perjantai 22. heinäkuuta 2016

Euroopan arvot jälleen testissä

Nauratti. EU:ssa pyörii nyt selitys, että Turkin integraatio on ollut poliittista teatteria, jonka avulla on pyritty vaikuttamaan "Turkin ihmisoikeustilanteeseen". Tästä tulee totta kai hyvä mieli. On kuin olisi lukenut jonkin raikkaan jutun, jossa Jani Kaaro kertoo mukavia. Ei sitä halua alkaa repiä rikki.

Tämä Erdoganin kanssa kuhertelun selittäminen on tyyppiesimerkki vahvistususkosta. Kun maailmanlopun lahko huomaa, että maailmanloppu tuli ja meni mutta duunipäivä on silti edessä, miten he selittävät asian? Tietenkin sanomalla, että Jumala pelasti heidän rukoustensa tähden maailman ja peruutti suunnitelmansa. Ei väliä, kuka saa tämän ilmestyksen, se helpottaa kaikkia ja vahvistaa uskoa.

Sillä me olemme käyttäytyneet kuin saksalaiset siviilit toisen maailmansodan aikana. He sanoivat: me emme tienneet. Mutta kuka muka ei ihmetellyt? Meille on puhuttu Turkin "ihmisoikeuskehityksestä" samalla tavoin kuin presidentti Halonen aina puhui Venäjän "demokratiakehityksestä". Siis siitä toisesta jutusta, jota ei ollut. Ei se meiltä vastuuta poista. Pitää vähän itsekin miettiä.

Poliittista teatteria on toki ollut, nimittäin Turkissa.Toni Alaranta kirjoitti jo vuonna 2014.

Nykypäivänä tarkasteltuna vaikuttaa yhä ilmeisemmältä, että AKP:n johdolle EU-jäsenyysneuvottelut ovat olleet puhtaasti välineellisiä, toisin sanoen neuvotteluprosessin aloittaminen ja ylläpitäminen ovat palvelleet aivan muita päämääriä kuin pyrkimystä tehdä Turkista EU:n jäsen.

Lyhyesti ilmaistuna voikin sanoa, että sen jälkeen kun AKP oli EU:n puoltaman demokratiadiskurssin puitteissa saanut asetettua omille kannattajilleen tärkeät teemat yhteiskunnan uudeksi normiksi, puoluetta tai sen kannattajakuntaa ei ole enää kiinnostunut sen enempää EU kuin liberaalidemokratia. Toisin sanoen kun poliittiset vastustajat armeijasta ja oikeuslaitoksesta on saatu putsattua EU-reformien avulla, EU on käynyt AKP:n johdolle tarpeettomaksi – taloutta lukuun ottamatta.

Näin siis jo vuonna 2014.

EU ei rakentanut mitään näytelmää. Mutta eliitti oli valmis joustamaan muutaman piestyn ja pidätetyn kohdalla. Turkissakin integraatiota halusi eliitti, mutta ei kansa. Olli Rehnin epäkiitolliseksi tehtäväksi tuli kokea Monnet´n laajentumishuuman ja rauhantahdon loppuvan mahdollisesti Aasian rajalle, mutta parhaansa hän teki.

Olli Rehn: Turkey membership ‘vital’ for EU

Future enlargements are “a vital part of the solution” to problems that the EU will face in the decades to come, according to Commissioner Olli Rehn. The “progressive and well-managed” integration of Turkey into the European Union should be part of this strategy, he says in an exclusive interview with EurActiv. 

http://www.euractiv.com/section/central-europe/interview/olli-rehn-turkey-membership-vital-for-eu/

Jos Turkki jollekin maalle on strategisesti tärkeä, niin Yhdysvalloille. On se sitä EU:llekin, kumppani Kaukasuksella ja Lähi-idässä ja tärkeä EU:n energiansaannin kannalta, mutta Yhdysvalloille todella merkittävä Syyrian, Iranin ja Irakin naapurimaana, joka kuuluu Natoon ja jossa on Incirlikin tukikohta. Erikoisjoukot kyllä osaavat sulkea silmänsä pikku murheilta.

Sitten on se oma autuaiden piiri, joiden mielestä Erdogan toimii oikein ja se on ymmärrettävää ja vallankaappauskin oli tietysti CIA:n juoni kuten Ukrainassakin. NWO ja niin pois päin. Tällä kerralla äärioikeisto ei mene tähän mukaan, kuten Ukrainan kohdalla meni, sillä Erdogan tietää islamia.

EU:lla on henki ja ideologia, joka joskus sokaisee, mutta sen humaanit arvot ovat kauniimpia kuin sen talousarvot. Niiden yhteensovittaminen Turkissa ei onnistunut. Nyt on nähty jo kaksi rajaa, mihin Monnet´n hengen ja myös pankkimaailman matka päättyi:  Mustallemerelle ja Bosporin silloille. Molemmissa kuoli ihmisiä ja kuolee vielä paljon.

Mutta me olimme siellä vain ihmisoikeuksien tähden? Okei.




tiistai 5. heinäkuuta 2016

Paljon melua tyhjästä

Lyhyestä virsi kaunis. Lehdet ovat tulvillaan ennustuksia siitä, mitä jos ja miten nyt. Aina turvallisuusvajeesta sisämarkkinoihin. Britannia on EU:n suurin sotilaallinen voima ja toiseksi suurin kansantalous. Se on myös Naton keskeinen jäsen, ja Nato on yhdeksän EU-maan puolustuksen kivijalka. Lissabonin sopimuksen mukaan siitä saavat murusia muutkin.

Saksa ja IMF ovat hiukan säyseämpiä kuin suomalaiset EU:n puolustajat. Riehuminen saattaa olla turhaa.

