopoliittinen osasto puuttui asiaan. Kyseessä oli Paavo Lipposen sateenkaarihallitus (SDP, Kok, RKP, Vasemmistoliitto, Vihreä liitto), jonka ulkoministerinä oli tuolloin Tarja Halonen.

Lipposen hallitus muistetaan Sonerasta

Tällä hallituksella oli kyseisenä ajankohtana kehittymässä valtio-omisteisessa teleyhtiössä skandaali, johon myöhemmin liittyi epäilyjä teletunnistetietojen väärinkäytöstä (Sonera). Johannes Koskinen, Jarmo Leppiniemi ja Suomen Attac vaativat Soneraan erityistilintarkastusta, mutta Lipponen esti sen. Tämä skandaali on kuitenkin vain sivupolku.

Urkinnan ja hakkeroinnin ero?

Yhdysvaltain presidentin mukaan Yhdysvaltain urkinta ja Kiinan suorittama hakkerointi eroavat. Tavallaan näin onkin: länsimaissa Yhdysvalloille on annettu hallitustasojen valtakirja osaksi kauppapoliittisista, osaksi turvallisuuspoliittisista syistä. Kiinalle Eurooppa ei ole antautunut, vielä. Vain se ero on.

Yhdysvaltain reagointi

Yhdysvaltain reagointi julkisuudenkipeitä tai idealistisia yksilöitä, kuten Julian Assange tai Edward Snowden, kohtaan on osoitus totalitarismin psykologian aukottomasta jatkumosta. Neuvostoliitossa kaikki tiesivät, missä mennään, mutta ne tuomittiin, jotka sanoivat sen ääneen. Kenellekään ei ole epäselvää, mitä Irakissa tapahtui, mutta Assange on paha. Kaikki ovat tienneet - tai ainakin olisi pitänyt tietää - verkkovakoilusta, mutta Snowden on paha.

Venäjällä Anna Politkovskaja oli valtiovallan vihan kohde. Jotenkin pidän rohkeista Novaja Gazetan toimittajista enemmän kuin huomionhakuisista snowdeneista, jotka eivät paljasta mitään uutta mutta antavat kasvot itsestäänselvyydelle ja ärsyttävät Yhdysvaltain sotaa - jatkuvaa, uuvuttavaa ja loputonta sotaa - käyvää hallintoa.

"Sota on itsessänsä jo niin järjetön asia, ettei sitä tarvitse tehdä enää sen järjettömämmäksi kaikenlaisilla kohteliaisuussäännöillä." - Lahtinen