Pääministeri, joka mahdollisti kansanäänestyksen, on eronnut. Ukip-puolueen johtaja on eronnut. Kaksi merkittävintä kampanjajohtajaa ovat eronneet.

Parlamentti aikanaan päättää. Syön hatullisen paskaa, jos Britannia eroaa.

Kuningatar ilmeisesti ainoana ei ymmärrä olla huolissaan asemastaan. No, ehkei leave-äänestäjien massakaan vielä.

Farage ja Johnson tiesivät tarkkaan. Koko ajan.

Maailmaa hallitaan vähällä järjellä ja sen vähänkin itsekkyys ja ahneus peittävät. Cameron aloitti pelin oman ja puolueensa vallan vuoksi. Uransa aikana hän usein piiloutui EU:n taakse. Kannatuksensa vuoksi populistitkin pelasivat. Koko Eurooppa huojuu parin perseen takia.

Poliitikon ainoa todellinen huoli yleensä on se, miten tulisi valituksi uudelleen. Nyt sama huoli johti vallan sijasta eroihin, mutta ei näillä veijareilla henkilökohtaista hätää ole. Palkka juoksee, istuttavia oksia riittää.

Kansaa en syytä enkä halveksi. Sen sijaan olen huolissani siitä, etteivät ihmiset ymmärrä, mistä sylttytehtaasta eropropaganda, valheet ja tuki kansallismielisille viime kädessä lähtevät.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Luottamuspula politiikkaan on suurin sisäinen vihollinen

Soininvaara jätti politiikan. Katainen karkasi. Vapaavuori lähti. Haglund lopettaa. Mistä on kysymys? Ja mitä siitä seuraa, jos poliitikot itse ensimmäisenä pettyvät poliittiseen järjestelmään?

Terrorismintutkija näkee poliittisen väkivallan uhan kasvavan

Leena Malkki ei haastatteluissa varasta showta toimittajalta, ja siksi hänestä tulee turhan vaisu kuva eikä hänen substanssinsa nykyajan kamalien tyrkkymediasääntöjen mukaisesti nouse riittävästi esiin.

Hän on yksi Suomen pätevimmistä tutkijoista. Helsingin yliopistossa pidetyssä Studia generaliassa (4.2.2016) hän piti alustuksen, joka valaisi aurinkoa tarkemmin Eurooppaa, maailmaa ja Suomen poliittista tilannetta. Alustuksen pääpiirteet voi lukea tästä. Viittaan kuitenkin juttuun sen luottamuksen osalta, jota Suomen politiikkaa kohtaan kotimaamme sisällä tunnetaan.

Malkki kiinnittää huomiota haurastuneeseen luottamukseen: Poliittisen väkivallan tutkimuksen perusteella vaikuttaa, että laittomiin toimintakeinoihin tarttumisen taustalla on ollut usein pettymys perinteisiin poliittisen vaikuttamisen keinoihin ja epäluottamus valtiovallan toimintaa kohtaan.

Tutkija toteaa luottamuksen olevan katkolla. Maahanmuuttoon liittyen meillä tuntuu olevan sellaisia asioita puimatta, joita muualla on jo tässä vaiheessa ehditty käydä läpi. Emme ole myöskään aikoihin olleet tilanteessa, jossa yhteiskunnan keskeisestä arvopohjasta vallitsisi näin selvää erimielisyyttä.

Hän kiinnittää huomiota erilaisiin kannustajiin ja kiihottajiin:

Aina ennen vähänkään laajempaa väkivaltaista poliittista liikehdintää on havaittavissa keskusteluja, joissa väkivallan oikeutusta ja merkitystä rakennetaan. Tämä tapahtuu esimerkiksi suhteuttamalla omien tavoitteiden ajamiseksi käytettävää väkivaltaa vastustajan paljon vakavampina pidettyihin rikkomuksiin, epäinhimillistämällä sen mahdollisia uhreja ja syyttämällä esimerkiksi valtiovaltaa tai tekojen kohteita siitä, että he ovat itse toiminnallaan aiheuttaneet koko tilanteen.

Väkivaltaan lobbaamisesta tunnistaa sekä anarkistien että äärioikeiston taustajoukot. Mikäli niihin suuntautuvaa ohjailulankaa kerii, saattaa päästä jopa samaan alkulähteeseen, mutta kyse on pitkälti globaalista kehityksestä.


Onko politiikka muuttunut ilveilyksi?


Yli kuukausi kului edellä mainitusta Studia generaliasta, kun Jan Vapaavuoren kirja julkaistiin. Vapaavuoren mukaan politiikka viihteellistyy ja pinnallistuu. Johtaviin asemiin nousee patologisia narsisteja. Miltei heti perään saapui Carl Haglundin ilmoitus siitä, miten hän jättää RKP:n puheenjohtajuuden petyttyään politiikkaan.

Nämä ovat hyvin vakavia merkkejä. Myös Osmo Soininvaara jätti eduskunnan hiukan pettyneissä tunnelmissa ja kirjoitti huolestuttavista ilmiöistä. Hänen mukaansa avustajat ovat useita ministereitä pätevämpiä ja monet heistä ovat lainassa etujärjestöistä tai lobbausjärjestöistä. Hänenkin teoksessaan (Jäähyväiset eduskunnalle) oli havaintoja siitä, miten monet miettivät liikaa julkisuuskuvaansa kuin työtä sinänsä. Tämä ei kuitenkaan ollut pääasia. Soninvaara näki  useiden poliitikkojen olevan hyviä, mutta jonkinlaisen järjestelmänmuutoksen häämöttävän:

Yksi syy politiikan huonoon toimintaan on varmaankin siinä, että eduskunta päättää vääristä asioista, detaljeista eikä strategioista. Maan talouden horjuessa valtiovarainvaliokunta järjestää syksyllä suuren kuulemisen. Maakuntien edustajat on kutsuttu kertomaan, mitä tiehankkeita heillä on sydämellään. Sehän se tärkein asia onkin!

Vääristä asioista väärin on maakuntien edustajien keskinäinen kaupankäynti tierahoista, joka sivuuttaa surutta faktoihin – esimerkiksi liikennemääriin – perustuvan valmistelun. Yleisperiaatteet kuuluisivat eduskunnalle, eivät yksittäiset tienpätkät. Niistä pitäisi päättää maakunnissa.


Jotta demokratia alkaisi toimi tuloksellisesti, poliitikkojen on alettava päättää oikeista asioista nykyaikaisia menetelmiä käyttäen. Demokraattiset instituutiomme ovat yli sata vuota vanhoja. Siinä välissä maailma on muuttunut paljon. Kansanvallan käytännöt pitäisi siirtää nykyaikaan.

Olisikin luontevinta, että poliittinen järjestelmämme uudistuu kehittämällä demokratiaa. Muussa tapauksessa globaalin ja yleiseurooppalaisen liikehdinnän tuloksena Suomessa järjestelmää alkavat muuttaa kiivaat vähemmistöt. Ainakin protestit voimistuvat ja raaistuvat.


Ja loppukevennys:

Pääministeri Alexander Stubb hassuttelee tikkatauluna.







maanantai 8. helmikuuta 2016

Uusi vaaleanharmaa vaihe

Pientä maskirovkaa

Luotaan erään asiantuntijan kanssa käytyä keskustelua, mitä tulee itärajan maahanmuuttoasiaan.

Valtion rajassa on kaksi puolta. Jos henkilö tulee Suomen raja-asemalle ja ilmaisee olevansa pakolaisen asemassa, Suomen olemassa olevien valtiosopimusten mukaan henkilö on päästettävä Suomen rajojen sisäpuolelle. Sopimukset eivät ole Suomen ja Venäjän välisiä, vaan Suomen ja käytännössä kaikkien YK:n jäsenmaiden välisiä. Olemassa olevien raja- ja valtiosopimusten mukaan Suomi ei voi palauttaa henkilöä takaisin, jos vastaanottava osapuoli ei ole ilmaissut ottavansa henkilöitä vastaan.

Jos Venäjä ilmaisee, että Venäjää olemassa olevat sopimukset eivät enää koske, Suomen pitäisi palauttaa henkilöt takaisin kotimaihinsa.

Venäjä siis valtiona joko tieten tai tietämättään rikkoo olemassa olevia sopimuksiaan kumpaankin suuntaan. Miksi?

Jos Venäjä tarkoituksellisesti rikkoo sopimuksia, kyseessä on EU:n ja Venäjän välisten suhteiden eskalaatio. Tämä on vakava asia. Viime kädessä sodan aloituksessa on kyse siitä, että valtioiden välisiin sopimuksiin ei voi enää luottaa ja niitä tarkoituksellisesti rikotaan yksi kerrallaan. Tällaista sopimusrikkomuspolkua sekä Suomi että EU haluaa välttää viimeiseen saakka.

On kommentoitu (esimerkiksi Pekka Haavisto), että EU -tasolla pitäisi tehdä jotain. 

Todennäköisimmin presidentti Niinistö ja korkein viranomaistaso on sopinut, että tätä ei nosteta ensimmäisenä esille EU:n ulkorajaongelmana vaan Suomi yrittää selvittää tilannetta kahdenvälisesti Venäjän kanssa. Jos EU sekaantuu asiaan, ainoa keino käsitellä asiaa EU -valtioiden parlamenteissa olisi keskustelu Venäjän eskalaatiosta.

Lisäksi kyse on toistaiseksi ollut verraten pienistä määristä verrattuna niihin kulkijoihin, joita paperittomina valui koko Euroopan läpi, joka Merkelin johdolla on rikkonut omat sopimuksensa (Dublin, Schengenin ulkorajatarkastus), jotta siirtolaiset eivät olisi jääneet Balkanille jumiin.
Ei ole tavatonta, että raharuhtinaisiin perustuvassa yhteiskunnassa oligarkit toimivat välittämättä siitä, mikä on vaikutus koko valtakunnan imagoon.

Moni pitää Venäjän toimintaa irrationaalisena ja harkitsemattomana. EU:n kannalta kumpikin vaihtoehto on vaikea, mutta suunnitelmallisuudesta on näyttöä, kun seuraa kaikkea tapahtuvaa ja kokoaa langat. Ei Krimin, Itä-Ukrainan tai Syyrian operaatioissa näy suunnittelemattomuus tai harkitsemattomuus. Niiden hoitamiseen tarvitaan jopa aikamoista logistiikkaa. EU on pakotepelissä mutta peliä pelaa kaksi ihan oikein kortein.

Tapaus Väyrynen

Johan Bäckman ilmaisi kannatuksensa Paavo Väyrysen uudelle puoluehankkeelle jo kymmenen päivää ennen kuin Väyrynen julkisti asian. Koska Väyrynen ei ole tavannut Bäckmania, yhteinen pöytä ja infopiste ovat idässä. Mikäli näin on, oli tarkoituskin, että oikea käskijä huomataan. Väyrynen vaikutti yllättyvän, kun Bäckmanista kysyttiin. Hänen traaginen heikkoutensa johtaa siihen, että vanhaa egoa voidaan myös käyttää hyväksi. Ja sitä käytetään.

Väyrynen ei hyväksy jäseniksi kuin valmiin kansanedustajan tai mepin, joka on suoraan vallan paikalla. Tukijäseneksi hän hyväksyy kaikki ja kutsuu heitä eri puolueista sanoen, että haluaakin heidän pysyvän omien puolueidensa jäseninä. Tämä on uudenlainen painostuskeino. Tukiyhdistyksen rahoitus tulee myös olemaan mielenkiintoinen aspekti.

Väyrynen ei aio erota Keskustasta.

Euroeroon pyrkivä pumppu ei tee mitään ”jytkyä”. Siitä ei olekaan kyse, vaan siitä, että liike voi nousta kokoaan suuremmaksi monitahoisen verkostonsa ansiosta. Kyse ei myöskään ole pelkästä Väyrysen yksityisestä kiusanteosta, vaikka hänen ”loukattu” egonsa on suuri katalysaattori. Suomen Keskusta oli aikanaan syvällä KGB:n käpälässä eikä koskaan puhdistautunut. Aika ajoin se joutuu nokkimaan tuon asian. Sen edustajien toiminnassa yleisemminkin näkyy menneestä suomettumisen maailmasta nouseva tulkinta ajan ilmiöihin. Näin on myös Matti Vanhasen tuoreessa kirjassa, jossa hän ottaa kantaa Itä-Ukrainaan sisällissotana.

Väyrynen on vanhojen K-linjalaisten kokonaan antautuneiden joukossa. Toimien ajoitus on täydellinen. Keskustan ja perussuomalaisten kannattajista osa on Väyrysen EU- ja eurokriittistä linjan takana jo valmiiksi. Hanke on siis tarkoitettu horjuttamaan pääministeripuoluetta ja hämmentämään kaikkia puolueita, mutta luultavasti sekä Keskustan että muiden puolueiden kurinalaisuus säilyy, koska he näkevät pelin kauemmas vaikka siitä ei vieläkään ääneen puhuta. Suurimmat tukijansa Väyrynen saa Itsenäisyyspuolueen ja Piraattipuolueen kaltaisisista yhdistyksistä eikä se tule olemaan hänelle kunniaksi.

Propagandassa on ennen näkemättömiä piirteitä. Kaikkien asioiden tarkoituksellinen sotkeminen skitsofreeniselle tasolle on psyykkistä väkivaltaa. Väyrynen on yksi painostussodan ase. Mies, joka vuonna 1980 istui KGB-eversti Viktor Vladimirovin todistuksen mukaan hänen kanssaan suunnittelemassa Suomen laillisen hallituksen kaatamista, on ollut nukkuva solu, joka voidaan herättää toimeen. Missään toisessa länsimaassa hänellä ei olisi voinut olla poliittista uraa Vladimirovin paljastuksen jälkeen.

Meillä on monta asiaa löysästi kiinni niin kauan kuin yhteiskunnassa on hänen kaltaisiaan. Tämä saattaa tuntua heikkoudelta, mutta tässä on myös demokratian vahvuus. Me kestämme Väyrysen tyhmyyden mutta emme valitse hänen polkuaan. Kulkekoon sitä ihan itse vain.


Ei tule Väyrysestä tähän maahan presidenttiä. Eikä postimiestä. Mutta siitäkään tässä ei ole kyse. Ei kukaan, ei edes homman tilaaja niin oleta. Ainoastaan Väyrynen luulee. Traagista.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Uussuomettuminen ponnistaa menneisyyden varjoista

"SAK:n viestintäjohtajan Riitta Juntusen rankka mahdollinen vakoilutausta herättää suorastaan häpeää."

Seppo Tiitisen jääminen eläkkeelle eduskunnan pääsihteerin virasta ja keskustelu informaatiovaikuttamisesta vaikuttaisi tekevän Suomen ilmapiirin myönteisemmäksi tilinteolle ja puhdistautumiselle, joka meillä jätettiin tekemättä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Asialla on vakavat vaikutukset rajoittuneeseen itsenäisyyteemme Venäjän-politiikassa. Suomettuminen on palaamassa idänpolitiikkaan.

Välillä joku tekee avauksen. Carl Haglundin avustaja Patrik Gayer kirjoitti Svenska Dagbladetissa: ”Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton romahdettua kävivät miehityksen alla olleet Keski- ja Itä-Euroopan valtiot systemaattisesti läpi historiaansa. Niin kutsuttujen lustraatiolakien kautta avattiin julkisuuteen, kuka toimi yhteistyössä KGB:n tai Stasin kanssa. Suomen on aika tehdä samoin" (suom. Pekka Virkki).

Suomessa näihin täkyihin ei yleensä tartuta. Helsingin Sanomat tai Yleisradio eivät liiemmin ole kiinnostuneet vanhojen asioiden perkaamisesta tai nähneet esimerkiksi 1980-luvun vaikuttaja-agenttien tai tiedonantajien merkitystä nykypäivän kannalta. Se on valitettavaa. Asialla todella on valtava merkitys. Ei KGB lakannut; nimi vain vaihtui.

Lustraatiosta on tehty tietokirja muutaman vihaisen tutkijan toimesta. Teos kannattaa toki ottaa vakavasti, vaikka herrat äreitä ovatkin.

Usein jutuissa mainitaan niin sanottu Tiitisen lista. Sillä on merkitystä lähinnä yhden puolueen (SDP) kannalta, ja keskittyminen pelkästään Stasi-linjaan jättäisi vielä suuremman kokonaisuuden varjoonsa. Ongelma on kuitenkin siinä, että kummallekaan ei tehdä yhtään mitään.

Mikä onkaan Tiitisen lista?

Stasin Helsingin asiamies eversti Ingolf Freyer antoi Saksan tiedustelulle luettelon suomalaisista Stasin (mahdollisesti myös KGB:n) kontakteista. Presidentti Mauno Koivisto ja Supon silloinen päällikkö Seppo Tiitinen päättivät, ettei aloiteta toimenpiteitä vaan lista salataan. Myöhemmin Mauno Koivisto kertoi listasta muistelmissaan, mitä voi pitää tietoisena haluna kiinnittää siihen jälkipolvien huomiota. Seppo Tiitinen kertoi edelleen listasta Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2002. 

On mahdollista, että Koivisto katsoi ajan olevan kypsä päästääkseen vinkin ilmoille. Supo piti kuitenkin erilaisia narratiiveja käyttäen tiukasti kiinni salaamisesta. Ensimmäinen narratiivi oli valtakunnan turvallisuus ja toinen luottamuksellisena annetun tiedon pitäminen tiedusteluyhteistyön tiedustelupelisääntöjen vuoksi. Kolmas oli se, että kyseessä on vain ”viitetieto”.

Kun alkoi näyttää selvältä, että oikeusasteet tulevat mahdollisesti määräämään listan julkiseksi, sävy vaihtui. Alettiin vähätellä listalla olevien arvoa Stasi-mielessä ja kertoa, että he ovat vain henkilöitä, joista Stasi on ollut kiinnostunut, eipä juuri muuta. On vielä neljäskin argumentti: nimittäin se, että turhaa vahinkoa tulisi (viattomille) ihmisille.

Tämä ei ole uskottavaa, kun katsoo, miten Alpo Rusia kohdeltiin. Hänestä Supo ei piitannut pätkääkään vaan teki Kalevi Sorsan entisen poliittisen avustajan Seppo Nevalan johdolla hämäysoperaation, jonka varjossa muut tutintalinjat jätettiin. Ei kiinnostanut presidentti Ahtisaaren avustajan maine samalla kun oikeita vakoojia varjeltiin. Ahtisaaren torjuminen oli Kalevi Sorsan viimeinen palvelus itään, ja siihen temppuun kelpasi myös suojelupoliisi.

Suojelupoliisin yleisen osaston päällikkönä 1989‒1993 toiminut Juhani Väänänen on kertonut, että Kalevi Sorsan nimi on Supon 1990 saamalla Tiitisen listalla.

Tämän teorian mukaan vahvoissa asemissa olleiden poliitikkojen, virkamiesten ja poliittisten avustajien kiinnijääminen tai pelkästään leimautuminen pyrittiin estämään ja saamaan Ahtisaari masennetuksi. Supon päällikkönä toimi Sorsan lähipiiriin kuulunut Seppo Nevala, jonka oli nimittänyt tehtävään sosiaalidemokraattien johtama Paavo Lipposen ykköshallitus.

Tietenkään emme tiedä kaikkea. Rusin kohdalla tutkintakynnys ylittyi, mutta häntä ei syytetty törkeästä vakoilusta. Mahdollinen vakoilu taas oli rikoksena vanhentunut.

Seppo Nevalalta asiaa ei voi kysyä. Hän teki itsemurhan vuonna 2008.

Tiitisen lista ei edes ole ainoa lista. Vuonna 1999 toimitettiin Supolle uusi kymmenen nimen lista. Lista oli saatu Stasin arkistosta niin kutsutun Rosenholz-koodiavaimen avulla. Rozenholz-listalla esitetyt koodinimet Steffen, Dietrich, Mantel ja Pohlman sekä Horn jätettiin tutkimatta, vaikka heidän DDR:lle 1980-luvulla välittämikseen on nimetty lähes 300 asiakirjaa.

Supon toimia on väkevästi moittinut muiden muassa Alpo Rusi. Yksi suojelupoliisin työntekijä oli näkyvästi Rusin kirjanjulkistamistilaisuudessa ja sai päällikkö Antti Pelttarilta kirjallisen varoituksen. Paavo Selinin vaikeudet Supossa alkoivat jo vuonna 2005 Seppo Nevalan haukuttua hänet pystyyn Nato-lausuntojen takia. Mutta oliko nyt jo eläkkeelle jäänyt Selin varsinainen ongelma? Tuskin. Ilmeisesti kukaan Nevalan jälkeisistä päälliköistä ei ymmärrä riittävästi, että laitoksen vanhoissa henkilövalinnoissa olisi paljonkin kriittistä tutkittavaa.

Listaa vähätellään

Listaa on myös vähätelty sillä perusteella, että se olisi vain ”yksityishenkilön ajattelua” ja että oikea tieto on operatiivisissa korteissa ja Rosenholz-aineistossa.  Katsotaanpa, miten asia on.

BND:n Helsingin aseman päällikkö, joka oli aikaisemmin toiminut salanimellä lähetystösihteeri Hans Pfailer antoi listan, ja lista suodatettiin nimenomaan Rosenholz-operaatiossa, jossa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu onnistui hankkimaan Stasin ulkomaantiedustelupalvelun (Hauptverwaltung Aufklärung, HVA) arkistoista kriisitilannetta varten tehdyn kopion toisesta Itä-Euroopan maasta. Stasi-lista käytännössä on Rosenholz-aineistosta. Stasi lista on vain tullut reittiä CIA - BND. Helsingin Sanomat sotki asiaa artikkelissaan väittäen, että tässä on varmaan "vain DDR:n aikaisia kulttuurisuhdemerkintöjä". Hesarilla ei kuitenkaan pitäisi olla mitään tietoa listasta. Se tieto on suojelupoliisilla.

Helsingin hallinto-oikeus päätti vuonna 2008, että lista on annettava sitä pyytäneelle toimittajalle. Poliisijohtaja Mikko Paatero, joka teki jo toisen johtamistekonsa koko uransa aikana (aikaisempi oli estää Jukka Lahden murhatutkinnan siirto keskusrikospoliisille), tuli harvinaisen voimallisesti esiin ja pyysi Suojelupoliisia valittamaan oikeuden päätöksestä. Korkein hallinto-oikeus kumosikin päätöksen. Supo sai pitää listansa.

185 eri henkilöä on toimittanut Suomesta tietoja Stasille vuosina 1961‒1988. Asiakirjat on hävitetty. Tiedetään vain otsikot ja lyhyt sisältöviite. Ja mikä hauskinta, Stasi-vakoilu oli vain rippunen verrattuna KGB:n vastaavaan. Ja nämä ihmiset ovat edelleen asemissa, muiden muassa tärkeissä valiokunnissa. Kaikki meidän kaistapäiset tai muusta Euroopasta poikkeavat ulko- ja turvallisuuspoliittiset ulostulomme juontavat juurensa hyvin vaikutusvaltaisesta porukasta, jotka oikeastaan pitäisi tuomita maanpetoksesta.

Stasin osuus vakoilusta oli vain noin prosentti. Yleensä uusia nimiä tulee esiin saksalaisten omissa tutkimuksissa. Sitten epäillyt kiistävät, ja asia jää yleensä siihen. 

Jollain yliopistouraa tehneellä matematikolla ei olekaan niin suuri merkitys kuin poliitikoilla, jotka tekevät ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Toisaalta SAK:n viestintäjohtajan Riitta Juntusen rankka mahdollinen vakoilutausta herättää suorastaan häpeää. Miksi Supo ei edes antanut papereita syyttäjälle? 

Hurjaa on myös lukea, miten Pauli Saarinen kirjoitti Riitta Juntusen vakoilusta yksityiskohtaisesti (tutkijan pyynnöstä), Uuden Suomen päätoimittaja poisti tekstin Johan Bäckmanin vaatimuksesta! Hurja vakoiluansioluettelo on tässä.

Mutta itse Bäckmaniin ei kosketa. Tätä onkin moni ihmetellyt.

Salamurhia ja sabotaasia

Helmut Müller-Enbergsiä haastateltiin 19.1.2015 Saksan televisiokanavilla. Häneltä kysyttiin, mitä hän odottaa vielä paljastuvaksi Stasin aineistoista. ”Murhia”, vastasi Müller-Enbergs. Hänen mukaansa Stasilla oli ”märkä osasto”, joka teki salamurhia myös DDR:n ulkopuolella, KGB:n kanssa yhteistyössä. Tässä selvittelytyössä kaikki Stasin ”operaatioalueella” toimineet residentuurat tulisi läpivalaista. Myös Freyerin johtama residentuura Helsingissä vuosilta 1986‒90.

Ammattitaitoa maassa ainakin oli. KGB:n Helsingin osaston tehokkain kontaktihenkilö (eli kotiryssä) Viktor Vladimirov oli Suomen vuosiensa välillä salamurha- jasabotaasiosaston päällikkö. 

Tutkimuslupia ei ole haettu


Tiitisen listasta on siis kohistu ja tutkimuslupia on voinut hakea kevätkesästä asti. Toimittaja Jari Korkki teki yllättävän havainnon ja kirjoitti: ”Kaiken meuhkaamisen jälkeen luulisi siis, että Supon postiluukku Helsingin Ratakadulla olisi jo mennyt hakemuksista tukkoon, mutta näin ei todellakaan ole. Suposta saadun tiedon mukaan tutkimuslupia ei ole myönnetty, koska yhtään hakemusta ei ole jätetty.”

Tutkijat eivät yksinkertaisesti uskalla. Pauli Saarinenkin toimi tutkijan bulvaanina yrittäessään saada blogin kautta julkisuuteen asioita. Tutkija ei voinut ottaa riskiä. Niin syvällä yhteiskunnassa tämä paise on.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Vastajihadismin markkinat ovat auki

Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen radikaalit oikeistopuolueet ovat nousseet monissa Euroopan maissa jopa poliittisesti ratkaisevaan asemaan. Siksi on syytä tarkkaan katsoa, mitä kaikkea tällainen radikalismi pitää sisällään.

Nämä ovat epämiellyttäviä juttuja, mutta olemme juntturissa tämän kanssa siihen asti, kunnes yleiseurooppalainen politiikka toimii.

Vastajihadistit


Yksi äänekkäimmistä liikkeistä on aatteellinen liike, jota voi kutsua vastajihadiksi. Se on islamia vastustava sekä maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta arvosteleva liike. He arvostelevat erityisesti muslimien maahanmuuttoa ja sen seurauksia, jotka he näkevät tuhoisiksi erityisesti Euroopalle. He ovat huolissaan kantaväestön kulttuurin säilymisestä ja syyttävät vallanpitäjiä muslimien maahanmuuton edistämisestä. Tunnettu vastajihadisti oli Anders Behring Breivik.  Suojelupoliisin tutkimusraportissa on kuvattu tätä ideologiaa ja sen suomalaisia yhteyksiä. Tämä raportti kannattaa lukea kokonaan:

Vastajihadistit viittaavat usein ”sisällissotaan” ja siihen, että lopulta vain väkivalta voi pelastaa tuhoutuvan Euroopan. Tällainen, vaikkakin hatara, kommentti on löydettävissä myös Jussi Halla-Aholta.

Norjalainen Oyvind Strømmen viittasi teoksessaan Äärioikeisto, vastajihadismi ja terrorismi Euroopassa  (Tammi 2013) Halla-Ahon sanoihin: Länsimaisen sivilisaation osaksi ei ole tullut tehdä valintaa sodan ja rauhan välillä. Sen on valittava sodan ja tuhoutumisensa välillä. Jumalaa monikultturisteilla ei ole, mutta mitä Rosa Meriläinen, Heidi Hautala ja Mikko Puumalainen sanovat lapsilleen sitten, kun pimeys on laskeutunut? Ainakaan minä en vuodattanut verta? Ainakin minä olin eettinen?

Vastajihadisti jakaa länsimaisten yhteiskuntien perinteiset arvot, ja eurobarometrien mukaan suuri joukko eurooppalaisia jakaa myös sen mielipiteet. Siksi populistista oikeistoradikalismia tulisi nimittää demokraattisen liberalismin vastaiseksi eikä demokratian vastaiseksi. Sitä ei kuitenkaan ole tutkittu nykyisyyteen kuuluvana ilmiönä, vaan muinaisjäännöksenä, jolla on yhteyksiä fasismiin ja natsismiin - jotka taas olivat pohjimmiltaan vasemmistolaisia. Antijihadismia pitäisi tutkia omana ilmiönään. Ymmärrän pelon siitä, että siten se tulisi hyväksytyksi, mutta pian kolmasosa kaikista eurooppalaisista on "oikeistopopulisteja" ja silloin on myöhäistä rypistää ja miettiä, miksi näin kävi. Ilmiö vaatii tinkimättömän käsittelyn, vaikka se toisi mukanaan epämiellyttävän näyn esimerkiksi monikulttuurisuusunelmaan liittyvien toimien osittaisesta epäonnistumisesta.

Väkivaltaisin haara

Suomen vastarintaliike vastustaa monikulttuurisuutta, islamia, maahanmuuttoa, rotujen sekoittumista, homoseksuaalisuutta ja Euroopan unionin jäsenyyttä. Järjestön syntilistalla ovat hyökkäys Helsingin Pride-kulkueeseen, Jyväskylän kirjastopuukotus ja muutamia pahoinpitelyjä. SVL on ruotsalaisen vastaavan järjestön kopio, ja kaikilla Euroopan uusnatseilla on toimiva yhteys Venäjän äärinationalisteihin.

Mitään aukotonta yhteyttä Perussuomalaistan puoluetoimistoon ei ole, mutta liikkeiden yhteys joihinkin perussuomalaisiin poliitikkoihin on todistettu. Ja löytyy vastajihadisteja muistakin puolueista. Mikael Brunila kirjoitti oivaltavasti: Kun maahanmuuttovastaiset ja rasistiset ajatukset leviävät marginaalista poliittiseen valtavirtaan, myös marginaalin marginaali levenee. Rasismin poliittinen valtavirtaistuminen tekee tilaa oikeistolaisten ääriliikkeiden laajenevalle kirjolle.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ei-ole-yhta-aarioikeistoa-keita-suomen-vastarintaliike-kutsui-helsinkiin/

Lisäksi Suomessa toimii toisistaan irrallaan olevia äärioikeistolaisia ryhmittymiä, joiden lukumäärää on vaikea arvioida.


Äärioikeiston suosikkisivustot- ja lehdet ovat luonnollisesti Magneettimedia ja MV-lehti. Näille vastajihadismin ja uusnatsismin airueille aukesi laaja ikkuna sen jälkeen kun sisäministeriö pyysi mediaa kampanjaan turvapaikanhakijoiden puolesta pelätessään kansalaisreaktioita. Loka-marraskuun aikana saattoi törmätä yhä laajenevaan käsitykseen siitä, ettei "valtamedialla" ollut enää uskottavuutta. Nyt tuota virhettä on korjattu, ja ainakin Yleisradio pyrkii uutisoimaan realistisesti, mikä sisältää luonnostaankin paljon myönteistä.

Hiljainen hyväksyntä väkivaltaisille liikkeille



Monet ovat ihmetelleet, miten taas kerran väki suurin joukoin asettuu tällaisten liikkeiden hangaroundiksi. Asia on kuitenkin verraten yksinkertainen. Suomessa ei ole poliittista puoluetta, jonka taakse ne suomalaiset, joiden mielestä elintasopakolaisuutta tai edes hallitsematonta maahanmuuttoa on vastustettava, voisivat kanavoida mielipiteensä. Nämä liikkeet, rasistiset liikkeet, tarjoavat vastauksen. Perussuomalaisilla on henkilöyhteyksiä näihin liikkeisiin mutta hallituspuolueena se on kesyyntymässä, kuten kommunisteille aikanaan kävi. Kiihkeimmät vastajihadistit pitävät jo Halla-Ahoakin kohta petturina. Lisäksi Euroopan unionin austerity-politiikka ja euron kuristava ote työntää ihmisiä äärioikeiston laariin. On niitäkin, jotka ovat saaneet yksinkertaisesti tarpeekseen "yksittäistapauksista" ja kaikinpuolisesta kiemurtelusta. Eivät he malta odottaa sosiologisten ongelmien ratkeamista ajan kanssa.


Oli miten oli, nämä onnettomat tukevat pohjimmiltaan väkivaltaisen ja vihamielisen, ihmisarvon kieltävän liikkeen, joka kokee olevansa sodassa kansallisten perinteittemme puolesta ja niiden säilyttämiseksi.


Tämä hyväksyntä on monin verroin vaarallisempaa kuin joku kuulapääporukka, joka hurjimmillaan pystyy laittamaan rasistisia tarroja seiniin. Se tuo liikkeiden liepeille jonkinlaista älyllistä fasismia, joka kykenee jo juonimaan ja valtaamaan lisää alaa.


612-kulkue itsenäisyyspäivänä 2015 oli kurinalainen osoitus tästä. Poliisit saivat paljon näkyvyyttä pitäessään yhteenottoon pyrkivät mielenosoittajat loitolla, mutta tarkkasilmäinen huomasi, että marssijoilla oli omat järjestysmiehet, jotka vahtivat kohdetta sisäänpäin. He valvoivat omien marssijoidensa käytöstä. Oli tärkeää, ettei kukaan riko mitään. Anarkistit taas pelasivat heidän propagandapussiinsa joka ikisellä liikkeellä.


Nyt olisi tärkeää lopettaa hölmö kiljuminen. Taas kerran jälkipyykissä kiinnitetään huomiota epäolennaisuuksiin. Käyttikö poliisi liikaa voimaa? Ei käyttänyt. Ilta-Sanomien toimittaja, joka oli mediaväestä ainoa oikean yhteenoton todistaja antoi täysin vapauttavan lausunnon poliisille. Mutta sen sijaan, että ymmärrettäisiin pelin kokonaiskuva, ainakin Kansan Uutiset menee suoraa päätä harhapolulle. Ilmeisesti sen viiteryhmäläisiä oli Mechelininkadun hölmöntölmäyksessä mukana.


Paholaisen kanssa ei ole leikkimistä. Se on viekas ja hämäävä. Sen voi voittaa vain rehellisyydellä, ei vastapropagandalla eikä taivaanrannan maalailulla. Kyllä se kompastuu vielä näppäryyteensä, kuten tässä ovat aivan selvästi muutkin kompastuneet.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Euroopan aseriisunta terroristien edessä

”Asekiellot ovat historiassa olleet aina totalitaaristen hallintojen toimenpidelistan kärkikymmenikössä.”

Miksi tarkastelen EU:n ”äkillistä” asedirektiiviä kriittisesti? Koska suhtautumalla yliolkaisesti näin suureen asiaan kuin kokonaiseen kansalaisaseriisuntaan olisin kuin hämärässä nukkekodissa tuntematta sen kellariosaston todellisia motiiveja.

Meillä on mielipiteenvapaus mutta joskus on hyvä tietää, mistä on kysymys, ennen kuin on jotain mieltä.

Pitkä valmistelu - hämärät syyt

Itselataavien kieltoa Euroopassa on nimittäin valmisteltu kauan. Siinä ajassa olisi ollut mahdollista teettää päätöksenteon tueksi selvityksiä tai käyttää varsin kattavasti kaikkien alojen asiantuntijalausuntoja. Ne ovat tyypillisesti oleellinen osa tällaisten asioiden valmistelutyötä, mutta jostain syystä lopputuloksesta päätellen nämä ovat ikään kuin vahingossa jääneet kokonaan tekemättä. Tämän perusteella ei voi välttyä päätelmältä, että koko hankkeen todellinen tarkoitus on hallintoalamaisten aseistariisunta.

Yksityinen aseenomistus ei sovi EU-liittovaltion ja sen taustavaikuttajien intresseihin. Heillä on muita suunnitelmia. Tämä sama asekieltokuvio on tapahtunut historian saatossa monta kertaa ennenkin.

Ulkoministeriössä oli jo vuosia sitten vireillä tällainen hanke eikä se kuuluisi sen hallinnon alaan paitsi EU:n kautta. Muutenhan se olisi sisäministerin tontilla.

Tuntuu siltä, että poliittisesti oikeaa hetkeä on odotettu. Monet kansalaiset yhdistävät vain terroristit ja tuliaseet, eivätkä jaksa perehtyä asiaan syvemmin. Eikä aseista tarvitse pitää, olkoonkin harrastus- tai reserviläisvälineitä.

EU haluaa suojata talousdiktatuurin selustan siltä varalta, että hallintoalamaiset eivät jostain syystä iloitsisi tulevista ajoista.

Belgian aseet

Tuskin kukaan epäilee, etteikö terroristi aseet ja räjähteet löydä kaikissa tilanteissa. Ei se nytkään käynyt Ranskan vallesmannilta lupia hakemassa. 

Belgia on täynnä aseita. Vuoden 2006 jälkeen se kielsi liki kaikki aseet. 850 000 luvallista. Vuoden kuluttua 200 000 oli kiikutettu poliisiin ja laskettiin, että nyt maassa olikin 1,8 miljoonaa laitonta asetta, mutta ei montaa luvallista ja siten rekisterissä oikealle henkilölle. Ihmiset eivät halunneet luopua perusoikeudestaan, omistamisesta ja olivat katkeria koska olivat maksaneet aseet ja verot ja luvat. Niinpä he kadottivat aseita. Äkkiäkö se vene sorsastaessa keinahtaa ja ase hukkuu.

Maa on siis täynnä erilaista roinaa juuri koska on niin kovat kiellot mikä lisää luvattomien määrää ja rekisteröimättömyyttä ja aina joku alamaailman aseseppä auttaa yhdistämään. Onhan järjestöllä käyttää kymmeniä miljoonia toimintaansa.

Pahat aavistukset

Eurokriisi on jatkunut monta vuotta eikä parannusta ole näköpiirissä. Nuorisotyöttömyys on monessa EU-maassa räjähtämässä käsiin maahanmuuton ohella, ja kansaa enenevissä määrin harmittaa. Rahamiehet haluavat nyt turvata asemansa ja omaisuutensa perinteisellä työkalulla eli kansalaisoikeuksia rajoittamalla. Asekiellot ovat historiassa olleet aina totalitaaristen hallintojen toimenpidelistan kärkikymmenikössä.


Konformismista totalitarismiin


Totalitarismi onnistuu loppujen lopuksi vasta, kun kansa saadaan hegemoniaan. Tämä on psykologiaa. Ihminen on yleensä konformisti: koska hän ei tiedä, mitä tehdä, hän tekee samaa kuin muutkin. Totalitarismia on se, kun kansalainen etukäteen alkaa ajatella kuten olettaa häneltä vaadittavan. Tähän ei päästä vain yksisilmäisellä medialla, koska syntyy miltei aina vastaliike, jonkinlainen tuurejunnilamaisuus. Helpoiten tulokseen pääsee, kun saa käyttää väkivaltaa ja pakkokeinoja. EU on tähän valmis. Kansalaisten aseriisunta on pelkkä alku.